Miinalaiva Pohjanmaa pysyy vesillä
Miinalaiva Pohjanmaa on suomalaisista sotalaivoista tunnetuimpia. Romutuspäätöksen jo saanut alus selviää sittenkin.
Valtioneuvosto on oikeuttanut puolustusvoimat myymään miinalaiva Pohjanmaan valtion omistamalle Meritaito Oy:lle. Laiva päätettiin romuttaa viime joulukuussa, mutta puolustusministeri Jussi Niinistö kumosi romutuspäätöksen 15. maaliskuuta. Yleisistunto käsitteli myyntiä torstaina 17. maaliskuuta.
Puolustusministeriön resurssipoliittisen osaston osastopäällikkö, ylijohtaja Raimo Jyväsjärvi painottaa, ettei alusta olisi voitu myydä kenelle tahansa.
– Miinalaiva Pohjanmaa on sota-alus niin kauan kuin se aluksena toimii. Laivan käyttöön tulee liittymään erilaisia rajoituksia, ja se tulee olemaan kaikessa toiminnassaan puolustusministeriön valvonnan alainen. Tämä on ollut yhtenä syynä sille, ettei alusta ole erityisesti kaupattu yksityisille markkinoille, Jyväsjärvi kertoo.
Ostajaehdokas Meritaito Oy tuottaa merenmittaukseen liittyviä palveluja.
– Yrityksen tehtävät ovat sen kaltaisia, että ne tukevat myös puolustusvoimien rauhanajan sekä poikkeusolojen toimintaa. Kyseessä on valtion strategisen intressin omaava yritys, joka kuuluu myös huoltovarmuuskriittisiin yrityksiin, Jyväsjärvi selventää.
Aluksen romuttaminen olisi tullut maksamaan noin 250 000 euroa. Jyväsjärven mukaan kaupalla pyritään käyttämään valtion varoja tarkoituksenmukaisesti.
– Vähintään purkamiskustannukset tullaan säästämään.
Meritaito Oy:n toimitusjohtaja Jari Partasen mukaan aluksella tulee jatkossakin olemaan käyttötarkoituksensa.
– Laivaa on ajateltu merikartoitus- ja merenmittaustoimintaan. Laivaan asennetaan puolikiinteät mittauslaitteet, joita hyödyntämällä voidaan luoda merikarttoja. Jos myynnistä päästään sopimukseen, olisi Pohjanmaa käypä laiva merenmittauksen tarpeisiin, Partanen kertoo.
Monikäyttöinen miinalaiva
Miinalaiva Pohjanmaa lienee kansalaisten keskuudessa tunnetuin sotalaiva. Laivan toistaiseksi viimeisenä päällikkönä toimineen komentaja Mika Raunun mukaan alus on ollut suomalaisille merkittävä jo nimeänsä myöten.
– Kaikkiin sota-aluksiin ympäri maailmaa liittyy symboliikkaa. Pelkästään jo Pohjanmaan nimi on meille suomalaisille tärkeä, sitäkin kautta ihmiset muistavat laivan monista eri tapahtumista, Raunu sanoo.
Pohjanmaa tuli tunnetuksi erityisen monikäyttöisenä aluksena. Aluksen tärkein tehtävä on ollut toimia Suomen alueellisen koskemattomuuden valvonta- ja turvaamistehtävissä. Miinalaiva Pohjanmaa on toiminut taisteluosaston johtoaluksena ja ylläpitänyt korkeaa merimiinoitusvalmiutta.
Alus on toiminut myös koulutuslaivana noin 3 000 varusmiehelle ja sadoille kantahenkilökunnan jäsenille. Laivan päällikkönä vuosina 2005–2007 toiminut komentaja Simo Laine korostaa aluksen toimintaa koulutuslaivana.
– Laivalla on koulutettu 34 vuoden ajan lukemattomia varusmiesikäluokkia. Lisäksi oikeastaan kaikki tällä hetkellä laivastossamme palvelevat meriupseerit ovat saaneet peruskoulutuksensa siellä, Laine toteaa.
Vuosittaiset koulutuspurjehdukset ovat suuntautuneet lukuisiin Euroopan maihin, sekä Pohjois- ja Etelä-Amerikkaan. Kahden kuukauden mittaiset purjehdukset ovat Laineen mukaan olleet aluksen uran eräänlaisia vuotuisia kohokohtia.
– Kyseessä on edelleen yksi puolustusvoimien merkittävimmistä ja tehokkaimmista koulutustapahtumista, jossa kyetään ympärivuorokautisesti kouluttamaan henkilöstöä eri tehtäviin. On hienoa huomata, kuinka hajanaisesta porukasta hitsautuu yhtenäinen sotalaivan miehistö, Laine kertoo.
Kansainvälistä toimintaa
Muiden tehtävien ohella Pohjanmaa osallistui ensimmäisenä suomalaisena sotalaivana kansainväliseen kriisinhallintaoperaatioon. Pohjanmaa on saanut huomiota osallistuttuaan esimerkiksi Atalanta-operaatioon vuonna 2011. Operaatiossa kansainvälinen laivasto-osasto muun muassa ehkäisi Afrikan sarven merirosvousta.
– Atalanta-operaatio oli osallistujilleen erittäin mielenkiintoinen. Erityisen siitä teki esimerkiksi kaukainen sijainti Intian valtamerellä, operaation aikana aluksen päällikkönä toiminut Raunu sanoo.
Isosta ja suorituskykyisestä aluksesta luopumisella on ollut vaikutusta merivoimien suorituskykyyn. Ratkaisu ei silti ollut Raunun mukaan erityisen kipeä.
– Luopumispäätöstä tehdessä on huomioitu se, että meillä on tulossa korvaavaa suorituskykyä, kuten Laivue 2020 –hanke. Pohjanmaalla palvelleille vanhan laivan poistuminen toki saattaa kirkastaa vanhoja muistoja ja tuoda hyvät kokemukset mieliin. Puolustusvoimien kannalta on vain pakko luopua vanhasta, jotta voidaan saada uutta tilalle, Raunu selventää.
Miinalaiva Pohjanmaa on purjehtinut matkassa mitattuna 28 kertaa maailman ympäri. Aluksella on kastettu lapsia, juhlittu häitä ja saatettu vainajia viimeiselle matkalleen.
– Laivalla on palvellut merkittävä määrä henkilökuntaa ja varusmiehiä. Laivan tärkein perintö puolustusvoimille on ammattimainen ja osaava henkilöstö merivoimille, komentaja Laine toteaa.