"Hienoa kokoontua yhteen täällä Kotkassa" – Merivoimien vuosipäivä keräsi kansan kaduille
Juhlapäivän vietto käynnistyi paraatikatselmuksella Kotkan Kantasatamassa.
Merivoimien vuosipäivää vietetään tiistaina Kotkassa. Kotkan Kantasatama täyttyi Merivoimien aluksista jo maanantaina ja varsinaiset juhlallisuudet käynnistyivät varhain tiistaiaamuna.
Päivä alkoi juhlallisella lipunnostolla Kotkaan saapuneilla Merivoimien aluksilla. Muun muassa miinalaiva Hämeenmaa, miinantorjunta-alus Vahterpää ja ohjusvene Naantali koristeltiin aamun koittaessa värikkäin viestilipuin.
Miinalaiva Hämeenmaan mastorakenteisiin nostettiin aamulla värikkäät viestiliput. Aamun lipunnoston aikana aluksilla nostettiin myös kielekkeinen valtiolippu. Kuva: Oskar von Essen
Vuosipäivän ohjelma keräsi Kantasatamaan ja Merikeskus Vellamon kattoterassille reippaasti väkeä jo aamupäivällä. Juhlaväki kerääntyi seuraamaan juhlavaa paraatikatselmusta ja odottamaan vierailu- ja meriajelumahdollisuuksia Merivoimien aluksilla.
Merikeskus Vellamon kattoterassi täyttyi paraatikatselmusta seuraamaan tulleesta yleisöstä. Myöhemmin päivällä yleisöllä on mahdollisuus tutustua Merivoimien kalustoon ja käydä meriajeluilla Utö- ja Jurmo-luokan aluksilla. Kuva: Oskar von Essen
Sami Sinokki oli saapunut Kotkaan pääkaupunkiseudulta isänsä innoittamana. Häntä kiinnosti erityisesti alusvierailut.
– Hienoa, että täällä pääsee vierailemaan aluksilla. Omana armeija-aikanani en päässyt yhdelläkään aluksella käymään, niin nyt on mielenkiintoista päästä katsomaan, miltä siellä näyttää, Sinokki kertoo.
Ruotuväen toimittajana varusmiespalveluksensa suorittanut Sami Sinokki pääsi palveluksensa aikana käymään useimmissa varuskunnissa, mutta Merivoimien aluksille hän pääsee nyt ensi kertaa. Kuva: Oskar von Essen
Ennen aluksille pääsyä edessä oli kuitenkin Merivoimien kaikki joukko-osastot yhteen koonnut paraatikatselmus. Laivaston soittokunnan säestämää paraatia komensi Merivoimien esikuntapäällikö, lippueamiraali Jukka Anteroinen ja juhlapuheen piti Merivoimien komentaja, kontra-amiraali Tuomas Tiilikainen.
– On hienoa kokoontua yhteen täällä Kotkassa ja juhlia Merivoimien vuosipäivää. Näillä vesillä ja saarilla on taisteltu kiivaasti lukuisissa sodissamme, mutta toisaalta Kotka ja sen lähialueet ovat koko itsenäisyytemme ajan tarjonneet Merivoimille erinomaisen tukialueen normaaliolojen tehtäviemme toteuttamiseksi, Tiilikainen avasi puheensa.
Merivoimien komentaja, kontra-amiraali Tuomas Tiilikainen (edessä) tarkasti paraatijoukot yhdessä paraatia komentaneen lippueamiraali Jukka Anteroisen kanssa. Kuva: Oskar von Essen
Paraatin päätti sotilaspastori Henri Kivijärven pitämä kenttähartaus. Hartauksen kantavana teemana oli vuonna 1790 käyty Ruotsinsalmen toinen meritaistelu, jonka mukaan Merivoimien vuosipäivä on valittu. Ruotsinsalmen taistelu nousi pinnalle myös Tiilikaisen puheessa.
– Tänään haluan kiittää teitä kaikkia sitoutumisestanne, ammattitaidostanne ja työstänne Merivoimien ja isänmaan parhaaksi. Me olemme yhtenäinen ja toimintakykyinen joukko, joka muodostaa ennaltaehkäisevän kynnyksen merellisiä uhkia vastaan, kiitti Tiilikainen Merivoimien henkilöstöä, varusmiehiä ja reserviläisiä puheensa päätteeksi.
Laivaston soittokunta esiintyi päivällä Kotkan torilla. Torikahvilat- ja ravintolat tarjosivat purtavaa ja tunnelma oli kaikin puolin katossa. Kuva: Oskar von Essen
Puolilta päivin juhlahumu levittäytyi satamasta kohti keskustaa Laivaston soittokunnan esiintyessä Kotkan torilla. Yleisö pääsi täyteen pakkautuneella torilla nauttimaan niin perinteisestä marssimusiikista kuin vihteellisemmästä tarjonnasta.
Satamassa juhlapäivää viettämään tulleet saivat nauttia Rannikkosotilaskodin antimista. Etenkin klassikkotuotteet munkki ja kahvi kävivät kaupaksi.
Alikersantti Aapo Kivivuori pääsi esittelemään palveluspaikkaansa miinalaiva Hämeenmaata Kotkan Kantasatamaan saapuneelle juhlakansalle. Tarkemmassa esittelyssä oli laivakonekivääri. Kuva: Oskar von Essen
Iltapäivä avasi myös satamaan kiinnittyneiden Merivoimien alusten laskusillat yleisölle. Miinalaiva Hämeenmaalla varusmiespalvelustaan suorittava alikersantti Aapo Kivivuori pääsi esittelemään kiinnostuneille vieraille Hämeenmaan laivakonekivääriä.
Aamulla Kivivuoren tehtävänä oli kuuluttaa lipunnostotilaisuuden lipunnostot. Hämeenmaa on paikalla johtoaluksena, joten tuore aliupseeri sai vastuulleen oman laivan lisäksi muidenkin paikalla olevien alusten liput.
Kivivuorelle varusmiespalvelus Merivoimissa on ollut mieluinen.
– Erityisesti tämä aluspalveus on parasta aikaa Merivoimissa. On siistiä palvella aluksella ja nähdä vähän merta, Kivivuori kertoo.
Utö-luokan huoltovene tarjosi tapahtuman kävijöille mahdollisuuden veneajeluihin. Paikalla oli reserviläisiä auttamassa pelastusliivien kanssa ja sujuvoittamassa venekyytien tahtia. Kuva: Oskar von Essen