Inttipeli läpäisty
Kirjoittaja pohtii, mikä toi hänelle palvelusmotivaatiota.
”Shhh!”, kuiskaa aggressiivisesti vieressäni makaava joukkueenjohtaja. Minä hetkenä tahansa edestämme voi hiihtää vihollisen tiedusteluryhmä, joka pitää tuhota.
Kello on 0300 aamuyöllä ja sotilaspoliisijoukkue harjoittelee erikoisjoukkovastatoimia Pahkajärvellä. Lämpöä oli nolla astetta ja vettä sataa kuin Vietnamin sademetsissä.
Vaatetta tuli pakattua aivan liian vähän tehtävälle lähdettäessä. Käsitys ajasta vääristyi litimärkänä tuntikausia lumessa maatessa.
Aktiivikuulonsuojaimet olivat maksimiherkkyydellä. Luulin jatkuvasti kuulevani vihollisen ääniä.
Tämä oli minulle reserviupseerikurssin ja intin psyykkisesti raskain hetki.
Vaikka sillä hetkellä tulikin epäironisesti äitiä ikävä, tajusin myöhemmin, että tätähän minä halusin.
Aliupseerikurssilla kysyttiin halukkaita RUK:iin. Kahdeksan kättä nousi. Paikkoja oli seitsemän. Kysyin linjakavereiltani, miksi he eivät halunneet RUK:iin, vaikka pisteet olisivat riittäneet. He sanoivat, että talvikurssi on aivan liian rankka.
Mutta siksihän minä sinne halusin.
Läpi intin olen asettanut erilaisia tavoitteita itselleni. Alokaskaudella tavoitteena oli juosta yli 3 000 metrin Cooper sekä päästä meritiedustelijaksi.
Pääsin tavoitteeseeni juoksutestissä, mutta Puolustusvoimat tarvitsi minua enemmän sotilaspoliisina. Meritiedustelijana olisin suorittanut rankan palveluksen 165 päivässä ja jatkanut opintoja Kauppakorkeakoulussa.
No mutta mikäs siinä – sotilaspoliisina palvelus on vähintään 255 päivää, ei se 347 varmaan niin paha ole.
Seraavana tavoitteena oli siis päästä RUK:iin, mutta ensin oli päästävä AUK:iin.
Aikani Upinniemessä tuli vietettyä hyvällä sykkeellä ja lopulta pääsin RU-kurssille. Haminassa minulle muodostui uusia tavoitteita.
Halusin kehittyä kovasti vapaauinnissa. Kävin iltavapailla treenaamassa uimahallissa aina kun oli mahdollista, vaikka oli ollut kuinka rankka päivä.
Toisena suurena tavoitteena oli kokea jotain niin rankkaa ja epämukavaa, etteivät siviilielämässä suurimmatkaan ongelmat tuntuisi miltään.
Johtajakaudella minulla oli aivan erilaisia tavoitteita. Palvelin valokuvaajana Ruotuväessä ja johdin erikoiskommennusjoukkuetta. Joukkueessa kaikki olivat ammattitaitoisia omissa tehtävissään eikä perinteinen kurinpito ollut enää tarpeellista.
Tavoitteena oli oppia huolehtimaan alaisista ja vahvistamaan ryhmähenkeä – olipa kyse sitten yhteisen tekemisen järjestämisestä tai nikotiiniriippuvuuden vähentämisen tukemisesta.
Halusin olla hyvä johtaja.
Olen nyt suorittanut intin pitäen motivaatiota korkealla.
Toisille motivaatio kumpuaa maanpuolustustahdosta, toisille maanpuolustuksen perinteistä, ja joillekin itsensä ylittämisen ja kehittymisen mahdollisuuksista.
Minulle viimeisin on läheisin.
