Isänmaan puolesta
Suomessa asuu kolmisensataa tuhatta ulkomailla syntynyttä henkilöä. Heistä kymmenet tuhannet ovat nähneet sodankäyntiä ja tulleet sitä Suomeen pakoon. Heidän jälkikasvunsa on velvoitettu puolustamaan uutta kotimaata, jopa aseellisesti. Millä mielin he suhtautuvat palvelukseen, ja mitä he ajattelevat Suomen asevelvollisuusjärjestelmästä?
1990-luvulla Somalian vuosikymmeniä jatkuneet konfliktit muuttuivat sisällissodaksi, ja maan keskushallinto romahti. Seitsemän miljoonan asukkaan maasta pakeni yli miljoona ihmistä, ja niin sanottu somalien diaspora käynnistyi.
Paenneista monia päätyi pakolaisina Suomeen. Yksi heistä oli Amina.
– Matka oli pitkä ja huoli maahan jääneistä perheestä ja ystävistä kova. Lukuisten tapahtumien jälkeen päädyin Kenian kautta Syyriaan, sieltä Neuvostoliittoon ja Neuvostoliiton kautta Suomeen, hän kertoo.
Samoihin aikoihin Suomeen päätyi myös Aminalle tuntematon Abdi. Abdi asettui asumaan Hyvinkäälle, Amina Järvenpäähän. He olivat molemmat kotoisin Jijigan kaupungin läheltä, Ogadenin maakunnasta, joka kuuluu Etiopialle mutta jonka asukkaista 97 prosenttia on somaleja.
Vuosikymmenen puolivälissä Amina ja Abdi tapasivat, ja vuonna 1997 syntyi Abdullahi Yalahow.
Joulukuussa 2017 ilmatorjunnan tykkimies Yalahow istuu Vekaranjärven sotilaskodissa ja virnistää leveästi. Pariviikkoinen Lohtajan harjoitusleiri on takanapäin. Siellä hän toimi Stinger-ohjusampujan apulaisena.
– Tehtävässä oli aika vähän hommaa, mutta pääsi jeesaamaan ampujaa ja auttamaan häntä keskittymään. Poistin ohjuksen suojakannen ja joskus joutui vaihtamaan paristoja, jos ohjus ei lauennut, hän kuvailee.
Reserviin siirtyminen häämöttää jo aivan hetken päässä. Keväällä suunnitelmissa on kesätyöt ja opiskelemaan hakeminen. Hän ei ole lyönyt vielä mitään lukkoon, mutta mietteissä on rakennusala ammattikorkeakoulussa.
Palveluksen aloittamista Yalahow ei pohtinut kovin kauaa.
– Olen syntynyt ja asunut täällä koko ikäni, käynyt päiväkodit ja koulut. Olen tällainen supisuomisomali, joten ajattelin inttiin menemisen suhteen, että miksi ei: kyllähän se on minun velvollisuuteni aivan kuten muidenkin, Yalahow toteaa.
Kokemukset palveluksesta ovat olleet hyviä, ja hyödyllisiä taitojakin on tullut opittua.
– Ne, joihin olen täällä tutustunut, ovat auttaneet jaksamaan. En ole vielä törmännyt keneenkään, josta en olisi pitänyt. Reserviin lähtö on aika kivaa mutta toki hieman haikeaakin, hän pohtii.
– Ihan hyvähän se lisäksi on oppia esimerkiksi käsittelemään asetta, vaikka en näe sotaa todennäköisenä täällä. Telttailua en ole helsinkiläisenä hirveästi aiemmin kokenut, ja kaminan sytyttäminenkin oli hauskaa oppia, hän jatkaa.
Yalahowin vanhempien suhtautuminen palveluksen suorittamiseen on ollut erittäin myönteinen.
– Kyllä he aika iloisia ovat, kun tänne tulin. Lähistöllämme asuvista somalitaustaisista tuttavaperheistäkin aika moni on jo käynyt, ja olen perheestäni ensimmäinen. Perheeni kävi Vekaralla (Vekaranjärvellä) valapäivänä ja läheisten päivänä, ja he ottivat niin paljon kuvia, etten jaksanut enää edes tekohymyillä, Yalahow sanoo – ja hymyilee leveästi.
– Tämä on ikään kuin yksi askel, joka sellaisen "kunnollisen nuoren" on käytävä. He ovat tukeneetkin paljon, hän jatkaa.
Vanhemmat eivät koe ristiriitaisena sitä, että vaikka sota ajoi heidät pois Somaliasta, nyt uusikin kotimaa kouluttaa jälkikasvua sotavoimiin.
– Se, mitä itse koimme on täysin erilaista kuin Suomessa käytävä varusmiespalvelus, vanhemmat toteavat.
Sen sijaan Somaliassa asuva isoäiti ei ollut aluksi aivan yhtä innoissaan. Hän säikähti, kun isä kertoi Abdullahin olevan armeijassa.
– Selitimme hänelle, että täällä on vähän eri meininki – intti muistuttaa ennemminkin kouluun menemistä. Pienen keskustelun jälkeen hänkin sitten lähetti terveisiä Vekaranjärvelle, isä Abdi Yalahow kertoo.
Abdullahin palveluksen aloittaminen ei ole muuttanut perheen ajatuksia Suomesta tai suomalaisuudesta suuntaan tai toiseen.
– Pakollinen asepalvelus on ollut tiedossamme pitkään, ja olemme erittäin ylpeitä, kun Abdullahi on päässyt sitä suorittamaan, vanhemmat kertovat.
Puolustusvoimat esittää palveluksen aloittaville ikäluokille kutsuntatilaisuuksissa tunteisiin vetoavia videoita, jotka koostuvat muun muassa talvi- ja jatkosodan aikaisista kuvista, veteraanien haastatteluista ja dramaattisesta musiikista. Videoista välittyy vahva viesti siitä, kuinka paljon työtä veteraani-ikäluokka teki Suomen eteen. Samastuttavatko videot ollenkaan, jos omat läheiset ovat kärsineet aivan toisenlaisissa konflikteissa kuin talvi- ja jatkosodassa?
– Toki on hyvä, että motivoidaan. Kunnioitan veteraaneja kaikin mahdollisin tavoin ja sitä, että he ovat olleet mahdollistamassa Suomen itsenäisyyden. Nämä videot eivät kuitenkaan ole nostaneet mitään erityistä kipinää tai samaistumisen tunnetta. Eihän nykysodissa olisi enää samaa kalustoakaan kuin silloin, Abdullahi miettii.
Abdullahi tuntee itsensä suomalaiseksi, jolla somalialaisuuttakin on.
– Kotona pidämme kulttuurista jollakin tasolla kiinni, mutta sielläkin suomi on vahvempi kieli. En ole pitänyt itseäni kovin kärryillä Somalian tilanteesta, vaikka Suomen politiikkaa seuraan. Välillä tulee vain mietittyä, kun asiat ovat Somaliassa niin sekaisin, miksi niin monet järjestöt taistelevat vallasta ja sitä rataa.
Kysyttäessä, puolustaisiko Abdullahi Suomea jonkinlaisessa kriisissä omien kykyjensä mukaan, hän vastaa epäröimättä.
– Tietenkin siinä vaiheessa auttaisin, miksi en? Tämä on kotini ja muuta en tunne. Lisäksi kun ajattelee, että vanhempani ovat tulleet tänne pakolaisina parikymppisinä ja olen itse saanut syntyä jotakuinkin maailman parhaaseen maahan, kyllä siinä tuntee kiitollisuutta. Tällaisia periaatteita on myös lapsuudenkodista oppinut.
Tästä huolimatta Abdullahi sanoo, ettei määrittelisi itseään isänmaalliseksi sanan perinteisessä, patriotismiin kallellaan olevassa merkityksessä. Hän suhtautuu tunteeseen käytännönläheisesti.
– Ehkä se on vähän niin, että siihen maahan tykästyy, johon syntyy. Toisaalta katson jääkiekkoa ja olen kiitollinen asuessani Suomessa. Siinä mielessä ehkä olenkin isänmaallinen.
Kun kysymys maan puolustamista ulotetaan koskemaan sotatilannetta, jossa pauketta kuuluu joka puolelta, ja ohjuksia täytyisi lähteä ampumaan henkensä uhalla, Abdullahi hiljenee hetkeksi.
– Sukulaiseni olisivat varmaan kauhuissaan, niin kuin jokainen. Homma ei silti muuttuisi siitä mihinkään, tietenkin olisin silloin siellä missä pitäisi olla, puolustamassa Suomea, hän sanoo.
– Kyllä sitä oman kotinsa puolesta tekee mitä tahansa.
Sosiologi: Puolustusvoimien historia on monikulttuurisempi kuin usein muistetaan
Monikulttuurisuudella on Suomen asevoimissa pidempi historia kuin usein mielletään. Myös tataarit, romanit ja juutalaiset palvelivat Suomen sodissa, onhan juutalaisilla sotaveteraaneilla oma yhdistyksensäkin. Yleistynyt maahanmuutto ja naisten mukaantulo on toki tehnyt monimuotoisuudesta näkyvämpää viime aikoina, toteaa Lena Näre, sosiologian apulaisprofessori Helsingin yliopistosta.
Lisäksi Näre pohtii, että käsitys sodasta ja maanpuolustuksesta on Suomessa kapeahko. Tämä voi johtaa vaikkapa siihen, että ulkomaalaistaustaiset kokevat maanpuolustuksen itselleen hieman vieraana.
– Olemme usein kiinni toisen maailmansodan, erityisesti talvisodan aikaisessa suuressa kertomuksessa. Se on hyvin kapea ala siitä, mitä maanpuolustus nykyään on. On yllättävää, kuinka vähän kerromme ja puhumme suomalaistenkin nykysotilaiden työstä. Meillä on yhtä lailla esimerkiksi kriisinhallintaoperaatioissa Afganistanissa palvelleita veteraaneja, hän muistuttaa.
Näreen mielestä olisi kiinnostavaa, mikäli Suomen osallisuutta lähihistorian ja nykyajan globaaleissa konflikteissa käsiteltäisiin enemmän. Samalla ymmärrettäisiin kenties enemmän heitä, jotka ovat jollakin tavalla osallisina lähihistorian kriiseihin ja sotiin kotiseuduillaan.
– Olisi ehkä syytä miettiä, kuinka tarinaa isänmaallisuudesta ja maanpuolustuksesta voisi monipuolistaa.
Tilastoissaan puolustusvoimat ei ota huomioon syntytaustaa. Tästä syystä ei ole kattavaa tietoa siitä, eroaako ulkomaalaistaustaisten palveluksessa suoriutuminen keskimäärin jollakin tavalla kantasuomalaisista.
– Vuoden 2010 Nuorisobarometrissa ulkomaalaistaustaiset nuoret korostivat kantasuomalaisia runsaammin palvelusajan konkreettisia asioita, kuten koulutusmenetelmiä, harjoituksia ja päiväohjelman tehokkuutta. Kantasuomalaiset taas puhuivat enemmän sisällöllisistä ulottuvuuksista: palvelusajan mielekkyydestä, hyödyllisyydestä ja sosiaalisuudesta.
Näre ei ole nähnyt laajoja tutkimuksia ulkomaalaistaustaisten suhteesta isänmaallisuuteen. Ainakin hän tietää sanoa, että varusmiespalveluksessa isänmaallisuuden kokeminen korostuu.
– Muissa selvityksissä on ilmennyt, että maahanmuuttajataustaisille palvelus on tapa kotiuttaa ja juurruttaa suomalaisen yhteiskunnan arvoja, ja tämän he ovat kokeneet tärkeäksi ja merkitykselliseksi. Esimerkiksi yhdentoista ja puolen kuukauden palvelus on todella merkittävä kehityksen ja sosiaalisten taitojen kannalta – se voi vahvistaa nuoren kokemusta siitä, että todella kuuluu yhteiskuntaan.
Toisaalta on tapauksia, joissa sotaa kokeneella nuorella palveluksen aloittaminen on laukaissut vanhoja traumoja. Palvelus voi olla lisäksi vaikeaa nuorelle, joka ei hallitse suomea tai ruotsia. Tämä koskee erityisesti ulkosuomalaisia. Heidänkin palveluksensa suorittamista on helpotettu keskittämällä vieraskielisten koulutusosaaminen Kaartin jääkärirykmenttiin.
Näre huomauttaa, että vaikka puolustusvoimissa on määritelty nollatoleranssi kaikelle syrjinnälle ja rasismille, esimerkiksi tuvan tasolla tätä on vaikeaa valvoa. Hän myös vierastaa tasa-arvon käsittelyä ainoastaan erillisillä oppitunneilla.
– Täytyisi viestiä, että moninaisuus ja syrjimättömyys läpäisevät koko koulutuksen – ettei sitä kuitata ainoastaan yhdellä luennolla.
Sosiologian apulaisprofessori Lena Näre.
Somalian kriisi
1. Peräkkäisten sotien taustalla ovat muun muassa eri alueilla valtaa pitävät klaanit, toisen maailmansodan aikaisista siirtomaataisteluista kummunnut sekavuus sekä myöhemmin sotaan sotkeutuneet islamistijärjestöt.
2. 1900-luvulla somalialaisten asuttamilla alueilla hallitsivat Iso-Britannia, Ranska, Italia sekä Abessinia eli nykyinen Etiopia. 1960-luvulla Somalia itsenäistyi. Hallitsijaksi nousi diktaattori Mohamed Siad Barre.
3. Itsenäistymisen jälkeen Etiopialla ja Somalialla oli rajakiistoja Ogadenin alueesta. 1970-luvulla öljyn löytyminen kärjisti tilanteen taisteluiksi. Neuvostoliitto ryhtyi aseistamaan Etiopiaa ja Yhdysvallat Somaliaa.
4. Sodan jälkeen klaanien väliset epäluulot kasvoivat. Maassa oli nälänhätä ja inflaatio, ja diktaattori oli laiminlyönyt ihmisoikeuksia. Sissiliikkeet alkoivat taistella hallintoa vastaan.
5. Sotiminen jatkuu edelleen ja siihen ovat sotkeutuneet vuosikymmenten saatossa lukuisat osapuolet. YK arvioi vuonna 2011, että Somalian kuivuus on maailman pahin humanitaarinen katastrofi, ja että maassa on yli kaksi miljoonaa lasta hengenhädässä aliravitsemuksen vuoksi.
