Huumori kukkii intissä

Varusmiespalvelus on täynnä tilanteita, joissa ei voi olla näkemättä tiettyä huumoria. Inttihuumori auttaa jaksamaan ja suoriutumaan palveluksessa paremmin ja jättää kultaisia inttimuistoja palveluksen jälkeenkin.

Uuden uutukaiset alokkaat jäpittävät rivissä tuvassa ja yrittävät olla murtamatta kylkiluitaan tukahdetulla naurulla, kun alikersantti syöksyy paikalle kiireessä siivottuun tupaan. Jos (tai kun) lattialta löytyy likaa, otetaan ampuma-asento tuvan lattialla maaten ja ammutaan pölypalloja. Seuraavaksi piiloudutaan sissi-sipan hengessä kaappien taakse niin, ettei alikersantti näe tuvan ovelta.

Sanotaan, että nämähän ovat vakavia palvelustilanteita, joissa ei ole mitään hauskaa. Siviiliarjen näkökulmasta ne olisivat juurikin sitä. Puolustusvoimissa taidetaan perinteisesti myös hilpeän hurmaavat paradoksit, joissa voi olla vähemmänkin hauska puoli: sotilaan saapas ei ole luistanut siinäkään vaiheessa, kun sotilas on heittänyt pari volttia takaperin jäätiköityneellä kävelytiellä mukesiin ja makaa vekki otsassa maassa.

Armeijan ilonaiheet voivat kummastuttaa ulkopuolisia. Oi sitä riemua, kun vastaan tulevat ihka aidot litmaset! Todennäköisesti koko komppania kerääntyy ihmettelemään harvinaisuutta. Missään muualla raidalliset pikkumustat eivät toisi samanlaista iloa ja ylpeyttä.

Joskus oikein rankassa harjoituksessa, kun oikein sapettaa ja tuskastuttaa, jotakuta saattaa piristää pienen hetken, kun suo pienen hymyn ajatukselle, että vastaavaa ei tule todennäköisesti kokemaan siviilissä. Kun huomaa oman tuskastelunsa dramaattisuuden, kovimmat itselleen naurajat tulevat heti paremmalle tuulelle. Sen jälkeen voi taas jatkaa tuskastelua.

Parhaita tilanteita ovat ne, kun tupakaveri tai varusmiesjohtaja jaksaa pitää yhteishenkeä yllä ja murjaista muikkaisee oikein kunnon vitsin. Pienikin arkihuumori voi ilahduttaa suuresti, kun mahtava alikersantti laittaa joukon kulkemaan kohti varuskunnan nami-nami-centeriä.

Nämä kaikki ovat tilanteita, joissa huumorin näkeminen ja synnyttäminen parantaa palvelusmotivaatiota ja on kannustettavaa. Reservin auringossa ne entisestään kultautuvat arvokkaiksi inttimuistoiksi, jotka säilyvät koko loppuelämän. Nautitaan siis niistä ja ollaan itsekin mukana viljelemässä hyvää inttihuumoria.