Hyppää sisältöön
Osiot
Valikko

Ruotuväki

Inspiroidu intissä

Varusmiespalveluksesta voi jäädä käteen enemmänkin kuin hyviä muistoja tupakavereiden kanssa vietetyistä hetkistä. Intti voi asettaa uudet suuntaviivat tulevaisuuteesi, jos siihen siihen suhtautuu uteliaasti ja ennakkoluulottomasti.

Palvelukseni alkuun oli muutama kuukausi, kun harjoitusten jälkeen pukukopissa alettiin käymään läpi mihin tehtäviin kukakin menisi intissä. Pukuhuone täyttyi samoista ajatuksista. Kaikki halusivat olla puolen vuoden miehiä, joten tehtävällä ei olisi mitään väliä. Joulukuun pimeinä iltoina intin lähestyessä ainut ajatukseni oli edelleen se, että kunhan tämän saisi hoidettua puolessa vuodessa. Olin toki motivoitunut intin suhteen, mutta muuten mentaliteettini oli se, että koetetaan päästä nopeasti takaisin siviilielämään. Intin ensimmäinen viikko muokkasi ajatuksiani voimakkaasti.

Ensimmäisen viikon jälkeen tuvassamme oli sama tunnelma, kuin marraskuun salibandyharjoitusten jälkeen pukukopissa. Valtaosa halusi palvella puoli vuotta tehtävästä riippumatta. Omat ajatukseni kulkivat vastavirtaan. Ennen palvelusta täysin hyväksymättömältä tuntunut ajatus johtajakoulutukseen hakemisesta ei tuntunutkaan enää huonolta idealta. Aloin ajattelemaan miten saisin intistä eniten irti ja siitä lähtien “inttimottoni” onkin ollut “kaikki irti intistä“.

Ennen palvelusta olin työskennellyt muutaman vuoden media-alalla ja kyseinen ala kiinnosti paljon, joten rupesin selvittämään löytyisikö intistä oman alan tehtäviä. Tutustuin intin erityistehtäviin ja kaupat syntyivät välittömästi. Oli valapäivä Vekaranjärvellä. Kävelin kasarmin alakertaan lankkauspaikalle, kun puhelimeeni kilahti viesti, jossa kerrottiin valinnastani viestinnän erityistehtäviin. Fiilis oli mahtava ja hymy ei hyytynyt edes jääkylmässä valatilaisuudessa.

Nyt pari kuukautta ennen kotiutumistani voin todeta, että intti on ollut omalla tavallaan elämäni parasta aikaa. Varusmiespalveluksesta jää käteen hyviä ystäviä, elämän tärkeitä arkitaitoja ja halutessaan myös arvokasta työkokemusta, jos palvelukseen suhtautuu avoimesti ja uskaltaa yrittää, vaikka ei tietäisi mitä siitä seuraa. Varusmiespalvelus kestää 165-347 päivää. Miksi tuhlata arvokasta aikaa vaan olemalla, kun siitä voi ottaa todella paljon arvokkaita kokemuksia ja oppeja matkaan. Olen varma, että kiitän itseäni tulevaisuudessa siitä, että päätin haastaa itseäni, ottaa askeleen tuntemattomaan ja sitä kautta hankkia useita uskomattomia kokemuksia, mitkä vaikuttavat merkittävästi tulevaisuuteeni. Intti voi todellakin inspiroida sinua monella tavalla. Uskallatko haastaa itsesi ja kokea sen?