Missä ovat Kaivarin kolme cowboyta?
Yhdistämällä suomen kielen ja afroamerikkalaisen rytmimusiikin ajattomat ainekset Jukka Karjalainen on luonut suomalaisten suuhun sopivaa musiikkia, jota kuunnellaan ja sovitetaan edelleen.
Kansantapahtuma Helsingin Kaivopuistossa, 1980-luvun puoliväli. Kolme ehkä 5–7-vuotiasta poikaa laulaa myyntikojujen välissä säestäen itseään ketsuppipulloista tehdyillä marakasseilla.
"Kolme cowboyta ratsastaa…"
Kuva tulee Jukka Karjalaisen mieleen melkein neljänkymmenen vuoden takaa.
– Voi hemmetti, siitä tuli hyvä fiilis. Se liikutti mua, esitys on ehkä paras versio, mikä mun biiseistä on tehty, Karjalainen sanoo.
Se oli myös ensimmäinen kerta, kun nuori muusikko kuuli jonkun toisen esittävän omia J. Karjalais -laulujaan.
– Lapsi ei mieti, mistä laulut tulevat ja kuka niitä tekee. Hän ei kyseenalaista maailmaa, mihin on syntynyt: aurinko paistaa ja luo räsymatolle kivan lämpimän kiilan valoa, ja radiosta soi kappale. Olin tehnyt laulun muodossa pienen palan tätä maailmaa ja tavoittanut nämä tyypit, hän iloitsee.
– He olivat kuulleet laulun ääniaaltojen värinänä oppineet sen. Laulussa on kysymys täysin epämateriaalisesta asiasta, ajatuksesta melkein.
Ennen haastattelua hän ei muistanut muistavansa Kaivarin kolmea cowboyta. Jostain se palautui mieleen.
– Tuo on ihan laulun arvoinen juttu. Kolme cowboyta, missä te ootte nyt? mies alkaa pohtia.
Laulun suuri voima
J. Karjalaisen lauluja on Kaivopuiston kohtaamisen jälkeen sovitettu monta monituista kertaa, kuten hiljattain Kaartin soittokunnan varusmiesten ja ammattimuusikkojen toimesta "Villejä lupiineja" -teoksen kohdalla.
Kertoo laulujen ajattomuudesta ja lauluntekijän taidosta, että nuoret varusmiehetkin haluavat esittää niitä vielä 2020-luvulla.
– Sovituksessa on taidokasta soitantaa ja kitarointia, se on vähän hienostuneempi versio. Omaa bluesväritteistä versiotani on ehkä vaikea sellaisenaan esittää, mutta tuo laulu lähestyy suorastaan klassista musiikkia. Siihen nähden hieno suoritus, Karjalainen arvioi.
Hänestä on aina mielenkiintoista kuunnella omista lauluistaan tehtyjä sovituksia.
– Joistain tykkään enemmän, joistain vähemmän. Aina tulee kuitenkin hyvä fiilis, kun joku on tarttunut mun kappaleeseen ja tehnyt siitä version.
Vuodesta toiseen Karjalainen on kirjoittanut suomalaiseen suuhun sopivia lauluja, joita on helppo laulaa mukana. Juuri tässä piileekin yksi syy J. Karjalaisen laulujen suosioon.
– Olen onnistunut tekemään kappaleita, jotka ovat muuttuneet kuuntelijoiden omiksi. Niitä voi laulaa kuka tahansa omaksi ilokseen, hyräillä, vihellelllä, soittaa kitaralla klassisella leirinuotiolla, missä tahansa tilaisuudessa, lauluntekijä luettelee.
– Monet isotkin jutut ovat aika simppeleitä. Mä yritän pitää laulut yksinkertaisina. On usein aika vaikeaa kuulostaa helpolta.
Helposti lähestyttävät suomenkieliset sanat ovat menestyksen yhtälön ensimmäinen osa. Loput tulevat afroamerikkalaisen rytmimusiikin ajattomia osia lainaamalla.
– Rokki on jo itsessään niin kovaa kamaa, että jos pystyy hoitamaan homman edes jollain tavalla uskottavasti, se kuulostaa jo aika hyvältä. Olen tehnyt perin amerikkalaiseen musaan suomenkielisen käyttöliittymän. Pystyn kirjoittamaan sanoja, jotka eivät pilaa sitä.
– Yhdistyessään sävel ja sanat synnyttävät kuvan ja tunnelman. Se on laulun suuri voima.
Karjalainen arvelee, että hänen koronasulun aikana kirjoittamansa singlen kertosäe, "mulla on ikävä sua", saattoi syntyä alitajunnassa vallinneesta keikkaikävästä. Kuva: Eino Rissanen
Ei kukaan huku Cádizissa vahingossa
– Sinä vuonna tein intensiivisesti lauluja landella Keltaisessa talossa. En onneksi kaipaa hirveästi seuraa tai sosiaalisia kontakteja. Tykkään puuhastella yksin, varsinkin tässä asiassa.
Albumillinen lauluja syntyi vuoden 2020 kevään, kesän ja syksyn aikana. Ne julkaistaan keväällä 2022 ilmestyvällä levyllä, jonka on tuottanut Väinö Karjalainen. Isä ja poika tekevät nyt yhteistyötä ensimmäistä kertaa ammatillisesti.
Syyskuussa julkaistu single Aurinko nousee ilman sua kertoo ikävästä. Laulussa kuullaan 1800-luvulla eläneen cádizilaisen kitarantekijälegenda Juan Perfumon lesken ääntä. Leski on menettänyt miehensä ja tuntee ikävää, vihaa ja rakkautta samaan aikaan.
Idea lauluun tuli Karjalaisen 1800-luvulla valmistetusta akustisesta kitarasta, jossa lukee espanjaksi "Me hizo en Cádiz Juan Perfumo" eli "Minut teki Cádizissa Juan Perfumo".
– Kitara puhui minulle, lauluntekijä sanoo.
– Tiesin, että Juan Perfumo oli hukkunut epäselvissä olosuhteissa vuonna 1860. Tuli fiilis, että ei kukaan, Herra paratkoon, huku Cádizissa vahingossa. Liittyikö siihen tragedia, oliko se itsemurha? lauluntekijä pohtii.
Muistaako kukaan?
"Aurinko nousee ilman sua" syntyi tiedonmurusten sytyttämästä mielenkiinnosta, joka sai Karjalaisen jatkamaan tarinaa ja kirjoittamaan laulun. Hän otti kuvitteli surutyötä tekevän lesken ja Perfumon tyhjilleen jääneen työhuoneen.
Näin hän on tehnyt ennenkin. Karjalaisen edellisen albumin "Terve, Sirkka Lautamies" -laulu syntyi kirpputorilta löytyneen kasviston innoittamana. Sirkka Lautamies oli kerännyt kasvit koulutyönään 1920-luvulla Itärajan pinnassa Vironlahdella.
– Laulua tehdessä Sirkasta tuli minulle läheinen. Mietin, mitenhän hänelle kävi sodan syttyessä, Karjalainen sanoo.
Kuinka ollakkaan laulua käsitelleen Helsingin Sanomien artikkelin jälkeen Sirkka Lautamiehen jälkeläiset ottivat Karjalaiseen yhteyttä. Lauluntekijä pääsi tutustumaan Sirkka Lautamieheen hänen kolmen lapsensa kautta. Taruhahmosta tuli henkilö, joka oli oikeasti elänyt.
– Kävi ilmi, että Sirkka oli elänyt pitkän ja hyvän elämän. Hän oli suorastaan superihminen. Tunsi kasvit, tykkäsi lapsista, lauloi kirkossa kirkkaalla äänellä.
Ehkä joku tietää Juan Perfumonkin kohtalosta enemmän.
– Pannaan YouTubeen lyriikkavideo en español. Cádizissa jengi kattoo, et hemmetti, täällä se eli, Karjalainen naurahtaa.
Ehkä hän tekee joskus laulun Kaivarin kolmesta cowboystä ja laulun sankarit löytyvät.
– Kenties joku muistaa, ei sitä koskaan tiedä. Ihmiset ovat niin ihmeellisiä.
