Kaartin jääkärirykmentin johtama Lively Sentry 25 -harjoitus vaikuttaa liikenteeseen
Maavoimien alueellisen pääsotaharjoituksen Lively Sentry 25 pääpaino on hyökkäyksen torjuminen.
Kaartin jääkärirykmentti johtaa Lively Sentry 25 -harjoituksen, joka järjestetään 27.11.–4.12.2025. Harjoitus vaikuttaa Itä-Uudenmaan, Kymenlaakson ja Päijät-Hämeen alueella.
– Harjoitusalueella ja sen läheisyydessä normaalia suurempi sotilaallinen toiminta voi hetkellisesti aiheuttaa rajoituksia alueiden tai tiestön käyttöön, harjoituksen johtaja eversti Jussi Annala kertoo.
Harjoittelu tapahtuu julkisilla ja yksityisillä mailla erityisesti Orimattilan, Iitin, Elimäen, Kouvolan, Lapinjärven, Loviisan ja Myrskylän alueilla. Merkittävää vaikutusta on varsinkin Orimattilan Artjärven sekä eteläisen Iitin alueen liikenteeseen. Alueella rajoitetaan liikkumista sekä suljetaan teitä harjoituksen ajan.
Tonteille ajaminen ja tonteilta poistuminen sulun aikana on mahdollista, mutta maksimissaan 30 minuutin odottelu sulkupaikoilla on mahdollista. Koulukyyditykset sekä hoivapalvelut järjestetään suluista huolimatta mahdollisimman lyhyellä viiveellä. Hälytysajoneuvot päästetään sulkupaikoilta viivytyksettä läpi.
Sulkualueiden ulkopuolella liikenne voi olla poikki enimmillään 10 minuuttia. Näissä paikoissa käytetään liikenteenohjaajia turvallisuuden varmistamiseksi.
Yhteistyötä kehittämässä
Lively Sentry 25 -harjoituksen päämääränä on ylläpitää ja kehittää sotilaallista yhteistoimintakykyä ja suorituskykyä. Keskeisessä roolissa Maavoimien valmius ja suorituskyky hyökkäyksen torjumisessa.
– Harjoituksessa joukkojen, eri johtoportaiden ja aselajien välinen tehokas yhteistoiminta korostuu. Haastavat sääolosuhteet sekä lähestyvä talvi asettavat vaatimuksia kaikille harjoitukseen osallistuville joukoille, Annala kertoo.
Harjoituksen teemana on hyökkäyksen torjunta paikallisjoukoilla ja lyöminen reserveillä. Erityispiirteenä mekanisoidun taisteluosaston hyökkäys metsämaastossa.
Harjoitukseen osallistuu noin 6550 sotilasta, joista varusmiehiä on noin 4000, henkilökuntaa 850 ja reserviläisiä 1700. Osallistuvia joukkoja tulee Kaartin jääkärirykmentistä, Panssariprikaatista, Porin prikaatista, Karjalan prikaatista, Maasotakoulusta, Karjalan lennostosta sekä Rajavartiolaitoksesta.
Harjoituksessa on mukana yli 900 ajoneuvoa, joista 190 on panssaroituja ajoneuvoja, mukaan lukien taistelupanssarivaunuja. Lisäksi harjoituksessa on lentotoimintaa MD500 helikoptereilla, hävittäjillä sekä miehittämättömillä ilma-aluksilla/drooneilla.
Koko harjoituksen ajan alueella liikkuu sotilaita taisteluvarustuksessa aseiden kanssa sekä sotilasajoneuvoja. Harjoituksessa käytettävät harjoitusampumatarvikkeet voivat aiheuttaa ajoittain melua, mutta runsasta melua aiheuttavat vaiheet pyritään suorittamaan ajoittamaan päiväsaikaan klo 8.00–21.00 välillä.