”Ihan kaikkeen voi sopeutua” – ummikkona palveluksen aloittanut Akram Abdullahi kopioi muiden liikkeitä viikkojen ajan

Opinnot, harrastukset, työ, ystävät, perhe. Näistä asioista useimmat varusmiespalvelusta suorittavat joutuvat ainakin hetkellisesti luopumaan, kun isänmaa kutsuu.

Pieni joukko varusmiespalvelusta vuosittain suorittavia jättää taakseen myös sen hetkisen kotimaansa. Näin teki myös Akram Abdullahi aloittaessaan varusmiespalveluksen.

Abdullahi on suomalaissyntyinen, somalitaustainen rahoitusalan ammattilainen, joka on asunut lähes koko ikänsä Iso-Britanniassa. Hän suorittaa parhaillaan varusmiespalvelustaan Kaartin jääkärirykmentissä Helsingissä.

Ummikkona armeijaan

Suomalaisia miehiä koskevasta asevelvollisuudesta Abdullahi kuuli ensimmäistä kertaa vasta tullessaan täysi-ikäiseksi. Vaikka hän on asunut suurimman osan elämästään Iso-Britanniassa, Abdullahi on syntynyt Suomessa ja on ainoastaan Suomen kansalainen.

Abdullahi lykkäsi varusmiespalvelustaan, jotta sai kirjanpito- ja rahoitusalan opintonsa päätökseen yliopistossa. Sen jälkeen hän ehti kerryttää myös oman alan työkokemusta. Palvelukseen hän astui lopulta 24-vuotiaana.

– Perusarkeeni Englannissa kuului työn lisäksi paljon liikuntaa, pelaan muun muassa jalkapalloa. Vietin paljon aikaa myös kavereiden kanssa, hän kertoo.

Abdullahin ystävät hämmästyivät, kun hän kertoi lähtevänsä Suomeen armeijaan.

– Se ei todellakaan ole tavallista nuorten brittien keskuudessa. Itsekään en tiennyt armeijasta tai varusmiehenä olemisesta aiemmin paljoakaan.

Kielimuurin ylittämisessä auttoi myös puhelimen kääntäjäsovellus. Kuva: Patrik Vuori

”What did he say?”

Kasarmin käytävään kantautuu tuvasta puheensorinaa, johon on sekoittunut sekä englannin että suomen kieltä.

Akram Abdullahi puhuu äidinkielinään somaliaa ja englantia. Suomen kielen taito on unohtunut Iso-Britanniassa asuttujen vuosien aikana lähes kokonaan, mutta hän ei pitänyt sitä esteenä varusmiespalveluksen suorittamiselle.

– Vaikka Suomessa opiskellaan englantia koulussa pakollisena aineena, en voinut olla varma, miten pärjäisin pelkällä englannilla.

Oppituntien, ohjeiden ja komentojen seuraamiseen Abdullahi kehitti oman metodinsa.

– En oikeastaan edes keskittynyt puheeseen ja sanoihin, vaan enemmän kehonkieleen. Tein vain mitä muutkin tekivät, hän hymähtää.

Oppitunneilla Abdullahi on kysellyt paljon muilta ja saanutkin paljon apua.

– Mieluummin kysyn muilta ”What did he say?” kuin esitän, että ymmärrän kaiken. Opin jo varhain joitakin sanoja, ja kun aloin yhdistellä asioita, alkoivat kokonaisuudet hahmottua paremmin.

Abdullahi luottaa siihen, että kaikesta selvitään.

– Ihan kaikkeen voi oikeasti sopeutua. Kielimuuriin ja muihinkin haastaviin tilanteisiin.

Sukellus suomalaisen varusmiespalveluksen maailmaan vaati sopeutumista ja alku oli hidas.

– Kun alokasaikana olin jääkärikomppaniassa, tuli koko ajan oikea–vasen–oikea-komentoja. Reaktioaikani oli todella pitkä, kun piti ensin katsoa, mitä muut tekevät. Mutta siitäkin selvittiin!

Abdullahi pysyi mukana seuraamalla muiden liikkeitä ja eleitä. Kuva: Patrik Vuori

Erityistehtävät kiinnostivat

Abdullahi sanoo pitävänsä siitä, miten hyvin armeijassa kaikki toimii, on hyvin organisoitua ja järjestelmällistä. Vaikka sopeutuminen on sujunut hyvin, karkaavat ajatukset välillä kotiin, kuten varmasti monilla muillakin varusmiespalvelun aikana.

Abdullahilla ei ole kuitenkaan useimpien muiden tavoin mahdollisuutta käydä kotona tai nähdä kavereitaan viikonloppulomilla. Se vaatii mielenlujuutta ja kertoo siitä motivaatiosta, joka hänellä on asepalvelukseen.

– Ajattelin alunperin, että olisin täällä vain kuusi kuukautta. Mutta sitten kuulin ohjelmoinnista virtuaalisessa koulutusympäristössä. Se oli erikoistehtävä, joka kiinnosti minua todella paljon.

Puutteellisesta kielitaidosta huolimatta Abdullahi päätyi hakemaan tehtävään.

– Sain erityistehtävästä lisätietoa alokaskauden alikersantin kautta, joka oli aivan mahtava tyyppi. Hänen kaverinsa oli samoissa tehtävissä, ja sain tilaisuuden kysellä tältä enemmän.

Abdullahin palvelusajaksi määräytyi yhdeksän kuukautta.

– Koen, että pidempi palvelusaika on minulle kuitenkin hyvä vaihtoehto. Saan tehtävästä arvokasta pääomaa ja osaamista, jota voin hyödyntää työelämässä myös tulevaisuudessa.

Suomen kansalaisuudesta hän ei ole halunnut luopua, vaikka myös Iso-Britannian kansalaisuus olisi mahdollinen.

– Näen ihan mahdollisena, että muutan takaisin Suomeen ja rakennan tulevaisuuden tänne. Tämä on kuitenkin synnyinmaani.

Abdullahi joutui sopeutumaan siihen, ettei päässyt lomilla kotiin. Kuva: Patrik Vuori

Kaikki kokemukset kasvattavat

Palvelus Santahaminassa päättyy pian, sillä Abdullahi kotiutuu syyskuussa.

– Ajattelen, että tämä on minulle tärkeä kokemus, hän sanoo. Palveluksen aikana Abdullahi on huomannut, kuinka tärkeää on ollut oppia suomea. Vaikka alussa kielitaidon puute aiheutti haasteita, hän on edistynyt huomattavasti. Ystävien tuki on ollut korvaamatonta.

– Osaan kirjoittaa suomeksi, esimerkiksi tiettyjä lauseita ja sen sellaista. En sanoisi, että osaan puhua sujuvasti. Minun täytyy aina miettiä, mitä sanon. Puhumista pitäisi varmaan harjoitella enemmän.

– Muut puhuvat paljon ympärilläni, mutta ymmärrän myös sanoja puheesta. Duolingosta on ollut paljon apua. Minulla on 80 päivän putki.

Motivaatio suomen kielen oppimiseen on kuitenkin vaihdellut.

– Aluksi olin täysin mukana siinä, mutta pikkuhiljaa motivaationi on laskenut, koska se on niin vaikeaa. Olen kuullut, että ruotsi on helpompaa, Abdullahi naurahtaa.

Palveluksen aikana Abdullahi on joutunut kohtaamaan monia haasteita, mutta hän ei muuttaisi mitään.

– Ainoa asia, jota todella vihasin, oli talvi. Kylmyys. Mutta mitä tapahtuu, tapahtuu. Rehellisesti sanottuna en muuttaisi mitään.

Palveluksen aikana opitut tavat ovat tulleet tärkeäksi osaksi hänen elämäänsä, ja hän haluaa jatkaa niitä myös siviilissä.

– Aamulenkkeily! Yritän jatkaa suomen kielen opiskelua myös. Kuten sanoin, saatan muuttaa takaisin tänne kahden, kolmen vuoden kuluttua, jos asiat menevät hyvin.

Myös joitakin pieniä kulttuurieroja on tullut esiin palveluksen aikana.

– Suomessa kiroillaan paljon, vaikka myös britit kiroilevat. Muuten en ole havainnut suuria kulttuurieroja. Olen yleensä monien eri kulttuurien ympäröimänä, joten eroavaisuuksiin ei tule kiinnitettyä sen enempää huomiota.

Vaikka Abdullahin mielestä erilaisuudesta on tullut tavallista, on yksi asia, joka häntä ihmetyttää.

– Hernekeitto torstaisin. Se on kamalaa!

Hernekeitto oli yksi harvoista asioista, joihin Abdullahi ei sopeutunut. Kuva: Patrik Vuori