Hyppää sisältöön
Osiot
Valikko

Ruotuväki

Onni Isohella

Kuvassa musiikkikomentaja Timo Kotilainen tahtipuikko kädessään.

Musiikkikomentaja Timo Kotilainen aloitti Puolustusvoimien ylikapellimestarina vuoden alussa.

Juhlasta juhlavaan konserttiin – Uusi kirkkokonsertti korvaa kirkkojuhlan

Felix Rahiala

Kirkollisen sisällön ja musiikin yhdistävä tapahtuma sisältää jatkossa aiempaa enemmän musiikkia.

Puolustusvoimien ensimmäinen kirkkokonsertti järjestetään keskiviikkona 17. tammikuuta. Uusi
tapahtuma korvaa aiemmin vuosittain järjestetyn Puolustusvoimien kirkkojuhlan.

Tänä vuonna kirkollisen osuuden ja musiikin välinen painotus on muuttunut. Konsertissa Kaartin
soittokuntaa johtavan Puolustusvoimien ylikapellimestarin, musiikkikomentaja Timo Kotilaisen
mukaan musiikki muodostaa leijonanosan, mikä tarjoaa uusia mahdollisuuksia. 

– Ohjelmassa on erilaista musiikkia useilta aikakausilta. Kokonaisvaltaisen konsertin järjestäminen
mahdollistaa Puolustusvoimien kirkollisen työn ja sotilasmusiikkialan entistä monipuolisemman,
yhteisen tapahtuman, Kotilainen iloitsee. 

Konsertin teema on tänä vuonna "sanan ja sävelen ilta". Konsertissa kuullaan ekumeeninen
rukous, kenttäpiispa Pekka Asikaisen puhe sekä Kaartin soittokunnan soittamaa musiikkia, jossa
aikaisempien vuosien tapaan hyödynnetään sinfonisen puhallinorkesterin voimallista ja
koskettavaa soittoa.  

Uudistuksella uutta yleisöä

Vaikka uusimuotoinen tapahtuman täyttää ajallisesti musiikki, on kirkollisen sanoman merkitys
kuitenkin edelleen keskeinen. Rakenteeltaan se on kuitenkin uudistuksen jälkeen konserttimainen.

Konsertista tuleekin merkittävä lisäys Kaartin soittokunnan vuoden konserttikalenteriin. Kotilaisen
mukaan hyvään konserttimusiikkiin panostamalla tapahtumalle pyritään saamaan mahdollisimman
laaja yleisö.

– Uudistuksen tavoitteena on tavoittaa mahdollisimman paljon uutta yleisöä, mutta myös Kaartin
soittokunnan perinteisten tapahtumien ystäviä, Kotilainen kiteyttää. 

Konserttipaikka huomioitu ohjelmassa

Kotilainen aloitti ylikapellimestarin tehtävässä vuoden alussa ja hän pääsee johtamaan
ensimmäisen konserttinsa ylikapellimestarina juhlavassa Helsingin tuomiokirkossa. Hän on
tyytyväinen niin esteettisesti kuin akustisestikin upeasta esiintymispaikasta.

– Konserttiohjelmaan mahtuu mahtipontista konserttimusiikkia, mutta myös kauniita
tunnelmateoksia. Luvassa on ensisijaisesti muuta, kuin varsinaista kirkkomusiikkia, Kotilainen
lupaa. 

Hän mainitsee ohjelmasta erikseen Timo Forsströmin teoksen Rajalla, joka sävellettiin
Rajavartiolaitoksen satavuotisjuhliin. Soittamalla kappaleen Kotilainen haluaa kunnioittaa
rajatilanteen takia paljon esillä olleita rajavartioita.

Musiikin lisäksi Kotilainen haluaa nostaa esiin yhden soittokunnan esiintyjistä. Kirkkojuhlan
solistiksi on valikoitunut tänä vuonna varusmies, kaartinjääkäri Silja Ratilainen.

Kaartin soittokunnan vakituisen vahvuuden muodostavat noin neljäkymmentä sotilasvirassa
palvelevaa ammattilaista. Lisäksi varusmiessoittokunnan valintakokeiden kautta muutama lahjakas
soittaja pääsee suorittamaan varusmiespalvelustaan ammattiorkesterissa varusmiesbändissä
soittamisen ohella.

Ylikapellimestarina kansainvälistä yhteistoimintaa

Kotilainen kertoo odottavansa suurella innolla ja mielenkiinnolla uusia tehtäviä ylikapellimestarina.

Puolustusvoimien toimialajohtajana ylikapellimestarin tehtäviin kuuluvat muun muassa Suomen
sotilassoittokuntien toiminnan ohjaus ja vierailevana kapellimestarina toimiminen. Kotilainen vastaa myös tiettyjen valtiollisten seremonioiden, kuten valtiovierailuiden musiikin johtamisesta.

– Suomessa on kuusi hienoa sotilassoittokuntaa, joiden taso tunnetaan rajojemme ulkopuolella.
NATO:n jäsenyyden myötä kiinnostus Suomea kohtaan on selvästi kasvanut.

– Tehtäviini kuuluu myös vastata kansainvälisestä yhteistoiminnasta sotilasmusiikin osalta, Kotilainen lisää vielä.

Kirkkokonsertin pääsee kokemaan Helsingin tuomiokirkossa keskiviikkona 17. tammikuuta klo 18
alkaen. Konserttiin on vapaa pääsy.