"Läppä meni niin pitkälle, että syntyi uusi valtio" – Juho Mantere kertoo, kuinka ohjasi alaisensa sotaan

Ohjaaja Juho Mantere haluaa ohjata teatteria kuin Tuntemattoman sotilaan Koskela toimii sotilasjohtajana. Koskela on reilu ja taitava, yksi muiden joukossa. Ei niin kuin Lammio – autoritaarinen, väkivaltainen, kontrolloiva ja egoistinen.

– Ego on ohjaajan suurin vihollinen. Vaatii työtä, että pystyy myöntämään, kun toisen idea on parempi.

Koskela ei tee itseään tiettäväksi, vaan saa alaistensa arvostusta niin paljon, että he antavat johtajaposition hänelle.

Lapsesta asti teatterissa

Vuonna 1987 syntyneen Mantereen äiti toimi hyvinkääläisessä harrastajateatterissa puvustajana ja tuottajana. Ohjaajan lapsuus kului teatterissa.

– Mua ei ikinä pistetty mihinkään päiväkotiin tai lastentarhaan, vaan olin aina teatterissa äidin mukana. Se oli mun oma paikka.

Lukioikäisenä Mantere kavereineen ryhtyi tekemään omia esityksiä. Kaikki taide kiinnosti, musiikki, elokuvat, kirjallisuus, teatteriohjaaminen. Monien polkujen kautta hän päätyi Teatterikorkeakouluun opiskelemaan ohjausta. 

– Mun ominaisuudet sopivat siihen. Näyttelijänä en ole niin lahjakas. Ohjaajan positio on kiva, kun siinä saa ikään kuin johtaa kaikki polut yhteen.

Mantere valmistui ohjaajaksi 2019. Sittemmin Mantere toimi freelancer-ohjaajana, kunnes hänet vuonna 2022 valittiin Q-teatterin taiteelliseksi johtajaksi. Q-teatteri on nykyteatteri, joka pyrkii puhuttelemaan laajempaakin yleisöä.

– Rohkeaa sisältöä, ei varmoja nakkeja laisinkaan. Tulee hittejä ja huteja.

Työ on sinänsä kuin kenen tahansa muunkin johtajan. Mantere johtaa henkilöstöä, tapaa taiteilijoita ja käsittelee ohjelmistoehdotuksia. Sen lisäksi hän tekee omaa taiteellista työtään, ohjaa esityksiä ja käsikirjoittaa. 

– Mun pyrkimys on tuoda suomalaiseen teatteriin se, mitä sieltä puuttuu, Mantere laukoo.

Toiminnanjohtaja on rinnalla hoitamassa talousasioita, mutta myös taiteilijan on pidettävä mukanaan palanen realismia.

– Ohjelmiston pitäisi olla semmoista, että joku tulee sitä katsomaan. Ja toisaalta sen pitäisi olla taiteellisesti korkeatasoista, jotta emme tee mitään varmaa viihdehuttua.

Mantereen teoksiin lukeutuu muun muassa 90-luvun lamaa käsittelevä Uuteen nousuun (2023), dystooppinen striimimenestys Toksinen Kabaree (2021) ja ohjaajan käsissä absurdiksi komediaksi kääntynyt August Strindbergin synkkä perhedraama Pelikanen (2022). 

Mantere käsittelee yhteiskunnallisia, filosofisia ja henkilökohtaisia aiheita, mutta näyttää niitä huumorin ja hikisen liikkeen avulla. Vauhdikkaat teokset vaikuttavat ja jäävät mietityttämään.

Mantereen tulkitsema Tuntematon sotilas sai ensi-iltansa marraskuussa 2022. Se ei varmasti ole mitään viihdehuttua. Nyt näytelmää esitetään Espoon teatterissa loka-marraskuun vaihteessa.

Sotaleikit vaakalaudalla

Työryhmä teki jo Tuntematonta, kun Venäjän julma hyökkäyssota alkoi. 

Mantere kertoo, että sota muutti hänen maailmankuvaansa perustavanlaatuisesti. Hän mietti, onko projekti peruutettava kokonaan. 

– Tuntui häiritsevältä lähteä leikkimään sodan kanssa näyttämöllä, kun se on Euroopassa todellisuutta. Meillä tekijöillä ei ole mitään hajua sodan todellisuudesta.

Mantereesta ei tuntunut oikealta, että taiteilijat kääntäisivät selkänsä aiheelle. Sota mietityttää suomalaisia, joten tunteita pitää pystyä käsittelemään taiteen keinoin. Työryhmä alkoi lukea Tuntematonta sotilasta uudelleen.

Ukrainan sota muutti myös Mantereen tulkintaa Tuntemattomasta sotilaasta. Kuva: Mikko Kelloniemi, Teatteri Vanha Juko

Mutaa, kauhua ja huumoria

Mantere kuunteli lapsuudessaan, kun hänen isänsä luki Tuntematonta sotilasta, toisinaan kertoen kirjan tapahtumia kuin omina muistoinaan. 

Mantere kertoo, että nuorelle lukijalle se voi vastata amerikkalaisia viihteellisiä seikkailutarinoita, vähän kuin Korkeajännitys-sarjakuva. Teoksen luvut ovat yksittäisiä seikkailuepisodeja ja hahmot yksinkertaistettuja karikatyyrejä. Yksi on pelkuri, toinen ilkeä ja kolmas panomies.

– Sitten vielä se koominen perusvire. Että siellä oltiin ja kiljua keiteltiin. Semmosta kikkelis kokkelis huumoria. Ei se tuntunut lapsena pelottavalta.

Aikuisiällä kirjaa lukee eri tavalla, etenkin kun tietää lähellä riehuvan sodan kauheuksista. Nyt teos on brutaali. Sotaa ja ihmiskohtaloita kuvataan karusti. Sota on mutaista, likaista ja vaikeaa. Kirja ei anna kunniaa tai valmiita vastauksia.

Mantere ihastui siihen, miten teoksen kerronnassa pienen ihmisen yksityinen kokemus vuorottelee jonkin maailman mittakaavan havainnon kanssa.

– Nuoret pojat joutuivat sinne historian vuoksi, ajan uhreina.

Spektaakkelin sijaan syväluotaavaa

Näytelmä tehtiin alunperin Teatteri Vanhaan Jukoon, Lahteen. Jo ennen sotaa, vuonna 2022 teatteri oli koronavuosien ja avustusten leikkaamisen jälkeen taloudellisissa vaikeuksissa.

Teatterissa mietittiin, mikä teos voisi kiinnostaa tavallisia lahtelaisia. Valintana Tuntematon sotilas oli luvalla sanoen huvittava, koska resurssien tiedettiin olevan minimaaliset.

Aiemmat Tuntemattomat ovat olleet varsinaisia megaproduktioita. Panu Rajalan ja Kalle Holmbergin vuonna 1997 ohjaama sovitus tehtiin Pyynikin kesäteatterille 10 miljoonalla markalla, mikä vastaa nykyrahassa vajaata kolmea miljoonaa euroa. Se oli suuren kansan spektaakkeli, kunnon sirkusta ja räjähdyksiä. Mukana oli komeasti Puolustusvoimien kalustoa.

Nyt esitys tehtiin pieneen huoneeseen olemattomalla budjetilla ja neljällä näyttelijällä.

– Tajuttiin, että näinhän se nimenomaan on. Että silloinhan kirja pääsee oikeuksiinsa, kun siitä riisutaan kaikki spektaakkeli.

Tuntemattomassa sotilaassa on valtavasti hahmoja. Osaa heistä ei elokuvaversioissa ole nähty laisinkaan.

– Pyrimme tuomaan tällaisia vähemmän muistettuja herkkuja näyttämölle.

Koska lavalle nousee vain neljä näyttelijää, eivät kaikki hahmot mahdu mukaan. Esityksestä jäi kokonaan pois esimerkiksi Hietasen pohdinnat ahvenasta.

– Tämä oli työryhmän turkulaisille jäsenille kova pala.

Ohjaaja tiesi jo alussa, että esityksessä on mentävä ”syvätasolla” mahdollisimman pitkälle. 

– Siis tutkia kaikkea sitä pimeää ja pelottavaa, jota kirjan maailmassa on seikkailun ja huumorin lisäksi, hän selittää. 

Tärkeintä oli löytää näyttelijät, joihin ohjaaja pystyi luottamaan.

– Tarvitsin siis näyttelijät, jotka suostuvat lähtemään tällaiselle kuumottavalle tutkimusmatkalle. Se ei ole aivan ilmiselvää. 

Näyttelijän on kyettävä kevyesti omaksumaan useita erilaisia hahmoja, sillä jokainen heistä näyttelee useampaa kirjan henkilöä. Mantereen mukaan tämä vaatii koomista lahjakkuutta. 

– Minusta esityksessä toteutuu aika hyvin se mikä kirjassakin, että kevyt hauskuutus ja toisaalta erittäin syvä tunnetason luotaaminen vuorottelevat. 

Mantere katsoo, etteivät teoksen tulkinnat teatterissa ja valkokankailla ole antaneet oikeutta Väinö Linnan alkuperäistekstille. Edvin Laineen vuoden 1955 elokuvan perinnössä tehdyt sovitukset ovat esittäneet sodan estetisoituna ja kliinisenä.

Aku Louhimiehen vuoden 2017 elokuvakaan ei saa ”Linnan henkeen” kiintyneeltä Mantereelta kiitosta.

– Louhimiehen leffa on Laineen elokuva väreissä. Vähän kuin joku Suomi-mainosfilmi.

Pienessä produktiossa jokaiselta näyttelijältä vaaditaan joustavuutta ja kykyä näytellä useissa rooleissa. Kuva: Mikko Kelloniemi, Teatteri Vanha Juko

Demokraattis-ruumiillinen prosessi

Mantereen luova prosessi lähtee liikkeelle henkilökohtaisesta kokemuksesta.

– Aluksi on joku asia, joka vaivaa, pelottaa, kuumottaa tai kiihottaa. 

Siten syntyy kehollisia tuntemuksia. Silloin tietää, että tässä on nyt jotain, jota on käsiteltävä teatterin keinoin.

Tässä välissä teos myydään jollekin teatterille. Sitten voi alkaa koota työryhmää. 

Heille Mantere kertoo, mikä aiheessa on hänen mielestään merkittävää.

Muut huomaavat, että asia koskettaa. Henkilökohtaiseen avautumiseen on helppo tarttua ja liittyä mukaan. Näin prosessin alkuvaiheessa oleva työryhmä pääsee pohtimaan suhdettaan aiheeseen. Siinä pyritään luomaan jokaiselle kokemus siitä, että oma näkemys on tärkeä ja taidot olennaisia.

– Mä en tiedä enkä voi pakottaa sille prosessille mitään lopputulosta. Lopputulos on jotain, jota kohti yhdessä vaelletaan. 

Suomalaista kulttuuria ajetaan alas

Mantere katsoo, että suomalainen teatteri on maailman mittakaavassa uniikkia ja siitä kannattaa pitää kiinni.

– Nykyinen hallitus pyrkii voimakkaasti ajamaan suomalaista kulttuuria alas. Se on aika rajua. Sitä on kuitenkin yritetty nostaa jo 150 vuotta. 

Syksyn budjettiriihessä hallitus päätti leikata taiteen ja kulttuurin rahoituksesta yhteensä 17,4 miljoonaa euroa. Lisäksi teatterilippujen arvonlisäveroa korotetaan ensi tammikuussa. Mantere kertoo, että tarkemmat tiedot leikkausten kohdistumisesta selviävät teattereille lokakuussa. 

– Sitten sen näkee. Suurin osa meidän rahoista menee henkilöstökuluihin. Eli kyllähän se tarkoittaa vähemmän töitä ihmisille. Ei ole mitään muuta, mistä leikata.

Merkitystä, uskoa ja toivoa

Henkilökohtaisesti vaikeiden aikojen keskellä Mantere on löytänyt taiteen avulla merkitystä, uskoa ja toivoa. Hän uskoo, että kokemus on skaalattavissa laajemmalle. 

– Taiteen tarkoituksena on minulle ollut elämänhalun palauttaminen. Jollekin toiselle se on jotain muuta, Mantere tokaisee.

Sota lähellämme on äärimmäinen tragedia, eikä sen aiheuttamaan huoleen, ahdistukseen ja näköalattomuuteen voi odottaa vastauksia pelkästään sotilailta ja poliitikoilta.

– Taiteen avulla voi käsitellä asioita ja tunteita, joita järjellä ei pysty ymmärtämään.

Taide vaikuttaa ihmisiin ja sitä kautta koko yhteiskuntaan – sekä sen hyvinvointiin. Mantere konkretisoi taiteen merkitystä historialla.

– Kulttuuri rakentaa Suomea, suomalaisuutta. Koko Suomen idea on muutaman taiteilijan keksimä läppä 1800-luvulta. Läppä meni niin pitkälle, että syntyi oma valtio. Meidän isänmaa.

 

Juho Mantereen Tuntematon sotilas Espoon teatterissa 30.10.–2.11.2024.