Vaikka palveluspaikka olisikin kauempana, palvelusmotivaatio saa matkat tuntumaan lyhyemmiltä – intin suorittaminen saattaa viedä varusmiehen kauas kotiseudulta
Kirjoittaja tiedostaa pitkän välimatkan varuskunnan ja kodin välillä tuomat haasteet, mutta ei pidä niitä ylitsepääsemättöminä.
Moni pääkaupunkiseudulla palveleva Kaartin jääkärirykmentin varusmies ajattelee lomamatkoja helposti itsestäänselvyytenä. Koti on alle kymmenen kilometrin etäisyydellä ja se vaatii parhaimmillaan vain yhden bussimatkan.
Toista on, jos palveluspaikaksi on valikoitunut Jääkäriprikaati Sodankylästä ja tämä helsinkiläinen varusmies kulkee tämän välimatkan kahteen kertaan viikossa.
Yleisesti oletusarvona on se, että jokainen varusmies menee palvelemaan siihen joukko-osastoon, joka on heitä kaikista lähimpänä. Kuitenkin syystä tai toisesta tähän varuskuntaan ei välttämättä pääse tai palveluksen aikana voi joutua vaihtamaan palveluspaikkaa. Tällöin välimatka voi moninkertaistua.
Syitä ovat esimerkiksi johtajakoulutus toisessa joukko-osastossa, aloituspaikkojen täyttyminen halutusta palveluspaikasta tai puutteelliset perustelut siihen, miksi haluaa juuri tiettyyn joukko-osastoon palvelukseen.
Omasta kotikunnastani lähimpiin varuskuntiin on vähintään 100 kilometriä matkaa. Sunnuntaisin lomilta palatessa varuskuntaan matkaan saa varata aikaa hyvinkin yli tunnin verran.
Omana alokaskautenani matkani kasarmille oli noin tunnin mittainen, mutta siirryttyäni erityistehtäviin pääkaupunkiseudulle, matka-ajan sai kertoa luvulla neljä.
Matkaan on tottunut, mutta olisihan se hienoa, jos varuskuntaan matka olisi esimerkiksi vain kolmen vartin mittainen.
Myös varuskuntien lakkauttaminen on vain hankaloittanut tätä ahdinkoa. Esimerkiksi minulle Keuruulla sijainnut Pioneerirykmentti olisi ollut vain kivenheiton päässä, mutta tämä varuskunta tuomittiin lakkautettavaksi jo yli kymmenen vuotta sitten.
Varuskunnat siis vain kasvavat ja koulutus keskittyy. Toisaalta nämä ovat asioita, jotka eivät ole riippuvaisia varusmiehistä.
Perjantait ja sunnuntait menevät siis usealla varusmiehellä pelkästään junassa istumiseen. Tietysti tämä on osittain omavalintaista, mutta esimerkiksi länsirannikolla asuvat ruotsinkieliset nuoret kulkevat Uudenmaan prikaatiin saadakseen varusmieskoulutusta omalla äidinkielellään.
Matka-ajan pidennyskään ei aina ole ratkaisu, sillä matkustuspäivät ovat pitkiä ja uuvuttavia, vaikka valtion rautateille pääsisikin normaalia aikaisemmin.
Puolustusvoimat onneksi takaa ilmaiset lomamatkat jokaiselle varusmiehille sekä hyvittävät polttoainekuluja. Silti menetettyä loma-aikaa ei saa takaisin, vaikka kuinka haluaisi.
Toisaalta kaveriporukan yhteinen autokyyti takaisin kasarmille on mukavaa yhteistä ajanvietettä ja viimeisisistä loman hetkistä saa vielä iloita. Kimppakyydit ovat myös kustannustehokas vaihtoehto.
Lopulta haluan kuitenkin uskoa, että vaikka palveluspaikka olisikin kauempana, palvelusmotivaatio saa matkat tuntumaan lyhyemmiltä.
Uskon vaikkapa Jääkäriprikaatiin etelästäkin hakeutuneilla nuorilla olevan suurta paloa suorittaa palvelus kunnolla ja nauttia siitä täysillä, vaikka välimatka onkin pitkä. Positiiviset kokemukset varusmiespalveluksesta kyllä korvaavat tämän kaiken.
