Kadettitoverikunta täyttää tänään 100 vuotta – juhlat vielä edessä
Toverikunta järjestää tapahtumia, osallistuu sitsikulttuuriin ja ylläpitää kadettien omaa olohuonetta – olutkellaria.
Sotatieteiden kandidaatiksi opiskelevien ainejärjestö, kadettitoverikunta, täyttää tänään 24. huhtikuuta 100 vuotta.
Toverikunta perustettiin vuonna 1925 parantamaan eri vuosikurssien välistä yhteishenkeä.
– Toverikunnan myötä kadettien välinen yhteishenki on aivan loistava. En usko, että muissa yliopistoissa eri vuosikurssit tuntevat näin hyvin toisensa, toteaa Toverikunnan varapuheenjohtaja, kadetti Ville Lindroos.
Yhteishenkeä parantaa myös se, että suurin osa kadeteista asuu arkipäivisin Santahaminassa muiden kadettien kanssa.
– Lähes kaikki meistä majoittuvat arkisin kadettitalolla, joten toisten kadettien kasvot tulevat välillä vähän liiankin tutuksi, kertoo Lindroos.
Juhlavuosi ei näy kadettien arjessa vielä hetkeen. Sotaharjoitukset pitävät kadetit kiireisinä koko kevään, joten 100-vuotista toverikuntaa juhlitaan vasta syksyllä.
– Juhlista tulee todella näyttävät. Yleensä järjestämme vuosijuhlan Santahaminan porttien sisäpuolella, mutta nyt juhlavuonna paikkana toimii Viikki.
Opiskelijajärjestö muiden joukossa
Vuosijuhlien lisäksi Toverikunta järjestää kadeteille myös rennompia tapahtumia.
– Osallistumme usein muiden ainejärjestöjen järjestämiin tapahtumiin, esimerkiksi sitseille. Lähiaikoina meillä on ollut paljon yhteisiä tapahtumia kotitalousopettajien ainejärjestön kanssa.
Kadetit tuovat kuitenkin opiskelijatapahtumiin oman sotilaallisen vivahteensa.
– Yksi Kaivopuiston teltoista on vappuna varsin sotilaallisen näköinen, naurahtaa Lindroos.
Lisäksi kadetit ovat hyvin aktiivisia eri korkeakoulujen välisissä urheilusarjoissa.
– Meillä on joukkueet lähes kaikissa lajeissa, joita pelataan korkeakoulujen välisissä urheilusarjoissa. Etenkin jääkiekko ja amerikkalainen jalkapallo ovat kadettien vahvimpia lajeja, avaa Lindroos.
Olutkellari – toverikunnan olohuone
Yksi Toverikunnan keskeisimmistä tehtävistä on tapahtumien järjestämisen lisäksi ylläpitää Santahaminan sydämessä, Maanpuolustuskorkeakoululla, sijaitsevaa olutkellaria. Olutkellari on kadettien oma illanviettopaikka.
Kellariin ovat tervetulleita kadettien lisäksi sotatieteiden maisteriopiskelijat ja Maanpuolustuskorkeakoulun henkilökunta. Myös esiupseeri- ja yleisesikuntaupseerikurssi ovat pysyvästi kutsuttuja.
– Ei ole täysin tavatonta nähdä kellarissa Maanpuolustuskorkeakoulun opettajiakaan, esimerkiksi kurssin päätteeksi. Olutkellari on kuitenkin ensisijaisesti tarkoitettu kadeteille, kertoo Lindroos.
Kellariin liittyy paljon salaperäisyyttä – osittain sen takia, ettei siellä saa kuvata.
– Kellarin käytännöt tulevat selviksi vasta, kun pääsee itse vierailemaan kellarissa. Mikäli olutkellarin toiminta kiinnostaa, kannattaa hakea kadettikouluun, neuvoo Lindroos.