Itsetutkiskelua

Marcus Aurelius oli 121–180 jKr. elänyt Rooman keisari, joka tunnetaan parhaiten teoksestaan Τὰ εἰς ἑαυτόν -itselleni. Nimensä mukaisesti teos oli keisarin vain itselleen kirjoittama, mutta siitä on muodostunut tärkeä antiikin kirjallisuuden klassikko. Osa teoksesta on kirjoitettu sotaretkillä Germaniassa, jossa keisari vietti paljon aikaa.

Teos on tarjonnut minulle ainakin kolme tärkeää ajatusta, jotka ovat auttaneet minua säilyttämään vakauteni palvelukseni aikana. Ensimmäinen näistä liittyy keisarin stoalaiseen ajatukseen omaan johtosieluun (hêgemonikon) vetäytymisestä, jota tulkitsin sopivaksi varusmieselämään.

Palveluksen aikana huomasin ”oman ajan” tärkeyden. Pienikin itselleen arvokkaiden asioiden pohdiskeluun pyhitetty hetki toimii henkisen selkärangan vahvistajana. Se auttaa säilyttämään arvokkaat persoonallisuuden piirteet melko turruttavan inttikulttuurin keskellä.

Keisarille johtosieluunsa vetäytyminen ei tarkoittanut maailman realiteeteista irtautumista, vaan päinvastoin maailman syvempää ymmärtämistä. Esimerkiksi sitä, että henkilö, jonka kanssa emme tule toimeen, tai joka tekee jotakin väärin, ei tee sitä välttämättä tahallaan tai tekee sen jostakin harhaluulosta johtuen. Tämä on tarpeellinen ajatus varusmiespalveluksessa, jossa pakostakin joudumme tekemään yhteistyötä ihmisten kanssa, joiden kanssa emme välttämättä tule toimeen.

Keisari uskoi, että kaikkia kohtaan pitää osoittaa myötätuntoa, sillä ihmiset on tarkoitettu yhteistyöhön, kuten kehon eri osat.

Marcus Aureliuksella oli taipumaton näkemys hyveiden seuraamisen tärkeydestä. Hän on muistikirjaansa siteerannut Platonin ajatuksen, jossa tämä nostaa hyveellisen toiminnan kuolemaa ja elämää tärkeämmäksi. Palveluksen aikana tulee hetkiä, jolloin on houkutus joustaa säännöistä ja mennä siitä, mistä aita on matalin. Olen kuitenkin huomannut, että oikea, harkittu toiminta tukee itseluottamusta ja auttaa jaksamisessakin paremmin, kuin ”helpotettu versio” jostakin, pienestäkin tehtävästä. Hyveestä tulee perusta jokapäiväiselle toiminnalle, mikä luo positiivisen kierteen.

Kirjassaan keisari patistaa toistuvasti itseään pyrkimään täydellisyyteen filosofiansa seuraamisessa ja kehittymään ihanteensa mukaisesti. Asepalvelus kehittää koko ajan. Taistelijan taitojen lisäksi opimme muun muassa itsekuria ja toiminnan tehokkuutta, mistä meille on hyötyä myöhemminkin elämässä. Jos huomaamme tämän ja jaksamme panostaa siihen, kehitys voi olla vieläkin hedelmällisempää.

Tulkitsenkin asepalveluksen ajaksi, jolloin on hyvä mahdollisuus tarkastella omia tapojaan, ajatuksiaan ja arvojaan irrallaan tavanomaisesta elinympäristöstä. Varusmiesaika myös koettelee niitä ja näyttää ovatko ne kestäviä. Sen lisäksi, että kotiuduttuaan saattaa siivota useammin ja pedata sängyn huolellisemmin, on mahdollista, että myös toimii paremmin arvojensa mukaan ja näkee maailman eri tavalla. Tämä tietenkin siinä tapauksessa, että tarttuu tilaisuuteen ja jaksaa patistaa itseään.
 
Kirjallinen lähde: Marcus Aurelius - Itselleni, Keisarin mietteitä elämästä, 2004, Basam Books