Hyppää sisältöön
Osiot
Valikko

Ruotuväki

Nuutti Liukko

Harjoitukseen osallistuu yli 60 lentokonetta. Kuvassa F/A-18 Hornet -monitoimihävittäjä.

Ilmaoperaatioharjoitus Ruska 20 jyrisee ympäri maan

Aurora Kuusisto

Ruska 20 -harjoitukseen osallistuu yhteensä 4800 henkilöä, joista 2500 on reserviläisiä.

Ilmavoimien operaatiopäällikkö, eversti Juha-Pekka Keräsen mukaan Ruska 20 -harjoitus korostaa Suomen kykyä pitää yllä alueellista koskemattomuutta ja yhteiskunnan elintärkeiden toimintojen turvaamista vuorokauden ympäri. 

– Harjoituksessa kantahenkilökunta, varusmiehet ja reserviläiset toimivat poikkeusolojen tehtävissään Ilmavoimien liikkuvan taistelutavan mukaisesti, Keränen kertoo Ilmavoimien tiedotteessa.

Ilmavoimien järjestämään ilmaoperaatioharjoitus Ruska 20 -harjoitukseen osallistuvat Rovaniemen, Jyväskylän, Oulun, Kajaanin ja Hallin tukikohdat. Lentotoiminnassa ovat mukana myös Kuopion, Seinäjoen, Kokkola-Pietarsaaren, Vaasan, Pudasjärven ja Kuusamon lentokentät.

Tikkakosken Ilmasotakoulun tukikohdan apulaisjohtaja, everstiluutnantti Kai Naumanen kuvailee harjoituksen alkupuolen tunnelmia odottavaisiksi. 

– Olemme suunnitelleet hyvän kokonaisuuden ja olemme alkaneet sitä nyt toteuttamaan, Naumanen kertoo. 

Harjoituksessa on maanlaajuisesti mukana yli 60 lentokonetta. Suuri osa niistä on F/A-18 Hornet -monitoimihävittäjiä ja loput Ruotsin ilmavoimien JAS 39C/D Gripen -monitoimihävittäjiä. Matkassa on myös Ruotsin ilmavoimien valvonta- ja taistelunjohtokone Argus. 

– Täällä Tikkakosken tukikohdassa koneiden määrä vaihtelee päivittäin neljän ja kymmenen koneen tietämillä, tänään esimerkiksi on kahdeksan konetta mukana toiminnassa, Naumanen toteaa.

Harjoitukseen osallistuvat joukot ovat jakautuneet kahtia ilmapuolustustehtäviä harjoittelevaan ja harjoitusvastusta kuvaavaan osapuoleen. Harjoituksessa käytettävä skenaario simuloi etenevää kriisitilannetta, joka kehittyy reaaliajassa. Vaikka skenaario onkin suunniteltu etukäteen, Naumanen korostaa, että harjoitus tulee tarjoamaan yllätyksellisiäkin tilanteita, joissa ongelmanratkaisukykyä ja valmiutta testataan.

– Ei täällä tukikohdassa tiedetä tarkalleen, mitä harjoitus tuo tullessaan. Me toimimme tilanteen edellyttämällä tavalla ja se on nimenomaan sitä mielenkiintoista ja aktiivista toimintaa, joka tuo mielekkyyttä harjoitusjoukoille, Naumanen pohtii.

Myös Suomen ja Ruotsin välistä puolustusyhteistyötä kehitetään Ruska 20-harjoituksessa.
Everstiluutnantti Kai Naumasen mukaan Tikkakosken tukikohdassa Suomen ja Ruotsin välinen yhteistoiminta liittyy pitkälti itse ilmasodankäyntiin ja siihen, miten sodankäyntiin valmistaudutaan.

Covid-19 epidemia näkyy myös Ruska 20 -harjoituksen järjestämisessä. 

– Olemme joutuneet organisoimaan harjoitusta koronaepidemian hillitsemiseksi erityistoimin, erityisesti reserviläisten vastaanotto ja perustamisjärjestelmät on suunniteltu varsin eri tavalla kuin normaalisti, jotta siellä pystyy huomioimaan kaikki turvallisuustekijät, Naumanen selvittää.