Ilmavoimilla suuri rooli torjuntavoitossa

Suomen ilmavoimat muutti merkittävästi toimintaansa sen jälkeen, kun Neuvostoliiton koneet moukaroivat suurpommituksissa Helsinkiä helmikuussa 1944.
Suomalaiset päättivät iskeä takaisin, ja kohteeksi otettiin Neuvostoliiton kaukotoimintailmavoimien eli ADD:n merkittävimmät lentotukikohdat Leningradin lähellä. Lentorykmentti 4 hyökkäsi kaksi kertaa vihollisen tukikohtiin kaikella saatavilla olevalla kalustolla. Menestyskin oli hyvä, Jyväskylän Tikkakoskella sijaitsevassa Ilmavoimamuseossa selviää. 
– Ne olivat onnistuneita operaatioita. Siitä voidaan sanoa ilmavoimien suuren aktiivisuuden alkaneen vuonna 1944, museonjohtaja, everstiluutnantti evp. Kai Mecklin kertoo. 
Iskujen jälkeen Ilmavoimat tiedusteli aktiivisesti Kannaksella ja Karjalassa. Suomalaisilla oli aavistus, että Neuvostoliitto valmisteli suurta vastahyökkäystä, mutta tiedustelutieto ei saavuttanut Suomen sodanjohtoa. Kesän vastahyökkäys tulikin siis yllätyksenä.
– Tiedustelutietoa vastahyökkäyksestä ei joko uskottu, haluttu uskoa tai ei uskallettu kertoa Mannerheimille. Suomalaiset käyttivät tiedustelulennoilla muun muassa brittiläisiä Bristol Blenheim- pommikoneita ja neuvostovalmisteisia kaksimoottorisia Petljakov PE2:a-pommikoneita. Neuvostokoneet olivat päätyneet Suomeen Saksasta, joka oli saanut niitä sotasaaliina.
– Blenheimillä hankittiin korkealta kuudesta kilometristä kartoituskuvia, kun taas PE2:lla tehtiin matalalta taktista tiedustelua. Se oli nopea kone, Mecklin kertoo.
Suomalaiset käyttivät tiedustelulennoilla myös jonkin verran hävittäjiä. Tiedustelussa käytetyt hävittäjät olivat yleensä vanhentunutta kalustoa, kuten Fokker C.X ja Fokker D.XXI.

Ilmavoimamuseossa on nähtävillä maailman ainoa säilynyt Brewster. Se pelastettiin järven pohjasta jälkipolville. Kuva: Onni Isohella

Merkittävää tukea liittolaisilta

Ilmavoimilla oli merkittävä rooli Neuvostoliiton suurhyökkäyksen torjumisessa Karjalan Kannaksella kesällä 1944.
Tilanne oli vaikea, koska läpimurtoa ja koko Suomen valloittamista yrittäneellä Neuvostoliitolla oli mittava miehistön, panssareiden ja lentokoneiden ylivoima.
Suomen päähävittäjiä olivat olleet ame
rikkalaiset Brewsterit, jotka oli tilattu talvisodan aikana. Ilmavoimamuseossa voi nähdä maailman viimeisen säilyneen Brewsterin, joka makasi Ison Kolejärven pohjassa 56 vuotta ennen kuin se löydettiin ja pelastettiin jälkipolvien ihasteltavaksi.
Mecklin pitää saksalaisten roolia torjuntataisteluiden lopputuloksen kannalta olennaisena. Saksa myi Suomelle Mersu-hävittäjiä korvaamaan aiempia Brewstereitä. Kaluston lisäksi Saksa lähetti Suomen avuksi joukkoja kriittisellä hetkellä.
Osasto Kuhlmeyllä oli Suomessa käytössä viisi Messerschmitt-hävittäjää, 30 Stuka-syöksypommittajaa ja 35 Focke Wulf -hävittäjäpommittajaa. Kuhlmey operoi Immolan lentokentältä, joka sijaitsi vain muutaman kymmenen kilometrin päässä taistelualueelta.
Mecklin kertoo, että erityisesti pommikoneillaan Kuhlmey oli täysin omaa luokkaansa, sillä suomalaisten käyttämällä kalustolla ei pystynyt tunkeutumaan kunnolla vihollisen selustaan. Osasto Kuhlmey pystyi iskemään joukkoihin, jotka olivat vasta tulossa taisteluihin. Suomalaisten koneet pystyivät toimimaan lähinnä rintama-alueella.
– Osasto Kuhlmey kaksinkertaisti pommikonekapasiteetin ja kolminkertaisti pudotettavien pommien määrän. Ratkaisutaisteluiden aikaan osasto Kuhlmey pudotti yli seitsemänsadan tonnin edestä pommeja, Mecklin kertoo.
– Ilman osasto Kuhlmeyta meidän olisi käynyt huonosti, hän jatkaa.
Ilmavoimamuseossa voi nähdä muun muassa infojulisteita, jotka kertovat Kuhl
meyn toiminnasta.

Myrskyssä on amerikkalainen Twin Wasp-moottori, museonjohtaja Mecklin kertoo Kuva: Onni Isohella

Konservaattorit tuovat historian nykypäivään

Museon konservaattorit työstävät parhaillaan VL Myrsky II konetta. VL on lyhenne sanoista ”valtion lentokone”. Projekti valmistuu Ilmailuvoimayhdistyksen tiistaikerhon ja Vantaan ilmailumuseon yhteistyönä. Koneen pitäisi valmistua elokuussa.
”Myrsky” saatiin Ilmavoimien tiedustelulaivueiden käyttöön vuonna 1944 juuri ennen Neuvostoliiton suurhyökkäystä. Kaikkiaan koneita valmistettiin 51 kappaletta. Mecklin kertoo, ettei viimeinen yksilö ehtinyt taisteluihin. 
– Ensimmäinen kappale tuli operatiiviseen käyttöön elokuussa 1944. Yhtään ei säilynyt. Tämä on vanerivuorattu ja puusiipinen kone, ja kaikki lahosivat sodan jälkeen. Nyt me rakennamme yhtä täydellistä, ei-lentokuntoista kappaletta, Mecklin esittelee.
Projekti on kestänyt jo kymmenen vuotta. Kone rakennetaan samoja osia, materiaaleja ja työtapoja käyttäen kuin alkuperäisetkin. Jopa moottorit ja koneistot hiotaan viimeistä yksityiskohtaa myöten.
Mecklinin mukaan kone olisi teknisiltä ominaisuuksiltaan lentokelpoinen. Koneilla ei kuitenkaan lennetä, koska kaikki rakentamisessa käytettävät alkuperäiset osat eivät kestäisi vaadittavaa rasitusta. Mecklinin mukaan museolla on käytössään jopa alkuperäistä maalia, mikä on hyvin poikkeuksellista. Maalia ei kuitenkaan käytetä, vaan se auttaa alkuperäisten värisävyjen löytämisessä.
Konservaattori Antti Lappalainen valaisee, että lentäviä museokoneita rakennettaessa tulisi käyttää nykyaikaisia materiaaleja ja osia turvallisuuden vuoksi. 
– Jos tästäkin haluttaisiin lentävä, osat pitäisi uusia nykyaikaisten määräysten mukaisesti. Meillä ei kuitenkaan tätä ongelmaa ole, Lappalainen myhäilee.
Tikkakoskella sijaitseva Ilmavoimamuseo on Maanpuolustuskorkeakoulun alaisuudessa toimivan Sotamuseon yhteistyömuseo.