Itämeren pohjassa lepäävien hylkyjen räjähteet ja kemikaalit ovat tikittävä aikapommi

Tutkimusalus Arandan kaikuluotaimen kuva on selkeä. Siinä on leveä fantailperä ja korkea, kapea klipperikeula. Alus olisi juuri oikean mittainen ensimmäisen maailmansodan aikaiseksi venäläiseksi miinalaivaksi.

Jonkin aikaa myöhemmin paikalle palataan, sukellustukialus Deep Explorerilla. Tällä kertaa mennään pohjaan asti.

Sukelluslaitteet niskaan. Ja sitten alas.

Juha ”Roope” Flinkman huomaa, että tämä alus onkin ollut pohjassa vähän pidempään. Se on hollantilainen flöitti, laskettu vesille vuonna 1636. Ihan ehjä. 

Vaikka kaikuluotainkuva antaa yleiskuvan, ei ikinä tiedä, mikä meren pohjassa odottaa – eipä siellä ole kukaan koommin käynytkään. 

Turhan kovin ottein ei hylkyjä viitsi uteliainkaan tutkija tökkiä, ainakaan paljain käsin. 

Tutkimuskohteena olevat sotalaivat ovat lähteneet tehtävilleen täydessä taisteluvalmiudessa. Laivojen upotessa miinat, ammukset ja torpedot ovat jääneet paikoilleen. Vaikka niiden räjähtäminen on epätodennäköistä, on riski otettava tosissaan. 

– Yhdessä EMC-350-merimiinassa on 350 kiloa trotyyliä. Siinä on ympärillä kymmeniä miinoja ja torpedoja. Lisäksi vielä tykkien ammukset, syvyyspommit ja tupla-annokset, Flinkman luettelee. 

Räjähteet yhä toimintakunnossa

Hylkyjä lähestytään sukellusroboteilla, kun on syytä olettaa, että räjähteitä tulee vastaan. Tällöin ongelmaksi muodostuu merimiinojen ja torpedojen sytytysjärjestelmät. Magneettinen sytytin voi aktivoitua metallisesta robotista.

 – Jos hylyssä olevat sytyttimet toimivat ja kaikki kosahtaa kerralla, niin kyllä muuten särkyy ikkunat Helsingissä ja Tallinnassa. Ja sitten se öljy on levällään. 

Räjähteistä huolimatta hylkyjä ei voi jättää täysin rauhaan. Pohjassa makaavien hylkyjen sisältämä öljy on iso ongelma.

– Hylyt ruostuvat ja hajoavat hiljalleen, mutta etenkin matalammalla aallokko pääsee kunnolla rytkyttämään. Jossain kohtaa rakenteet pettävät ja öljyt lähtevät sieltä liikkeelle.  

Vuonna 1916 Hangon eteläpuolella uponneen saksalaisen G90-torpedoveneen kohtaloksi koitui merimiina. Kuva: Jouni Polkko

Itämeri on vähäsuolaisuutensa, mataluutensa ja ikänsä vuoksi erityisen haavoittuva ekosysteemi, joka kärsii rehevöitymisestä ja happikadosta. Öljyjen vuotaminen hylyistä olisi katastrofaalista. Se tuhoaisi laajasti meren elämää ja vaikeuttaisi ekosysteemin palautumista. 

– Se on kuin astmaatikon lukitsisi tupakkakoppiin, Flinkman kuvaa. 

– Sen ajan öljyt eivät ole mitään nykyaikaisia salaatinkastikkeita.

Vahingot voivat myös moninkertaistua epätavanomaisten polttoaineiden takia, joita käytettiin sota-aikana pulan vuoksi. Natsi-Saksa tankkasi toisessa maailmansodassa aluksiinsa kivihiilestä tehtyä synteettistä öljyä. 

– Sitä ei saisi nykyisin käsitelläkään missään, se on ihan helvetin vaarallista, karsinogeenistä ja ties mitä. Se pitäisi saada pois. 

Ilmarisen tankeissa 100 000 litraa öljyä

Itämeren pohjassa on tuhansia hylkyjä, joista korkean riskin kohteita on noin kolmekymmentä. Yksi niistä on panssarilaiva Ilmarinen. Ilmarinen osui jatkosodan alussa miinaan ja upposi. Turmassa 271 suomalaista sai surmansa.

Sen hylky löydettiin vuonna 1990.

Ilmarisen polttoainetankeissa on dieselöljyä sadan tuhannen litran verran. Hylyn läheisyydessä sijaitsee Saaristomeren kansallispuisto. Suomen ympäristökeskuksen mukaan tuulet ja virtaukset kuljettaisivat mahdollisen öljyvuodon todennäköisesti kohti kansallispuistoa.

Suomen ympäristökeskus Syke teki keväällä tarjouspyynnön panssarilaiva Ilmarisen hylyn tankkien tyhjentämisestä.

Tyhjennysprojektiin tarvitaan suuret resurssit, joita on lähinnä kansainvälisillä salvage-yhtiöillä. Tarjouskilpailussa työlle ei löytynyt kuitenkaan sopivaa tekijää, mutta projektia edistetään viranomaistyönä. Ympäristöministeriön tavoitteena on tyhjentää hylky vuoteen 2025 mennessä.

Sodan tuhojen jälkeen uudelleenrakentaessa sodan jäljet katoavat maan päältä huomaamattomiin. Meressä asia on toisin, Flinkman pohtii. Kun sotaa käydään merellä, jää pinnalle vain savu, ja kaikki muu vajoaa syvyyksiin. Jälleenrakennus ei ylety merille. Taistelukenttä jähmettyy paikoilleen merenpohjaan. Flinkmanin mukaan Itämeri tarjoaa ainutlaatuiset olosuhteet hylkyjen säilymiselle. 

– Se sata vuotta vanha taistelu, kaikki on just sellaisena, kun se on siihen alas vajonnut. 

Hylyt ovat museoita, suoria palasia menneestä maailmasta. Samalla ne ovat hautoja. Flinkman kertoo, että koska laivojen mukana hukkuu myös merisotilaita, löytyy hylyistä silloin tällöin ihmisjäänteitä. Sotahaudan kunnioittaminen on Flinkmanille keskeistä. Tutkimusetiikkaan kuuluu, että niitä ei kuvata, koska vainajilla on vielä elossa olevia sukulaisia. 

Flinkmanin mukaan sodan jäljet näkyvät meren pohjassa aivan eri tavalla. Kuva: Patrik Vuori

Ympäristönsuojelu edellyttää yhteistyötä

Sukellukset on Flinkmanin osalta tehty. Muutama vuosi sitten hän huomasi pitkien sukellusten jälkeen itsellään oireita. Syvemmälle sukeltaessa on käytettävä suljetun kierron järjestelmää, jossa hapen osapaine on tavallista ilmaa suurempi. Flinkman epäili, ettei hänen keuhkojensa kudos pysty suodattamaan kaasuja yhtä hyvin kuin aiemmin. Lääkäri oli samaa mieltä, ja sukellukset jäivät siihen. 

Flinkmanin elämä on silti täynnä merellistä tekemistä. Rakkaus mereen kulkee veressä.

– Äidin isä oli merimies. Faija rakensi veneitä ja purjehti. Eli skidistä asti oltiin aina merellä. Olen siis ikään kuin suolaveteen syntynyt. 

Nyt ollaan kuitenkin järven rannassa Sastamalassa, tutkimussukeltajan kesämökillä. Flinkman istuu kirjoituspöytänsä ääressä. Suurten ikkunoiden lävitse avautuu metsä, josta vehreä maa viettää kohti vesirajaa. Sommitelma muistuttaa Flinkmania Utön saaristokappelista, jossa alttaritaulu on korvattu ikkunan läpi näkyvällä luontomaisemalla. 

Tässä Flinkman kokoaa ajatuksiaan paperille, jotka hän yhdessä Jouni Polkon kanssa julkaisi kirjaksi elokuussa. Sodan sumua – ensimmäinen maailmansota Suomenlahdella on Flinkmanin mukaan kirja, joka kertoo Badewanne-ryhmän yli 30-vuotisesta toiminnasta ja tarinan sodasta uudesta näkökulmasta. 

Kirjaprojektin taustalla on laaja porukka. Tekijää löytyy aina avaruustutkijasta valokuvaajaan ja Flinkmanin kaltaiseen meribiologiin saakka. 

– Kaikki hemmetin innostuneita sukelluksesta ja sotalaivoista, Flinkman naurahtaa. 

Kirjaa varten työryhmän on koottava laivojen taustatarinat arkistoista. Tämä vaatii reissaamista ympäri maailman. Kirjaa varten on käyty Yhdysvaltojen kongressin kirjastossa asti tutkimassa alusten sotapäiväkirjoja. Hylkyjä tutkittaessa näistä kansainvälisistä lähteistä on pystytty tarkalleen selvittämään sotalaivan miehitys ja tehtävä. 

Mahdollisuuksia tutkia arkistolähteitä Venäjällä ei ole häävimmin ollut entisen presidentin Boris Jeltsinin liberaalimman kauden jälkeen. Sittemmin suomalaiset tutkijat ovat voineet pyytää venäläisiä kollegoitansa hakemaan tiettyjä asiakirjoja arkistoista. 

– Ovet alkoivat mennä kiinni vuonna 2015. Nyt sinne ei ole mitään asiaa mennä kyselemään muutenkaan, Flinkman painottaa.