.jpg/735ddcd8-251c-b42e-3f5d-0338b9840f76?t=1729158882146)
Siinä missä Suojeluskuntajärjestö on suomalaisille menneisyyttä on virolainen Kaitseliit (suom. Suojeluliitto) vankasti aikalainen ja kunnioitettu osa maanpuolustusta.
Viron vapaussodan aikana 1918 perustettu ja vuonna 1940 neuvostoliittolaismiehityksen myötä lakkautettu Kaitseliit olisi jäänyt historian jalkoihin ilman voimakastahtoisia henkilöitä, kuten kenraalimajuri (evp) Riho Ühtegiä, joka nuorena miehenä 1990-luvun alussa osallistui suojeluskuntaperinteen elvyttämiseen.
Palveltuaan liki 30 vuoden ajan Viron puolustusvoimissa Ühtegi valittiin Kaitseliitin komentajaksi vuonna 2019. Hän toi organisaation johtoon kokemusta, intoa ja kirkkaan vision. Nyt Ühtegi on palannut Kaitseliitin tavalliseksi rivijäseneksi. Hän jätti tehtävänsä viime vuonna, ja järjestön komentajana aloitti kenraalimajuri Ilmar Tamm.
– Lyhyesti sanottuna Kaitseliit on kansakunnan puolustusjärjestö. Se kuuluu kansalle. Se omistaa itse kaikki varusteet, kaluston ja fasiliteetit, viime joulukuussa eläköitynyt Ühtegi selittää.
Kaitseliit perustuu jäsenten ehdottomaan vapaaehtoisuuteen. Tänä päivänä sillä on yli 30 000 jäsentä. Alajärjestöjä on kolme: tytöille ja pojille on omat nuorisojärjestönsä ja sitten on naisille tarkoitettu Naiskodukaitse, jolla on yli kuusi tuhatta jäsentä.
Kaitseliit toimii Viron puolustusministeriön alaisuudessa, mutta Ühtegi painottaa järjestön itsenäisyyttä.
– Järjestö on poliittisesti riippumaton. Sillä on oma Tallinnassa kokoontuva edustuselin, jonka valtuutetut ovat Kaitseliitin jäsenten vaaleissa valitsemia edustajia, Ühtegi kuvailee.
Hän lisää, että ”parlamentin” lisäksi järjestöllä on keskushallinto, joka on sekin demokraattinen.
– Korkein hallintoelin on johtokunta, jonka viidestä jäsenestä kaksi on palkattuja sotilasammattilaisia, kuten Kaitseliitin komentaja. Loput ovat Kaitseliitin jäsenten äänestämiä vapaaehtoisia.
Ühtegin mielestä Suomessa ei ole vastaavaa järjestöä kuin Kaitseliit. Se on vapaaehtoinen maanpuolustusjärjestö, jolla on kansalliskaartin sekä suojeluskunnan piirteitä ja valtuuksia.
Sen keskeinen tehtävä on tarjota sotilaskoulutusta reserviläisille ja muille kansalaisille, mutta järjestöllä on myös tärkeä tehtävä kriisien ja poikkeusolojen miesvoimavarantona. Kaitseliit avusti esimerkiksi koronaviruspandemian aikana terveysviranomaisia, poliisia, pelastuslaitosta ja muita tahoja monenlaisissa eri työtehtävissä.
– Sotilaskoulutus on tärkeää, muttei ainoa asia, joka tekee Kaitseliitistä arvokkaan. Järjestönä kehitämme Viron siviiliväestön kykyä organisoitua ja toimia poikkeusoloissa. Naisten alajärjestö perehtyy etenkin siviilipuolustuksen tehtäviin, kuten evakuointien toteuttamiseen, Ühtegi avaa.
Kaitseliit sai nykyisen muotonsa vuonna 1990, kun Virossa vielä elettiin Neuvostoliiton miehityksen aikaa. Muutoksen tuulia oli kuitenkin ilmassa ja Viron poliittinen kenttä oli lipumassa kohti itsenäisyyttä. Kaitseliit herätettiin henkiin ennakoiden itsenäisyyttä ja Ühtegi kuului sen perustajajäsenistöön.
– Alkumetreillä törmäsimme joihinkin vaikeuksin, vaikka ensimmäinen vuosi olikin aikaansaava. Neuvostoliiton valtiollinen turvallisuuspoliisi KGB vahvisti asemaansa Virossa ja yritti soluttautua organisaatioon, Ühtegi muistelee virne kasvoillaan.
Hänelle maailmansotien välisestä itsenäisyyden ajasta Virossa kertoivat isovanhemmat. Isoisä jopa kannusti Ühtegia suorittamaan asepalveluksen Neuvostoliiton armeijassa, koska se olisi tuonut kokemusta ja ymmärrystä.
– Sukupolveni oli kenties viimeinen, joka pystyi kuvittelemaan Viron itsenäisenä maana.
Elokuussa 1991 puna-armeija yritti ottaa Tallinnan haltuunsa samaan aikaan, kun vanhoilliset kommunistit yrittivät vallankaappausta Moskovassa. Ühtegi, silloinen Kaitseliitin paikallinen osastonjohtaja Etelä-Virossa, kutsuttiin pääkaupunkiin vastustamaan puna-armeijan toimia.
Verenvuodatukselta säästyttiin täpärästi – Ühtegin johtama yksikkö oli valmis taistellen puolustamaan Kaitseliitin päämajaa Toompean mäellä, mutta puna-armeijan hyökkäystä ei ikinä tullut. Vallankaappausyritys Moskovassa epäonnistui ja Viro julistautui jälleen itsenäiseksi 20. elokuuta 1991.
Ennen Kaitseliitin komentajuutta Ühtegi palveli seitsemän vuotta Viron erikoisjoukkojen päällikkönä. Pinnan alla hän näkee selviä yhtäläisyyksiä johtamiensa joukkojen välillä.
– Viro on pieni maa eli Kaitseliitin täytyy miettiä sotaa ei-lineaarisesti ja epäsymmetrisesti, kuten erikoisjoukoissa. Hyökkäyksen tullessa yksiköiden täytyy osata toimia siellä, missä ne ovat.
Paras käyttötarkoitus järjestön sotilaskoulutetuille yksiköille on toimia maantieteellisesti hajautetusti ja tukien Viron puolustusvoimia. Rintamalinjojen väärälle puolelle joutuessaan Kaitseliit taistelisi sissisodassa miehittäjää vastaan.
Ühtegin mielestä Kaitseliitin osastoilta löytyy tälle edellytykset, koska ne tuntevat omien seutujensa maastot, koostuvat paikallisten yhteisöjen jäsenistä ja ovat muutenkin laajasti verkostoituneita.
Doktriinia Ühtegi kutsuu paikallispuolustukseksi (eng. territorial defence). Hän arvioi, että nykyhetkellä kolmasosa Kaitseliitin joukoista eli noin 10 000 jäsentä kykenee aseistettuun paikallispuolustukseen. Se on merkittävä määrä pienelle maalle.
– Ukraina puolustautui onnistuneesti Venäjän hyökkäyksen alettua osaltaan paikallispuolustuksen ansiosta. Venäläiset eivät voineet vapaasti siirrellä tykistöään, koska ukrainalaisia taistelijoita toimi itsenäisesti sisseinä selustassa. Tykkien tuhoutumisen vaara oli liian suuri, Ühtegi valistaa.
Sodan myötä Kaitseliitin rooli ja tarve on Virossa vakiintunut. Järjestön jäsenmäärä lähti nopeaan kasvuun sodan tuotua turvallisuuspolitiikan lähelle myös siviiliväestöä.
– Ukrainan sodan aikana olen kysynyt ihmisiltä, miksi he päättivät liittyä Kaitseliittiin juuri nyt. He vastaavat minulle, etteivät he halua olla autettavia, vaan tarvittaessa auttamassa muita.
