Hyvästi kurkkusalaatti – näissä vaatteissa olen aidosti minä!
Kun yhtenäiset palvelusasut vaihtuivat siviileihin, paljastui tuoreiden reserviläisten oikea identiteetti.
Tunnelma oli katossa varuskunnissa ympäri Suomen, kun 255 päivää palvelleet varusmiehet kotiutuivat keskiviikkona 13. maaliskuuta. Kotiutumisen yhteydessä moni näki ensi kertaa, miltä palveluskaverit siviilissä oikeasti näyttävät. Ruotuväki kävi katsastamassa kotiutuvien päivän tyylin Santahaminassa.
Jussi Kurttio pukeutui herrasmiestyyliin takkiin ja siihen sopivaan hattuun. Kuva: Oskar von Essen
Jussi Kurttio, Tornio, oli panostanut asuunsa. – Halusin pistää paremmaksi kuin muut, onhan tämä kuitenkin tärkeä päivä varusmiehelle, Kurttio toteaa.
Valtteri Inkilä oli tilanteeseen sopivasti pukenut päälleen "vacation club" -takin. Kuva: Oskar von Essen
Valtteri Inkilä, Ivalo, ei yllättynyt palvelustovereidensa vaatteista.
– Aika luettavissa oli minkälaisia vaatteita ihmiset käyttävät siviilissä.
Inkilän mukaan persoonallisuudesta on helppo päätellä, minkälaisia vaatteita ihmiset käyttävät.
– Pukeutuminen vain tuki sitä vaikutelmaa, minkä olen ihmisistä saanut.
Yhdysvalloista kotoisin oleva Kalevi Paavola odottaa pääsyä kotiin, mutta aikoo myös matkustella kesällä. Kuva: Oskar von Essen
Kalevi Alexander Thane Paavola , Seattle, Washington, halusi näyttää omia juuriaan kotiutuessaan.
– Oma yliopistohupparini Portlandista Oregonista tuo hyviä muistoja mieleen.
Onni Isohella jatkaa reservissä työtä vaatesuunnittelun parissa ja aikoo julkaista tulevaisuudessa myös omaa musiikkia. Kuva: Veikka Tammisuo
Onni Isohella, Helsinki, pukeutui kotiutuspäivänä itse suunnittelemaansa huppariin.
– Käytän yleensä oman vaatebrändini Antimodernin vaatteita, kuten nyt päällä olevaa huppariani.
Joonas Vaitomaa pukeutui katutyyliin palveluksensa viimeisenä päivänä. Kuva: Oskar von Essen
– Olihan se mahtavaa laittaa omat vaatteensa varuskunnassa päälle.
Vaitomaa kertoo tilaavansa vaatteensa yleensä netistä.
– Nyt olen lähdössä juhlimaan intin päättymistä yhdessä kavereiden kanssa mökkireissulle, Vaitomaa kertoo.
Yasin Sainul Abdeen, Helsinki, aikoo pitää maastovärejä myös reservissä. Kuva: Oskar von Essen
– Vaikka intti loppuu, pitää silti rokkaa aina kamoa, Abdeen sanoo huvittuneena.
Abdeen kertoo suunnittelevansa asunsa tarkkaan. Tänään hän on pukeutunut harmaisiin farkkuihin ja farkkutakkiin. Päällystakiksi hän on laittanut maastokuvioisen bomberin.
Ronja Sihvola puki päällensä tyylikkäät lempivaatteensa. Mustan sävyt olivat valttia. Kuva: Oskar von Essen
Kouvolasta kotoisin oleva Ronja Sihvola yllättyi positiivisesti nähdessään kotiutuvia kavereitaan ensimmäistä kertaa siviilivaatteet päällä.
– Monista paljastui täysin uusia piirteitä, kun he pukivat omat vaatteensa päälle.
Sihvola pääsi itsekin loistamaan siviilivaatteet päällä varuskunnassa.
– Paljon sain kuulla kehuja takistani ja hiuksistani, jotka olivatkin tällä kertaa auki.
Lisää kuvia kotiutuvien outfiteistä Ruotuväen Instassa