Kaasu pohjaan ja taivaalle – Gripen E -simulaattori kertoo, millaista hävittäjän lentäminen voisi olla
Lennon aikana ohjaaja voi leikkiä oman elämänsä Top Gun -pilottia kiitäessään kanjonin läpi seinämiä väistellen.
Istun tuoliin ja asettelen 3D-lasit päähäni. Aloitan nousuvalmistelut: käynnistän moottorit, kytket jarrut päälle ja aktivoin jälkipolttimen. Hetken päästä koneen nokka kallistuu, jonka jälkeen vapautan jarrut ja lentokone ampaisee liikkeelle.
Hävittäjä kiihtyy hetkessä lentoonlähtövauhtiin ja nousee 170 solmun nopeudessa keveästi ilmaan. Alku on vakuuttava, mutta äänet puuttuvat.
Nyt ei kuitenkaan olla aidon Gripen E:n ohjaimissa, vaan hävittäjälentokoneen mixed reality -simulaattorissa.
Taivaalla päädyn kokeilemaan lentokoneen rajoja ja suorittamaan mahdollisimman akrobaattisia liikkeitä. Tehdessäni kierteitä sivusuuntaan tunnen heittäytyväni "ohjaamon" toiselle puolelle. Istuimen hienovaraiset liikkeet mukailevat oikean hävittäjän ohjaamossa koettavia voimia.
Gripen taipui mitä uhkarohkeampiinkin taitolentoliikkeisiin ilman fyysistä kuormitusta. Istuin havaitsi ainoastaan sivusuunnassa tehdyt liikkeet ja käännökset, joten pystyin huoletta vetämään kaikin voimin ohjaimesta ylöspäin tuntematta G-voimien painoa vartalossani.
Simulaattorin istuin, joka toimii yhteistyössä Aalto-yliopiston kanssa kehitetyn alustan kanssa, antaa kokemukselle lisää dynaamisuutta. Tuoli ei yritä jäljitellä oikean hävittäjän istuinta, vaan oli pikemminkin urheiluauton penkin kaltainen.
Hauska kokemus jättää toivomisen varaa
Lennon kesto on alle kymmenen minuuttia, jonka aikana Gripeniä ehtii pyörittää mielensä mukaan simulaattoriympäristön halki. Todentuntuiseen maastoon oli lisätty suunnittelussa avustaneiden hävittäjälentäjien toiveesta yksityiskohtaisia pinnanmuotoja.
Hävittäjä on ohjaajan täydellisessä hallinnassa. Gripen tottelee ohjaussauvan välittämiä komentoja kuin raajojen jatkeena.
Koin lennon aikana jopa oman Top Gun -hetkeni, kun ohjasin hävittäjän kanjonin läpi. Nostettuani koneen jälkipolttimella korkeuksiin syöksyin alas ja sukelsin vuorten seinien väliin aivan kuin hittielokuvan suosikkikohtauksessa.
Omat ennakko-odotukseni teknisistä ominaisuuksista olivat korkealla, mutta lentokokemus ei lopulta ollut aivan niin realistinen kuin olin toivonut. Vaikka simulaattorin graafinen toteutus oli vaikuttava ja se toi tietokoneella pelattaviin lentosimulaattoreihin verrattuna oman lisänsä mixed realityn kautta, olin odottanut ehkä jotain vielä enemmän.
Simulaattorissa ei ollut monimutkaisia hallintalaitteita, ja sen yksinkertaisuus oli sekä vahvuus että heikkous. Vaikka simulaattori ei siis tarjonnut täysin immersiivistä lentokokemusta, antoi se silti kiinnostavan näkökulman lisätyn todellisuuden mahdollisuuksiin.
Tutkimuksessa tulevaisuuden lentokoulutus
– Laitteesta ei teknisesti voi puhua simulaattorina vaan mixed reality -tutkimusprojektina, muistuttaa Saab Finlandin graafikko Jere Puusa.
Joensuun kokonaisturvallisuusmessuilla Saabin pisteen esittelijänä toiminut Puusa antaa tapahtuman keskellä kattavan katsauksen tutkimusprojektin toiminnasta ja sen taustalla olevasta teknologiasta.
Tutkimusprojekti hyödyntää Varjon kehittyneitä XR3-laseja, jotka ovat kotimaista tuotantoa ja tällä hetkellä Puusan mukaan markkinoiden edistyneimpien joukossa.
– Meillä Saabilla on ollut pitkään yhteistyötä Varjon kanssa, ja tämä on yksi tapa, jolla tutkimme mixed realityn mahdollisuuksia lentokoulutuksessa, Puusa kertoo.
Hän myös muistuttaa, että teknisesti kyseessä ei ole täysimittainen simulaattori, sillä lento-ominaisuudet eivät ole realistiset.
– Tavoitteena ei ole simuloida tarkkaa lentoa, vaan tutkia, miten lisätty todellisuus voisi tulevaisuudessa rikastaa lentokoulutusta, Puusa jatkaa.
Lentokokemusta ei tulekaan miettiä simulaattorina vaan mielenkiintoisena lisätehosteena tulevaisuuden simulaattoreihin. Tutkimusprojektina Saabin mixed reality -lentokokemus on erittäin mielenkiintoinen. Lisätyn todellisuuden soveltaminen lentokoulutukseen on ilmeinen seuraava harppaus ilmailun saralla.