Johtaja on johtaja - saapumiserästä ja iästä riippumatta
Kirjoittaja pohtii, miksi miehistön kunnioitus varusmiesjohtajia kohtaan usein vähenee palveluksen mittaan.
Ensimmäisestä päivästä lähtien huomasin alokaskaudella, miten hyvin varusmiesjohtajiamme kunnioitettiin alokkaiden keskuudessa. Me opimme jo puoli vuotta palvelleilta johtajilta, miten intissä kuuluu toimia ja tukeuduimme heihin ongelmatilanteissa. Heidän vastustamistaan ei pidetty vaihtoehtona.
Alokaskauden jälkeen moni ympärilläni alkoi suhtautumaan varusmiesjohtajiin paljon letkeämmin. Mielikuva johtajasta hämärtyi. Muutos ei ollut välitön, mutta ajan myötä vaikutti olevan monelle helpompaa pistää johtajille vastakampaan.
Selvästi suurin muutos tapahtui uusien, saman saapumiserän johtajien saavuttua yksikköömme. Vanhat johtajat olivat juuri kotiutuneet ja uudet suorittaneet aliupseerikurssin loppuun.
Johdettavat ja johtajat olivat siis vielä muutama kuukausi sitten olleet vertaisia. Miehistössä palvelevilta tuntui helposti unohtuvan, että tilanne on muuttunut. Kuulin usein sanottavan, että eihän oman saapumiserän varusmiehet voi meitä määrätä.
On kummallista, että samaan aikaan palveluksen aloittaneita ei voida nähdä johtajina. Osa on koulutettu johtajiksi, osaa ei. Poikkeusoloissa tarvitsemme johtamishierarkioita.
On helppo tarttua siihen, että varusmiesjohtajat ovat samanikäisiä, tai jopa nuorempia kuin johdettavat. Monelle johdettavalle tuottaakin haasteita hyväksyä, että oma johtaja ei olekaan itseä vanhempi.
Tilanne ei kuitenkaan juuri eroa aiemmasta. Iällisesti miehistössä oli jo alokaskaudella alikersantteja vanhempia alokkaita. Ajatus siitä, että valta perustuisi ikään kannattaa unohtaa kokonaan. Se ei päde työelämässäkään.
Usein kuulee myös sanottavan, että kunnioitus pitää ansaita kokemuksen kautta. Kuka päättää, milloin kokemusta on tarpeeksi, mihin se perustuu, ja minkälaista sen pitää olla? Mielestäni varusmiesjohtajan vallankäyttöön pitäisi riittää aliupseerikurssilla saatu kokemus.
Johtajakoulutuksessa alikersantiksi ylennetyt ovat omaksuneet tarvittavat perustaidot joukkojen johtamiseen. He kerryttävät johtajakokemusta ja syventävät oppejaan loppupalveluksensa aikana johtamalla miehistöä sekä näyttämällä hyvää esimerkkiä.
Jokaisen kanssa saa ja kannattaakin olla kaveri, eikä johtajaa kuulu pelätä, mutta varusmiesjohtajiin kuuluu suhtautua tietyllä kunnioituksella. Oikeaoppinen puhuttelu ei vaadi nöyrtymistä, vaan se osoittaa hyviä käytöstapoja.
Erityisesti poikkeusoloissa on tärkeää, että jokaisen johtajan, varusmiehen tai henkilökuntaan kuuluvan käskyjä kunnioitetaan. Varsinkaan silloin ei ole aikaa kyseenalaistaa jokaista käskyä, tai ajatella, että eihän tuo kaveri nyt minua voi käskeä.
Onneksi vähintäänkin suuri osa varusmiehistä kunnioittaa johtajiaan asiaankuuluvalla tavalla, eikä kunnioitus vähene palveluksen mittaan. Kuitenkin jo muutama johdettava pystyy omalla toiminnallaan tekemään joukon toiminnasta paljon vaikeampaa.
Sen sijaan jos kaikki yhdessä teemme johtajiemme työstä helpompaa, heillä ei ole syytä vaikeuttaa meidän elämäämme. Poikkeusoloissa henkemme voi jopa riippua siitä, noudatammeko käskyjä vai emmekö. Silloin ei saa olla mitään epäselvyyttä siitä, kenen käskyjä pitää noudattaa.
