Hyppää sisältöön
Osiot
Valikko

Ruotuväki

Tommy Koponen

Kainuun prikaati on Juho Lakaselle luonnollinen palveluspaikka. Urheilun myötä Kajaanin seutu on tullut tutuksi.

Hiihtomestari tasapainoilee urheilun ja palveluksen välillä

Pietu Heiskanen

Juho Lakanen harrastaa hiihtoa ja on opiskellut liikuntaneuvojaksi. Maaliskuussa hän voitti Suomen mestaruuden.

Kersantti Juho Lakanen / viestialiupseeri / Kainuun prikaati / TJ 17

"Mietin alussa vakavissani, haluanko vetää intin täysillä ja olla koko vuoden palveluksessa. Sitten löysin jonkinlaisen sopivan tasapainon urheilun ja palveluksen välillä. Siitä todisteena on kolme auraa rintapielessä. Olen 19-vuotias ja kotoisin Keski-Pohjanmaalta, Perhosta.

Valmistuin juuri ennen palvelukseen astumista liikuntaneuvojaksi. Hiihto ja suunnistus ovat päälajeja, mutta viime vuosina olen keskittynyt erityisesti hiihtoon. Olen harrastanut sitä alakoulun kolmosluokalta lähtien ja yläkoulun alussa aloin sitten treenaamaan enemmän.

Urheilun ja palveluksen yhdistäminen on haastavaa. Sitä on turha kieltää. Kun on paljon harjoituksia metsässä ja vähäunisia viikkoja viestialiupseerin tehtävissä, harjoittelun rytmi on selvästi erilainen.

Viime maaliskuussa Kajaanissa järjestettiin hiihdon sotilas-SM-kilpailut, joissa ratkottiin mestaruuksia. Voitin mestaruuden varusmiesten rynnäkkökivääriampumahiihdossa. Palkinnoksi sain ampumahiihdossa käytettävän kilpa-aseen, jonka arvo on 4 500 euroa. Kesän kynnyksellä olen käynyt testaamassa sitä ensimmäistä kertaa. Voisihan sitä joskus aloittaa myös ampumahiihdon.

Onneksi varusmiespalvelusta suorittaville urheilijoille on omia harjoituksia. Kun sitten pääsin vapaille vähän pidemmäksi aikaa, treenasin aina kahta kovemmin."