Joulupukkikin laskee aamuja – jouluun
Napapiirillä Joulupukin pajakylässä pitää kiirettä etenkin joulun alla. Yli puoli miljoonaa vierailijaa vuodessa vierailee kylässä, jossa aamuja jouluun on laskettu jo vuoden verran.
Jouluaatto koittaa aivan pian, ja viimeisiä lahjoja pakataan kiireellä aattoa varten. Niin Korvatunturilla kuin pukin pajakylässä Rovaniemellä on kiirettä myös vierailijoiden kanssa. Tontut tekevät työtä kellon ympäri.
– Täällä pitää hurjasti kiirettä ihan ympäri vuoden. Varsinkin lapsia käy paljon – me kun laskemme lapsiksi kaikki alle 100-vuotiaat, Joulupukki kertoo pajan kiireidensä lomassa.
– Vanhin vieraillut lapsi on tainnut olla 97-vuotias tyttö Tokiosta, kun taas nuorin on ollut 14-päiväinen poika Lapin keskussairaalasta. Parasta on, kun katsoo niihin suuriin auenneisiin silmiin ja näkee ilon, Joulupukki hymyilee.
Valmisteluja joulun alla riittää runsaasti. Suurimmaksi haasteeksi Pukki näkee lahjojen kuntoon saamisen ja oikeisiin paikkoihin kuljettamisen.
– Kaikki lahjat ehtivät kyllä aivan varmasti, sen verran monta vuotta tätä rutiinia on jo takana. Petteri on tehokas – suorastaan logistiikan mestari, Joulupukki sanoo.
Jouluaattoon on enää alle kaksi viikkoa. Korvatunturin laskutapa on varmasti tuttu myös varusmiespalvelustaan suorittaville.
– Jouluun on tasan tarkkaan 11 päivää. Meillä on ihan oma kalenteri – älä vain kysy, että mikä päivä tänään on, me ei tiedetä sitä. Me lasketaan vain, että tänään 11, huomenna 10, Pukki sanoo.
– Sehän on vähän niin kuin teillä varusmiehillä, meillä lasku vain alkaa joka joulu 365:stä, hän nauraa.
Varusmiehet ovat aina olleet Joulupukin sydäntä lähellä. Varusmiehillä ja Joulupukilla on myös runsaasti yhteisiä kikkoja tehokkaaseen toimintaan säässä kuin säässä.
– Ensinnäkin oikeanlainen pukeutuminen on tärkeää. Minulla on ollut jo yli sata vuotta tämä kerrospukeutuminen – te varusmiehet olette tainneet oppia sen minulta. Kun reissaa maailman ympäri, tulee olla vaatteet kunnossa. Shortseja minulla ei sentään ole mukana, Pukki nauraa.
Lisäksi tärkeää on säännöllinen ruokailu. Pukilla on monenmoista evästä reessä, yhtä lailla kun varusmiehillä.
– Ette uskokaan, esimerkiksi miten monta hedelmäpiirasta Englannissa saa kyytiin. Juomiakin on maitoa ja on kahvia, ja vähän vahvempiakin juomia toisinaan. Niitä ei toki voi juoda kun ajaa, niin se on vähän sama kuin teillä varusmiehillä – otetaan sitten jälkeenpäin niitä, Pukki toteaa.
– Me otetaan Petterin kanssa kaikki kakut ja piparit kyllä talteen. Sen verta paljon ruokaa ja evästä tulee kierroksella matkaan, että meillä on Petterin ja tonttujen kanssa oikein prameat joulujuhlat joulupäivänä, hän jatkaa.
Aaton kiireiden lomassa ei aina kerkeä edes syömään.
– Eihän me silloin aattona ehditä juuri muuta kuin lahjoja jakaa. Se on vähän sama kuin teillä varusmiehillä – jos olet jouluna kiinni, niin kiinnihän sitten olet. Mä tosin olen aina jouluna kiinni, Pukki sanoo nauraen.
Monilla varusmiehillä on tapana suunnitella pitempikin lomamatka palveluksen päätyttyä. Joulupukilla ei lomalle ole kuitenkaan juuri aikaa edes tammikuussa.
– Eihän se onnistu – kuvitelkaa nyt, jos olisitte tulleet tuohon pukin pajan ovelle, ja ovessa olisi lukenut että olen lomalla. Ja mitä minä siellä lomalla tekisin, kun tämä työ käy ihan lomasta, Pukki sanoo.
Lumitilanne ei pukkia haittaa. Varsinkin viime vuosien aikana on täytynyt tottua siihen, että kaikkialla ei ole lunta.
– Ei poroilla ole lumitilanteen kanssa ongelmaa, mutta helpompi se on lumen kanssa laskeutua. Esimerkiksi Australiassa on kuitenkin kuumin kesä joulukuussa, siellä voi hyvin olla vaikkapa 40 tai 50 astetta. Se on vähän niin kuin tosi huono sauna täällä meillä, Pukki hekottaa.
– Sen takia sielläpäin liikutaan öisin kun on vähän siedettävämpää, ja tietysti kun liikkuu tarpeeksi ylhäällä Petterin kanssa niin siellä käy mukava viima, Pukki sanoo.
Terveisiä pukki lähettää kaikille varusmiehille. Mahdollista joulun yli palveluksessa kiinni olemista pukki kehuu ainutlaatuiseksi kokemukseksi.
– Niille, jotka ovat kiinni, sanoisin, että se on ainutlaatuinen kokemus. Semmosta ei moni pysty kokemaan – monessa muussa maassa ei edes ole asepalvelusta. Minä panisin sen vaikka CV:hen, että jouluna kiinni! Ja minä olen toki käynyt varuskunnissakin joulun aikaan – siellä on aivan uniikki tunnelma, Pukki kertoo.
– Lähetän kaikille varusmiehille terveisiä, että hyvä joulumieli asuu meidän kaikkien sydämissä. Parhaimmillaan joulumieli on sitä, että muistat tehdä toisille niin kuin haluaisit toisten tekevän sinulle. Siitä se hyvä joulumieli lähtee, hän sanoo.