"Intissä on oppinut arvostamaan pieniäkin asioita" – 2/25-saapumiserän yhdeksän kuukauden miehistö kotiutui
Huono työtilanne huolestuttaa reserviin siirtyviä, mutta monilla odottaa opiskelupaikka syksyllä.
Yksikön käytävillä raikaa musiikki ja varusmiehet ovat vaihtaneet siviilivaatteet päälleen aamupalan jälkeen. Kaartin jääkärirykmentin 1. sotilaspoliisikomppanian tuvissa tehdään pakkailuja viimeistä varusteiden palautusta varten hymyssä suin. Viime vuoden toisen saapumiserän yhdeksän kuukauden miehistön kotiutumispäivä on koittanut.
Kaartinjääkäri Rasmus Blanck on siirtymässä reserviin hyvillä mielin.
– On ollut hauskat ja nopeat yhdeksän kuukautta, vaikka paikoin se ei siltä tuntunut. Lyhyessä ajassa aika on kuitenkin kullannut muistot ja ne ikävimmät hetket eivät tunnu niin pahoilta.
Blanckia odottaa siviilielämässä työt kaupan kassalla ja opiskelupaikan saaminen olisi tärkeää.
– Itseasiassa menen jo huomenna töihin pariksi päivää ennen TJ-0 risteilyä. Aion nyt hakea yhteishaussa opiskelemaan maantiedettä. Voi olla, että en vielä tänä vuonna pääse opiskelemaan ainakaan suoraan todistusvalinnalla.
Huono työtilanne on vaikuttanut myös reserviin siirtyvien työmahdollisuuksiin.
– Olen kuullut, että porukka on tosi huonosti saanut töitä. Onneksi intistä on saanut apua epävarmaan tilanteeseen. Olen kiitollinen, että itselläni on työpaikka hallussa, Blanck kertoo.
Puolustusvoimat on järjestänyt oppitunteja reserviin siirtymisestä. Myös sotilaskodissa järjestetty rekrytointitilaisuus avasi, millaisia töitä sotilaspoliisina palvelleille on tarjolla.
– Valmiudet tehdä vartijan töitä ovat hyvät, sillä koulutuksessa on saatu taitoja siihen liittyen. Myös poliisi oli esittelemässä omaa työtään.
Eniten Blanck jää kaipaamaan joukkuetovereitaan ja tupaansa.
– Jos olisi joutunut nukkumaan metsässä hätämajoituksessa joidenkin ikävien ihmisten kanssa, minulla tuskin olisi näin positiiviset muistot intistä. Ihmiset tekivät näistä hetkistä spesiaalit.
Kotiutumispäivänä ohjelmassa on vielä varusteiden palautuksen jälkeen komppanian siivoamista sekä viimeisten häviämisilmoitusten käsittelyä.
– Vielä emme tarkalleen tiedä, koska pääsemme lähtemään. Ei kuitenkaan pitäisi mennä ihan iltaan asti.
Kaipauksen monet muodot
Vaikka paluu siviilielämään maistuu makealle, kaipuu omia tupa- ja joukkuekavereita kohtaan on vahva.
– Pitkän välimatkan takia tupakavereita ei tule kovin usein nähtyä, kertoo kaartinjääkäri Aku Huupponen.
Huupponen suuntaa takaisin metallialan töihin sekä hoitaa perheen metsiä.
Kaartinjääkärit Kristina Alasmäki ja Emma Kyyrö päättävät palveluksen haikeina, mutta kokevat sen antaneen enemmän kuin ottaneen.
– Intissä on oppinut arvostamaan pieniäkin asioita. Esimerkiksi omaa punkkaansa arvostaa metsäöiden jälkeen paljon enemmän, kertoo Alasmäki.
Kyyrö täydentää, että pienet asiat eivät hätkäytä enää samalla tavalla.
Molempia odottavat opiskelut syksyllä. Kyyrö lähtee opiskelemaan liikunnanohjausta, kun taas Alasmäki suuntautuu materiaalitekniikan diplomi-insinööriksi.
– Onhan se haikeaa, mutta kyllä reserviin siirtymistä on odotettukin, kiteyttää Kyyrö.
Kaartin jääkärirykmentistä kotiutuu 18.3.2026 yhteensä 212 varusmiestä.
Heinäkuussa 2025 palveluksensa Puolustusvoimissa aloittaneista kotiutuu yhteensä 1392 varusmiestä, joista naisia on 103 sekä kaksi rajavartiolaitokselta. Suurin osa varusmiehistä kotiutuu Maavoimista (926.) Loput kotiutuvat Merivoimista (318) ja Ilmavoimista (148.)
Yhdeksän kuukauden varusmiehet on koulutettu miehistön erikoistehtäviin, jotka vaativat erityistaitoa ja ammattimaista osaamista. Näihin kuuluvat esimerkiksi lääkintämiehet, sotilaspoliisit, viestintävarusmiehet, sotakoiranohjaajat, kybervarusmiehet, varusmiessoittajat, tutkimusavustajat sekä kirkollisen alan tehtävät.