Kaikenkarvaisia kavereita
Kirjoittaja ei ole katkera, vaikka oma parta on haave vain.
Vaikka Yleinen palvelusohjesääntö (Puolustusvoimat, 2017) onkin Puolustusvoimissa jumalan sanaa vastaava ohjenuora, on sen aktiivinen ja välillä myös radikaali päivittäminen perusteltua. Kestihän Uuden testamentinkin kanonisoinnissa useita vuosisatoja ennen kuin se saavutti lopullisen muotonsa.
Yleisiä argumentteja partojen pakkopilkonnalle ovat esimerkiksi joukkojen siisteys, uskottavuus, turvallisuustekijät ja perinteet. Itse minun on kuitenkin vaikea uskoa, että jonkun partajouhet saisivat Suomen armeijan uskottavuuden laskemaan kansalaisten saati vihollisten silmissä. Päinvastoin. Onhan parrakas mies paljon uskottavamman ja uhkaavamman näköinen kuin siloposkinen vauvanaama. Olivathan historian urheimmat ja pelätyimmät soturit eli viikingit lähes poikkeuksetta turkkiturpaisia alfauroksia.
Turvallisuustekijätkin ovat argumenttina hieman kömpelö, sillä muiden Pohjoismaiden sotilasorganisaatioissa on onnistuneesti saatu välineet toimimaan myös parrakkaiden miesten kanssa. Myös sotilaidemme lähisukulaisilla poliiseilla ja palomiehillä on oikeus partaansa. Lieneekö sitten niin, että suomalaiset sotavälineet pelkäävät parrakkaita miehiä vai olemmeko kenties teknologisesti muita maita niin paljon jäljessä, että emme kykene sovittamaan välineistöä vielä karvaystävälliseksi? Se olisi surullista sillä kenties sosiaalisen median tunnetuin nykyupseeri, norjalainen Lasse L. Matberg, on hyvinkin sotilaallisen näköinen partasuti.
Traditio menee samaan kömpelökategoriaan, sillä olihan esimerkiksi marsalkka Mannerheimilla yhdet aikansa komeimmista viiksistä. Kelpo sotilas ja upseeri hän silti oli, vaikka viikset hänen suupieliään varjostivatkin. Jos historiamme suurimmalla sotasankarilla oli viikset, onko oikein, että nykyään eväämme ammattisotilailtamme tämän ilon? Osanottoni menevätkin upseereille, jotka ovat aina unelmoineet tuuheasta parrasta tai viehkeistä viiksistä. He joutuvat nimittäin uhraamaan unelmansa meidän suomalaisten turvallisuuden eteen koko työikänsä ajaksi.
Jotkut varusmiehet joutuvat oikeasti kärsimään jatkuvasta parran höyläilystä, varsinkin jos parta puskee leuasta bambumaista kasvunopeutta ja lisäriesana on jo valmiita iho-ongelmia. Toisille parta voi olla vain yksinkertaisesti niin iso vakaumuksellinen asia, että sitä ei kykene leikkaamaan. On siis pohdittava, onko parran pakkopoisto ongelmallista terveydellisten ja vaikkapa uskonnonvapaudellisten syiden takia. Parrankasvatukseen liittyvät uudistukset voisivat oikeasti lisätä joidenkin miesten intoa ja jopa mahdollisuuksia varusmiespalveluksen suorittamiseen. Hiiteen siis autoritäärinen partapoliisointi, ja annetaan sen jälkeen viiksiemme viuhua valtoimenaan!
(Hyvää alkavaa movemberia kaikille!)
