Hyvä, paha taistelumuona

Puolustusvoimien taistelumuonaan tehtiin suuria muutoksia viime vuonna. Uudella kokonaisuudella on tavoiteltu monipuolisuutta, mutta parannettavaa on.

Helsingin yliopiston ravitsemustieteen professori Mikael Fogelholm kertoo, että taistelumuonassa on tärkeintä sen maku sekä energiasisältö. Hänen mukaansa tässä on onnistuttu.

– Taistelumuonan tehtävänä on antaa hiilihydraatteja sotilaalle, ja pakkauksessa on paljon sen lähteitä. Mitään tuoretta ei kuitenkaan ole, joten esimerkiksi tiettyjä vitamiineja ja foolihappoa saattaa olla vähemmän kuin suositellaan, Fogelholm kiteyttää näkemyksensä.

Professorin mukaan kivennäis- ja hivenainepitoisuudet eivät myöskään välttämättä ole ohjetasolla, mutta nuorella, perusterveellä sotilaalla se ei osoittaudu ongelmaksi, kun kyse on lyhyen aikavälin käytöstä.

– Ihminen selviää viikkoja hieman alle optimimäärän ilman, että toimintakyky heikkenee. Vitamiinien oikea määrä on epäoleellista.

Terveellisyydessä petrattavaa

Porin prikaatin tiedustelukomppanian varapäällikkö, kapteeni Petra Koskensalo on kirjoittanut pro gradu -tutkielmansa taistelumuonista. Hän on tutkinut sotilaiden energiansaantia ja -kulutusta sekä ruoankäyttöä ja suhtautumista taistelumuonaan Reserviupseerikoulun harjoituksissa.

– Tärkeitä kriteereitä taistelumuonassa ovat hyvä maku, tuotteiden soveltuvuus taistelumuonapakkaukseen ja terveellisyys. Terveellisyys on erityisen tärkeää, koska maasto-olosuhteissa käyttäjä ei voi tehdä valintoja ravinnon suhteen. Ravinnon pitää vähintään ylläpitää, mutta mielellään edistää varusmiesten toimintakykyä ja terveyttä, myös kenttäolosuhteissa, Koskensalo linjaa.

Kapteenin mukaan varusmiehet eivät ole tyytyväisiä kaikkeen tarjottuun muonaan. Tyytymättömyys näkyi Koskensalon tutkimuksessa epämieluisten tuotteiden runsaina palautuksina. Esimerkiksi tietyistä aamupaloista yli 40 prosenttia palautettiin.

Muonan suolapitoisuus ja runsas palmurasvan määrä vetävät Koskensalon hiljaiseksi. Hänen mukaansa suolaa ja mausteita on pääaterioissa liikaa. Vuorokausiannoksessa on suolaa noin 16 grammaa, mikä on kolminkertainen maailman terveysjärjestö WHO:n 5 gramman vuorokausisuositukseen verrattuna.

– Suolaisella ja mausteisella ravinnolla on tarkoitus edistää nesteen nauttimista maastossa, mutta tavoitetta ei saavuteta, jos ruoka jää sen takia syömättä.

Joissakin aterioissa palmurasva puolestaan on toiseksi käytetyin raaka-aine. Koskensalon mukaan palmurasvan käyttö on huono valinta, sillä siinä on runsaasti tyydyttynyttä rasvaa.

Fogelholm näkee, että palmurasvaa on käytetty sen hyvän säilyvyyden vuoksi. Hänen mukaansa pari viikkoa sen syöntiä ei vaikuta negatiivisesti sotilaaseen, vaikka rasvahappokoostomus ei olekaan ihanteellinen.

Koskensalo ei allekirjoita väitettä.

– Varusmiehet valittavat toisinaan, että muonasta menee vatsa sekaisin. Syynä saattaa olla runsas palmuöljyn määrä ja liian niukka ravintokuidun saanti. Asiaa pitäisi kuitenkin tutkia tarkemmin, Koskensalo jatkaa.

Suolan liian runsaasta ja ravintokuidun niukasta määrästä asiantuntijat ovat samaa mieltä.

– Paras kehitys vanhaan taistelumuonaan verrattuna on kuitenkin ”lisää vain vesi” -menetelmä, jossa ateriapussiin lisätään kuumaa tai kylmää vettä. Uudessa taistelumuonapussissa on myös käytettävyydeltään ja maultaan hyviä välipaloja. Lisäksi päiväpakkauksen paino ja tilavuus ovat pienentyneet, Koskensalo luettelee.