Puolustusministeri Kaikkonen palasi virkaansa vanhempainvapailta
Antti Kaikkonen oli poissa virastaan joulukuusta asti, kunnes paluu tehtäviin koitti jälleen tiistaina. Ministeriä sijaistanut Mikko Savola erosi virastaan samanaikaisesti.
Puolustusministeri Antti Kaikkonen nimitettiin uudelleen virkaansa tasavallan presidentti Sauli Niinistön toimesta oltuaan noin kaksi kuukautta vanhempainvapaalla. Virkaan uudelleen astuminen tapahtui Valtioneuvoston linnassa Helsingissä tiistaina järjestetyn presidentin esittelyn ohessa. Esittelyn jälkeen valtioneuvosto kokoontui vielä yleisistuntoon, jossa käsiteltiin Kaikkosenkin kannalta ajankohtaisia asioita, muun muassa ministerivaihdoksista syntyviä muutoksia ministerien työnjakoon, sijaisuuksiin sekä ulko- ja turvallisuuspoliittisen ministerivaliokunnan kokoonpanoon.
Palaaminen kotoa perhearjen keskeltä valtioneuvostoon kuulostaa suurelta muutokselta. Kaikkosesta tämä ei kuitenkaan paista, vaan hän on täysin valmiina palaamaan tehtäväänsä.
- Paluu töihin maistuu hyvin. Oli arvokasta ja hyvä olla hetki kotona jälkikasvun kanssa, mutta hyvä on palata taas sorvin ääreen. Vaalien jälkeen jatketaan vielä toimitusministeristönä, kunnes uusi hallitus on valittu. Kevään mittaan selviää toki sekin, onko siellä meikäläisellä mitään tekoa jatkossa. Mielellään isänmaan turvallisuuden puolesta tekisin työtä jatkossakin, Kaikkonen kommentoi.
Loppukauden kestäessä enää noin kuukauden ajan Kaikkonen toteaa virkansa kannalta tärkeimmiksi tehtäviksi juurikin Nato-jäsenyyden maaliin saattamisen, Ukrainan sodan tilanteen seuraamisen sekä muutamien investointipäätösten toteuttamisen.
Viime aikoina mediassa ovat olleet esillä puolustuspolittisesti tärkeät paikallispuolustusharjoitukset, joihin Kaikkonen on ollut kaikin puolin tyytyväinen. Hänen mukaansa tämänkaltaiset harjoitukset ovat hyviä yleisen valmiuden lisäksi myös viranomaisyhteistyön kannalta.
- Niitä on syytä järjestää ja sisältöä kehittää edelleen toimintaympäristön muutoksiin ja tilannearvioon pohjautuen, Kaikkonen kiteyttää.
Sijaiset eivät ole ikuisia
Kun puolustusministeriksi nimitetään uusi henkilö, tarkoittaa se luonnollisesti sitä, että vanha joutuu jättämään tehtävänsä. Samassa tilaisuudessa siis Kaikkosta puolustusministerinä sijaistaneelle Mikko Savolalle myönnettiin hänen hakemansa ero tehtävästään.
Vaikka Savolan pesti puolustusministerin virassa kestikin vain noin kaksi kuukautta, ehti tuona aikana tapahtua paljon. Savolan kauden aikana muun muassa Suomi lahjoitti Ukrainalle kolme Leopard 2-raivauspanssarivaunua, ja Nato-jäsenyyden valmistelu jatkoi etenemistään, kun Suomi hyväksyi Naton suorituskykytavoitteet.
Savola itse ajattelee puolustusministerinä ollessaan saaneensa paljon valtaa, mutta samaan aikaan myös vastuuta. Historiasta puolustus- sekä ulkoasiainvaliokunnissa oli hyötyä, sillä puolustusministerinä Savola koki työnkuvansa olleen kohtuullisen samanlainen kuin aiemmin, mutta vastuuta oli huomattavasti enemmän sekä tärkeitä puolustuspoliittisia päätöksiä oli tehtävä miltei päivittäin.
Ministerikauden jälkeen Savolalla on selkeä katse tulevia eduskuntavaaleja kohti, joihin hän on ehdolla Vaasan vaalipiiristä. Eduskunnan sisällä hän haluaisi jatkumoa ulko- ja turvallisuuspoliittisiin tehtäviin.
Kaikkosella sekä Savolalla on molemilla selkeän positiivinen katse tulevaisuuteen.