Ilmatorjuntamies laukaisee ääntä nopeamman olkapäältään

Jo palveluksensa alussa turhautunut Severi Vainikainen päätyi sattumusten kautta esittelemään Stinger-ohjusta sekä Kokkolan kaupungin johdolle että puolustusvoimien Instagram-tilille. Nyt hän vinkkaa, kuinka saada korpraalin ylennys.

­– Motivaatio? Sellaista ei ollut, kuvailee korpraali Severi Vainikainen palveluksensa ensikuukausia.

Joulukuun puolivälissä kotiutunut puolen vuoden ilmatorjuntamies oli läpi palveluksensa myös avoin motivaationsa puutteesta.

– Jos et pidä jalkapallosta ja sinut laitetaan pelaamaan sitä, ei siitä kovin hyvää seuraa. Yritin jotenkin kärvistellä mukana ja luotin siihen, että pääsen puolella vuodella pois. Siinähän se sujui kun tiesi, että muutkin ovat samassa jamassa.

Siispä monelle tuli yllätyksenä, kun hänet viimeisen, Pohjanmaan Lohtajalla järjestetyn harjoitusleirin päätteeksi ylennettiin korpraaliksi.

– Ei siinä tarvitse muuta kuin ottaa tilanne haltuun oikealla hetkellä ja näyttää ne asiat, mitä kunnolla osaa, hän vinkkaa tuleville korpraalin arvoa hamuaville.

Ylennyksensä syiksi Vainikainen järkeilee sen, kun hän Lohtajan leirin alkajaisiksi ampui arvokkaan kovan panoksen olalla kannettavasta Stinger-ilmatorjuntaohjuksesta. Koko patterista ampujia oli vain viitisentoista, ja Vainikainen oli heistä ensimmäinen. Ammunnan jälkeen hänet kuvattiin puolustusvoimien viralliselle Instagram-tilille, myöhemmin hän päätyi esittelemään ohjuksen toimintaa Kokkolan kaupungin johdolle sekä kantahenkilökunnalle. Kahteen edellä mainittuun tilanteeseen Vainikainen ajautui sattumalta.

– Ammuttuani ohjuksen kävelin putkenraato olalla vahingossa eri paikkaan, missä patterimme oleskeli. Ihmettelin, miksi ympärillä oli niin paljon väkeä ja miksi en tunnistanut ketään. Sitten joku tuli haastattelemaan ja kuvaamaan.

Esitelmöijäksi Vainikainen valikoitui kesken harjoituksen, tuliasemiin juostessa.

– Juostessamme kuului huuto, että hei, jääkääs joku tähän. Menin sitten, enkä tiennyt yhtään mitä tapahtuu. Joitakin isoja herroja siinä seisoi ja minua pyydettiin esittelemään ohjusta.

Vaikka ohjuksen ampumista oli Vainikaisen mukaan harjoiteltu simulaattorilla satoja kertoja, todellinen ampumatilanne osoittautui jännittäväksi. Pohjanmaan lakeuksilla harjoitellessa ohjus ammuttiin nostimen lavalta parempien ampumaolosuhteiden saavuttamiseksi.

– Kymmeneen metriin noustessa jalat alkoivat vähän täristä. Maali näkyi tähtäimessä samalla tavalla kuin simulaattorissa. Vaistosin, että nyt tulee osuma, ja ammuin. Ampuessa uutta oli, että laukaisu töytäisi minua taaksepäin, enkä nähnyt muuta kuin savua – simulaattorissa ohjuksen kulkua voi seurata.

Ohjus myös osui maalilennokkiin. Se loi harjoitusleirille lupaavan alun ja toi hieman somejulkisuutta.

– Onhan tähän totuttu, nimikirjoituksia en tällä kertaa päässyt jakamaan, Vainikainen myhäilee.

Ohjusampujan koulutusta Vainikainen kuvailee muutamalla sanalla: Stingeriä, Stingeriä ja vielä enemmän Stingeriä.

– Kun otin ohjusta olalle, mietin aluksi, tuleeko tämä koskaan olemaan ohi. En muista yhtä pitkää kaksituntista kuin se, kun kannoimme viisitoistakiloisia Stingereitä ensimmäistä kertaa. Vähitellen kantamisesta tuli mukavampaa, ja koulutus ei ollut enää saman vanhan jankkaamista, hän toteaa viitaten toistoihin ohjuksen laukaisemista harjoitellessa.

Ohjusta laukaistaessa se käynnistetään ensin paristoilla. Maali, kuten harjoituslennokki, otetaan tähtäimeen, sitten maali lukitaan ja ohjus ammutaan. Lämpöhakuisena se lähtee seuraamaan maalia ääntä nopeammalla vauhdilla.

Vaikka ajoittain ärsytti, Vainikainen toteaa, että lopulta palveluksesta jäävät käteen hauskat muistot. Niitä syntyi esimerkiksi Stinger-ampujille pidettävältä mönkijäkurssilta.

– Kurssi oli ihan priimaa, ajoimme kaikki mönkijöillä ensimmäistä kertaa. Liitimme peräkärryt mukaan vasta kun olimme opetelleet ajamista jo tovin. Ajoimme suoraan ja luotimme kärryjen tulevan perässä. No, eivät ne aina tulleet. Kolahduksiakin syntyi ja puihin jäi jälkiä.

Tulevaisuudessa Vainikainen pohtii ammattikorkeakoulun liiketalouden alalle hakeutumista. Lisäksi hän jatkaa töitään hotelliketjun etäasiakaspalvelijana.

– Paremmalta ei voisi tuntua. Sellaiset muistot palveluksesta jäi, että eipähän tarvitse uudelleen käydä, velvollisuus on nyt suoritettu, hän pohtii.

– Hyvillä mielin sitä kaikkea näin jälkeenpäin muistelee.