Hyppää sisältöön
Osiot
Valikko

Ruotuväki

Henri Sorsa

Kuvassa kadettien ylenemistilaisuus Santahaminassa.

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö ylensi kadetit luutnanteiksi tänään 27. elokuuta Santahaminassa.

Kadetit valmistuivat tänään Santahaminassa

Elina Ahde

105. kadetti- ja 88. merikadettikurssi valmistuivat 27. elokuuta sotatieteiden kandidaateiksi. Koronapandemia toi omat haasteensa kadettien koulutukseen.

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö ylensi kadetit luutnanteiksi tänään 27. elokuuta. Tämän jälkeen hän piti kadeteille puheen ja nimitti heidät Puolustusvoimien sekä Rajavartiolaitoksen upseerien määräaikaisiin virkoihin. Virustilanteen erityisjärjestelyjen vuoksi tilaisuus järjestettiin Santahaminassa. 

Maanpuolustuskorkeakoulun kadettikoulun johtajan eversti Teemu Nurmelan mukaan kadettien opetustavoitteista ei ole tarvinnut tinkiä vallitsevasta pandemiasta huolimatta. 

– Jo heti toissa keväänä muutimme tiettyjä opetustapoja. Pystyimme muuttamaan joidenkin aiheiden luennot lähiopetuksesta etäopetukseen sekä jaoimme kadetit ryhmiin tartuntojen välttämiseksi, Nurmela toteaa. 

Koulutus on Nurmelan mukaan kyetty järjestämään muiltakin osin melko normaalisti. Yksittäisiä altistumisia ja positiivisia testituloksia on ilmennyt, mutta viruksen leviäminen on saatu estettyä hyvissä ajoin. Pandemia on kuitenkin rajoittanut erityisesti kadettien opiskelijaelämää. Kaikkia opiskelijatapahtumia ei olla voitu järjestää. Opiskelu pandemia-aikana on Nurmelan mukaan kuitenkin kehittänyt kadettien henkistä kestokykyä, mikä on tärkeää kadettien koulutuksen kannalta. 

Seuraavaksi luutnanteiksi ylennetyt kadetit siirtyvät puolustushaaransa sekä aselajinsa mukaisiin tehtäviin upseerin tehtäviin. 

105. kadettikurssin ja 88. merikadettikurssin päätöstilaisuuden tallenne on katsottavissa Maanpuolustuskorkeakoulun Youtube-tililtä.