Intti ei ole kesäleiri
Kirjoittajan inttimotivaatio on korkealla, paitsi joskus aamuisin.
Aivan palveluksen alussa meiltä alokkailta kysyttiin eräällä oppitunnilla, miksi oikeastaan olemme saapuneet varusmiespalvelukseen. Vieressäni istunut taistelija naurahti. Hänen mielestään kysymys oli tyhmä: intissä ollaan, koska on pakko. Jäin itse kuitenkin miettimään, voisiko kysymyksellä sittenkin olla merkitystä.
Ihminen on valmis kestämään kovaa fyysistä rasitusta, nälkää ja vilua mikäli hän kokee, että rehkimiseen on hyvä syy. Urheilijat toipuvat usein häviöistä ja heikoista hetkistä miettimällä niitä perusasioita, joiden takia ylipäätään lajiaan harrastavat. Miksei sama toimisi armeijan harmaissa?
Motivoituneelle kaikki on helpompaa, eikä varusmiespalvelus tee poikkeusta. Omaan inttimotivaatioon kannattaa kiinnittää huomiota.
Kun kotiutuvilta varusmiehiltä kysellään, mitä palveluksesta on jäänyt mieleen, korostetaan usein ryhmähenkeä ja jopa tietynlaista veljeyttä. On päästy kokeilemaan oman sietokyvyn äärirajoja, kohotettu kuntoa ja koettu ainutlaatuisia elämyksiä – itsekään tulen tuskin unohtamaan ensimmäistä rynnäkkökivääriammuntaa tai kovan käsikranaatin heittämistä. Kuskit kotiutuvat arvokkaine ajokortteineen, ja erityistehtävistä saa hyödyllistä työkokemusta.
Motivaatiota voikin hakea siitä, mitä intti antaa. Varusmiehiä koulutetaan vuodesta toiseen hirveän yhteiskunnallisen katastrofin, sodan, varalle. Puolustusvoimien voikin sanoa onnistuneen, kun mitä kauheinta tilannetta varten voidaan kouluttaa varusmiehiä siten, että koulutettavat itse voivat hetkittäin jopa nauttia. Maailmasta löytyy kyllä esimerkkejä myös varusmiespalveluksista, joissa motivaatiota annetaan ajokorttien sijaan avokämmenillä.
Teltasta ylös kömpiessä tai viidettä kertaa pinkkaa taitellessa voi kuitenkin tuntua siltä, ettei intti anna yhtään mitään. Joskus varusmiehet unohtavatkin, mikä palveluksen perimmäinen tarkoitus on. Varusmiespalveluksen tarkoitus ei ole olla Suomen suurin kesäleiri tai nuorten miesten ja naisten pyssykerho. Kuten asevelvollisuuslaki asian määrittelee, varusmiespalveluksen aikana ”luodaan edellytykset sodan ajan varalta tarvittavien joukkokokonaisuuksien tuottamiselle”. Viime aikoina käyty keskustelu varusmiesten käytöstä yllätyshyökkäysten torjunnassa on kenties hiukan ravistellut myös varusmiehiä ja tuonut terveen muistutuksen – intissä ollaan, jotta Suomea pystytään puolustamaan.
Inttimotivaation voi löytää palveluksen positiivisista puolista, ja hyvä niin. Ei ole kuitenkaan väärin muistuttaa itselleen silloin tällöin, minkä takia varusmiespalvelus on olemassa. Palvelusmotivaatio voi helposti kohota, kun muistaa työnsä tarkoituksen.