Ihmisyyttä ja elämää kunnioittaen

Viisitoistaviikkoinen labradorinnoutaja Allu ottaa vieraat innokkaasti vastaan ylilääkäri Hanna Nohynekin eteisessä Iitissä.
 
Alle seitsemän tuhannen asukkaan kunta on ollut Nohynekin ja aviopuoliso Mika P. Salmisen koti helmikuusta lähtien. Pariskunta muutti Vantaan Kaskelasta Dag Englundin suunnittelemaan omakotitaloon päästäkseen lähemmäs luontoa ja Salmisen perintömökkiä.

– Sijainti on ihanteellinen. Kuljen fillarilla ja junalla, kun käyn noin kerran viikossa kaupungissa, Nohynek kertoo.

Nohynek nostaa juhlista ylijääneen kakun pöytään ja kertoo jaloissa pyörivän Allun olevan heidän ensimmäinen koiransa. Pennusta on tarkoitus tulla metsästysseuralainen talon isännälle.
 
Korona-aikana tutuksi tv-kasvoksi tullut rokotetutkija nauttii selvästi maalaisidyllistä, ja sellaisessa hän on viettänyt myös nuoruutensa.

70-luvulla niin sanottu teinipolitiikka oli suosionsa huipulla. Poliittisissa nuorisojärjestöissä uriaan rakensivat esimerkiksi Ben Zyskowicz ja Esko Aho.

Nohynek toimi keskikouluaikanaan Suomen Demokraattisessa Nuorisoliitossa. SDNL oli kommunistien hallinnassa, ja järjestöä halkoivat linjakiistat.

– Oli ne sinipaidat ja punapaidat, oltiin tiedostavia nuoria, niin kuin lapsen mielellä nyt voi olla, Nohynek naurahtaa.

Kirjallisuudesta ja kielistä kiinnostuneesta Nohynekista ei ollut alun perin tarkoitus tulla lääkäriä, mutta vaihto-oppilaana Yhdysvalloissa vietetty vuosi käänsi nuoren naisen pään.

– Se elämän epätasa-arvoisuus. Mulla on aika voimakas luokkakantainen ajattelutapa, ja jotenkin vain tuntui siltä, että haluaa tehdä jotain hyvää maailman eteen, Nohynek kuvaa.

Kun lääkärinopinnot alkoivat vuonna 1977 Helsingin yliopistossa, politiikka jäi taka-alalle uuden harrastuksen myötä.

– Olin Medisiinari-lehden toimitussihteeri, oli tärkeää saada itse kirjoittaa juttuja ja taittaa lehteä, Nohynek kertoo.

– Teen yhä paljon yhteistyötä toimittajien kanssa. He osaavat kääntää meidän tiedeviestimme ymmärrettäviksi ja pidän sitä hyvin tärkeänä, Terveystoimittajat ry:n Hyvän Tiedon Omena -tunnustuspalkinnon tammikuussa saanut Nohynek avaa.

Muutto Vantaalta Iittiin helpotti Hanna Nohynekin elämää. Helsingissä käydessään hän yöpyy aikuisen Anni-tyttären luona. Kuva: Juho Lehtonen

Onnenpotkuja ja uskallusta

Nohynek oli lastenlääkärinä Jorvin sairaalassa, kun puhelin soi kesken työvuoron yhdeltätoista illalla. Kansanterveyslaitoksen tutkimusprofessori Petri Ruutu etsi jäseniä uuteen tutkimusryhmäänsä.

– Soitin heti seuraavana päivänä päivystyksen jälkeen, ja sovittiin tapaaminen, Nohynek kertoo.

Nuori lääkäri pääsi mukaan tutkijaryhmään, jota veti suomalaisen bakteriologian pioneeri Pirjo Mäkelä. Tutkimuskohteena olivat lasten keuhkokuumeet.

– Satuin WHO:n tapahtumassa samaan pöytään Gatesien säätiön tyypin kanssa, ja esittelin idean lounaskeskustelussa. Saatiin 1,5 miljoonaa Gatesilta ja lähdettiin Manilaan, Nohynek muistelee. 

Bill ja Melinda Gatesin säätiön, Euroopan komission sekä Suomen akatemian varoin rahoitettu tutkimusprojekti osoitti virtsatutkimusten ja vasta-aineanalytiikan avulla lasten keuhkokuumeen tyypilliseksi aiheuttajaksi pneumokokki-bakteerin.

– Kun se selvisi, ruvettiin rakentamaan rokotustutkimusta siihen. Siten tulin rokotusten piiriin, Nohynek kertoo.

– Se oli onnistuminen, suomalainen ryhmä sai koottua kansainvälisen porukan tekemään tärkeää duunia. Osaltaan vietiin myös eettistä ja kliinisten kokeiden prosessia eteenpäin Filippiineillä – kehitettiin tieteellistä infraa, joka oli tärkeä alusta myöhemmin dengue-rokoteprojektissa, Nohynek pohtii.

Vuoteen 2010 asti kehitysmaissa rokotustutkimusta tehnyt ylilääkäri on pettynyt koronarokotteiden jakautumiseen eri maiden välillä.
 
Maailman terveysjärjestön WHO:n koordinoimassa Covid-19 Vaccines Global Access (COVAX) -ohjelmassa varakkaat maat ovat päättäneet hankkia koronavirusrokotteita taloudellisesti heikommille maille. Luvatuista 1,6 miljardista annoksesta oli marraskuun lopussa toimitettu vain 171 miljoonaa kappaletta.

– Onhan siinä ihan mieletön ero. Täällä halutaan kolmannet rokotteet kaikille, ja esimerkiksi Ugandassa vain vajaa 10 prosenttia on saanut rokotteen – eivät edes kaikki terveydenhuollon ammattilaiset, jotka ovat siinä etulinjassa, Nohynek puuskahtaa.

– Toisaalta ymmärrän, että tämä on vaikeaa poliitikoille. Heillä on kuitenkin vastuu huolehtia omasta kansasta, hän jatkaa.

Iltalehden hallituslähteet syyttivät marraskuun lopulla Terveyden ja hyvinvoinnin laitosta (THL) ja sen Kansallista rokotusasiantuntijaryhmää (KRAR) nuorempien ikäluokkien kolmannen rokotuskierroksen jarruttamisesta.

Nimettöminä pysyneet lähteet vaativat Hanna Nohynekin erottamista KRARin sihteerin tehtävästä. 

– Se oli isku vyön alle. Olisivat edes esiintyneet omalla nimellä, Nohynek vetoaa.

Nohynek kertoo saaneensa kohujutun jälkeen paljon tsemppiviestejä kansalaisilta.

THL tiedotti joulukuun alussa suosittelevansa kolmansien koronarokoteannosten tarjoamista kaikille 18 vuotta täyttäneille.

Ihminen vai ilmiö?

Nohynek antaa medialle paljon haastatteluja, ja hänestä on muodostunut kuluneiden kahden vuoden aikana poliitikkojen ja muiden asiantuntijoiden ohella yksi koronatoimien kasvoista.

Kansalaispalautetta Nohynek saa päivittäin, eikä läheskään kaikki ole myönteistä. Nohynek noutaa työhuoneestaan kirjekuoren, jossa hän säilyttää viimeisimpiä postissa saamiaan viestejä. 

– Tällainen tuli viime viikolla, Nohynek toteaa ja laskee pienen nimettömän kirjeen pöydälle.

Paperilla on kaksi kuvaa: natsi-Saksan lippu sekä kankaaseen ommeltu keltainen Daavidin tähti, jollaisia kansallissosialistinen puolue aikanaan pakotti juutalaisia käyttämään. Tähän tähteen on editoitu sanat not vaccinated – ei rokotettu. Saatteena on teksti: ”Onnea valitsemallasi tiellä”.

Nohynek on hetken hiljaa ja nostaa sitten katseensa.

– Mentaalisesti laitan sen valkoisen lääkärintakin päälle, ja ajattelen, että sillä ihmisellä on jokin ongelma ja se vaan purkaa sitä huonoa oloaan. En ota sitä henkilökohtaisesti, hän kuittaa.

– Meillä on leegio hyviä tutkijoita taustalla tekemässä työtä mun kanssa, mutta mä sanoitan sitä medialle, ja palautteet kohdistuvat sitten mulle, Nohynek toteaa. 

Julkisuus on Nohynekille työkalu, jota hän käyttää tuodakseen esille tärkeäksi kokemiaan terveysviestejä. Valtakunnallisen huomion vaikutukset arkeen ovat tulleet osittain yllätyksenä.

– En osaa ajatella itseäni julkisuuden henkilönä, sen aina unohtaa, Nohynek luonnehtii.

Viimeisin muistutus julkisuudesta sijoittui Hotel Sveitsiin Hyvinkäälle, jossa ylilääkäri oli juhlistamassa kollegansa eläköitymistä.

– Mentiin vähän yli puolenyön hakemaan yömyssyä aulabaarista, ja siellä ei voitu myydä, koska oli tullut sääntö, että anniskelu loppuu kahdeltatoista. Mä kiroilin, olin vaan niin väsynyt. Sitten se sanoi vaan mulle se aulabaarin ihminen, että teidänhän se pitäisi tietää paremmin, Nohynek kertaa.

– Tuli sellainen olo, että eikö täälläkään saa olla rauhassa, hän naurahtaa.

Nohynekin mielestä koronakriisissä on erityisen harmillista sen luoma vastakkainasettelu. Muun muassa rokotusasioista on käyty laajaa kansalaiskeskustelua, joka on ajoittain yltynyt tunteelliseksi.

Nohynek sanoo ymmärtävänsä ihmisiä, joilla rokotteen ottamiseen liittyy erilaisia pelkoja tai ahdistusta.

– Itse en ole koskaan ollut pakkorokottamisen kannalla. Toisaalta nykyisin unohtuu usein, että esimerkiksi Puolustusvoimissa oli pakkorokotukset vuonna 2017 tehtyyn tartuntatautilain uudistukseen asti, Nohynek mainitsee.

Rehellinen ja avoin keskustelu on ylilääkärin mielestä erityisen tärkeää sekä yhteiskunta- että yksilötasolla.

– Kuulee tarinoita perheistä, joissa rokottaminen on jakanut perheen kokonaan. Esimerkiksi isä ei halua rokotteita ja äiti haluaa, ja sitten ei puhuta keskenään. Sehän on kauhean surullista.

Mielenkiinto ja uteliaisuus ovat kantaneet Nohynekia eteenpäin työelämässä. Tutkijalla riittää yhä uusia ajatuksia ja tieteellisiä hypoteeseja. Kuva: Seppo Samuli

Aktiivinen arki voimauttaa

Työ tulee Hanna Nohynekille kotiin, eikä syynä ole pelkästään pandemia.

– Joku voisi sanoa, että mä olen hirveä työnarkomaani. Toisaalta kun työ on mielenkiintoista, ei niitä tunteja tule laskettua, Nohynek myhäilee.

Työn vastapainoksi Nohynek liikkuu, harrastaa ja viettää aikaa luonnossa. Hänen pitkäaikainen harrastuksensa on kuorolaulu.

– Olen pitänyt siitä kiinni, että vaikka olisi kuinka tiukkaa duunissa, niin mä menen tuon mäen tuosta alas ja käyn kerran viikossa treeneissä, Nohynek kertoo ja viittaa kohti ikkunaa. 

Myös liikunta kuuluu olennaisesti Nohynekin arkeen. Ylilääkäri polkupyöräilee, ui ja hiihtää. Jos urheilemaan ei pääse päivittäin, mieliala laskee.

Nohynek pitää kutsuntaikäisten nuorten kunnon laskua huolestuttavana.

– Armeija voisi olla sellainen paikka, jossa oppisi siihen, että urheilu voi olla kivaa ja osa elämää. Voidaan luoda omaa urheilukäyttäytymistä, Nohynek kaavailee.

Nohynek kuuluu kirjakerhoon, jonka hän on perustanut opiskelukavereidensa kanssa yli kolmekymmentä vuotta sitten. Kerho kokoontuu kerran kuussa, ja tällä hetkellä luettavana on Pirkko Saision Passio.

Tiedenaisen työ sisältää niin paljon lukemista, että Nohynek kuuntelee kirjat vapaa-ajalla mieluiten äänikirjoina pyöräillessään tai ulkoiluttaessaan Allu-koiraa. Aina työltä ei jää aikaa kuunnella kirjoja ajoissa loppuun.

– Toi Salminen saa ne yleensä luettua, niin mä kysyn Salmiselta, Nohynek naurahtaa.

Aviopuolison kautta saadut lastenlapset ovat myös tärkeä osa Nohynekin elämää, ja yhteinen aika heidän kanssaan on hänelle tärkeää.

– Ihanaa, että pääsee vaikka laskemaan mäkeä tai retkelle saareen. On semmoinen tekosyy tehdä kaikkea kivaa, mitä ei ehkä yksin tulisi tehtyä, Nohynek tuumii.

Työmaailmaa Nohynek ei kuitenkaan ole vielä valmis jättämään. 

– Mun on vaikea ajatella itseäni ilman tätä duunia. Maailma on niin täynnä kaikenlaisia kysymyksiä ja mielenkiintoisia juttuja, että miksi tästä nyt pitäisi lähteä jonnekin eläkkeelle.