Vuonna 2014 Puolustusvoimien tutkimuslaitokselle informaatiosodankäynnin tutkijaksi siirtynyt Saara Jantunen on erikoistunut informaatiovaikuttamiseen ja informaatioympäristön analyysiin.
– Olen käynyt keskustelua itseni kanssa, että olenko enemmän virkamies vai tutkija, ja olen tullut siihen lopputulokseen, että olen eniten tutkija.
Jantusen tutkimusala on toistaiseksi pysynyt Suomessa hyvin marginaalisena, mutta Venäjän toiminnan myötä aihe on noussut myös populaariksi keskustelunaiheeksi.
– Haluaisin ajatella, että informaatiovaikuttamiselle tapahtuisi samoin kuin kybervaikuttamiselle ja -sodankäynnille 2000-luvun alkupuolella, jolloin se oli myös hyvin marginaalinen tutkimuksen aihe.
Uuden tutkimusalan kehityksen kulku alkaa aina pienemmän piirin tutkimusaiheena, jonka ympärille kehittyy vähitellen ammattikunta. Ainoa tapa millä tutkimusala voi kehittyä on, että riittävän moni ihminen aloittaa sen tutkimuksen riittävän laajalla tutkimusmetodiikalla.
Jantunen kokee, että informaatiovaikuttamisesta keskustellaan nykypäivänä aktiivisesti. Hänen mukaansa keskustelua vaivaa kuitenkin se, että ilmiönä informaatiovaikuttaminen on kaikille näkyvä ja jokaisella on oma kokemuksensa siitä. Se luo ihmisille käsityksen siitä, että oma kokemus tekee heistä asiantuntijoita asiassa, johon liittyy paljon uskomuksia ja mututietoa.
– Informaatiovaikuttaminen on ilmiönä kuin englannin kieli. Kaikkihan sitä osaavat, mutta kun aiheesta pistetään puhumaan, lopputulos on jotain muuta.
Jantunen on alkujaan kotoisin varuskuntakaupungista, Haminasta. Tarkemmin ottaen hän on vehkalahtelainen.
– Se oli semmoista perusahdistavaa pikkukaupunkielämää, kun tuntuu että missään ei ole mitään ja tuntuu että maailma on ihan muualla kuin siellä. En koe yhteyttä Haminaan millään tavalla enkä ole koskaan kokenut kuuluvani sinne.
Nykyään Jantusen arki on liikkuvaa, töiden sijaitessa Riihimäellä, Puolustusvoimien tutkimuslaitoksella ja asuinpaikan Helsingissä. Kesälomallaan hän viihtyi Mikkelissä, jossa hänen sukunsa isän puolelta pitkälti on kotoisin.
– Minusta on tullut hiljalleen tämmöinen koirahörhö, viherpiipertäjä ja luontoihminen. Tykkään olla poissa ihmisten parista pitkiä aikoja, liikkua paljon koirien kanssa luonnossa ja tehdä ajattelutyötä itsekseni, joka purkautuu viimeistään jonain päivänä esitelminä ja kirjoina.
Jantusen mukaan hyvän tutkijan täytyy tuntea itsensä todella hyvin. Oman egon kanssa ei saa olla ongelmia, koska silloin tutkittavat asiat muuttuvat henkilökohtaisiksi. Hän on oppinut, että tutkimuksen aihe ei saa mennä liikaa ihon alle. Samalla täytyy olla kriittinen ja jaksaa tehdä myös tylsät kotiläksyt, sillä tutkijan työssä ei pääse poimimaan pelkästään rusinoita pullasta.
Informaatiovaikuttamisen tutkiminen on vaikuttanut Jantusen suhtautumiseen sosiaalista mediaa kohtaan ja muuttanut hänen somekäytöstään huomattavasti enemmän valikoivampaan suuntaan.
– Näkemykseni on se, että olen vahvasti osallisena infovaikuttamisen keskustelussa, joten en tutki aihetta sosiaalisessa mediassa sen ulkopuolisena henkilönä, mutta pidän huomattavasti enemmän asioita itselläni kuin ennen.
Hän on tavannut myös ulkopuolisina henkilöinä aihetta tutkivia henkilöitä, mutta epäilee ilmiön laajuuden ja merkityksen ymmärtämisen olevan naiivia, mikäli ei itse näe mitä kaikkea päivittäin tapahtuu ja millainen voima sosiaalisella medialla voi todellisuudessa olla.
Vapaaehtoinen asepalvelus toimi Jantuselle välivuotena ennen myöhempää filologian maisteriksi valmistumista. Ajatus vapaaehtoiseen asepalvelukseen hakeutumisesta tuli opintojen aikana, kun Jantunen tajusi ettei kannata sulkea pois mahdollisuutta lähteä rauhanturvaajaksi tai muihin tehtäviin, joissa asepalveluksen suorittamisesta olisi hyötyä.
Saara Jantunen on sotilasarvoltaan reservin ylikersantti. Rauhanturvaajaa hänestä ei tullut, eikä nykyinen työ edellytä varsinaisesti asepalveluksen suorittamista.
– Luonnollisesti se helpottaa, kun ymmärtää organisaatiosta muutakin kuin tavallisen toimistoarjen.
Savon prikaatissa, Mikkelissä hänet sijoitettiin sotilaspoliisikomppaniaan. Sotilaspoliisitehtävissä aliupseerikurssin suorittaneen Jantusen mieleenpainuvimmat muistot asepalveluksesta olivat sotaharjoituksissa koetut kokemukset.
– Lähdimme hirveässä pakkasessa harjoituksiin. Meidät lastattiin maastokuorma-auton lavalle, missä istuimme hajareisin jonossa kylmän vanerin päällä. Kun pääsimme perille kaikki olivat jo niin jäässä etteivät kaikki meinanneet päästä enää ylös.
Toinen unohtumaton kokemus Savon prikaatin palvelusajoilta oli Taipalsaaren ampumaharjoituksen huipennus. Harjoituksen päätteeksi Jantusen ryhmä haettiin helikoptereilla, joista he tekivät hyökkäyksen ja nousivat takaisin helikopterin kyytiin, jonka jälkeen he laskeutuivat Savon prikaatin kuntotalon kentälle.
– Se oli hieman erilainen harjoituksista paluu, sillä yleensä sieltä tultiin jäisinä Sisun lavalla. Hieno kokemus, jota ei varusmiehenä kovin moni palveluksensa aikana pääse kokemaan.
Savon prikaati lähetti sotilaspoliisit ympäröiviin varuskuntiin, joista Jantunen päätyi Utin jääkärirykmenttiin. Hetken aikaa Utissa oltuaan hän suoritti loppupalveluksensa lopulta erityistehtävissä Pääesikunnassa.
Kesälomallaan Mikkelissä Saara Jantunen vietti vapaa-aikaansa myös psykologian opintojen parissa.
Kiinnostus sotatieteisiin heräsi intin aikana, kun ilmassa olivat Irakin ja Afganistanin suuret poliittiset kysymykset. Kotiutumisensa jälkeen Jantunen halusi tutkia sodan kieltä ja sitä, kuinka Yhdysvallat esittää sodan oikeutuksen. Kiinnostus ohjasi hänet Maanpuolustuskorkeakoulun suuntaan, jonne hän teki tilaustutkimuksia ennen väitöskirjan kirjoittamista. Väitöskirjan tekeminen Maanpuolustuskorkeakoulussa siviilinä tuli mahdolliseksi vain muutama vuosi aiemmin.
Maanpuolustuskorkeakoulussa koostettu väitöskirja käsitteli Yhdysvaltain strategisen viestinnän moralismia ja kaksoisstandardeja. Kuinka julkisesti ilmoitetaan tietyistä arvoista ja periaatteista, mutta strategisella viestinnällä joudutaan kuitenkin pitkälti selittämään, miksi niiden arvojen mukaan ei toimita.
– Yhdysvaltain eri toimintaa kuvataan täysin eri periaattein kuin vihollisen toimintaa. Oma toiminta on aina teknistä ja abstraktia, joka ei koskaan kohdistu ihmisiin vaan systeemeihin ja infrastruktuureihin. Vihollinen on aina se kieliä leikkaava ja kauloja katkova hirviö.
Väitöskirjan jälkeen tutkimus alkoi kohdistumaan lännestä itään päin. Vuonna 2015 julkaistiin Jantusen esikoistietokirja, Infosota. Kirja käsitteli aikaansa nähden radikaalisti ja kärkkäästi tilannekuvaa Venäjän informaatiovaikuttamiseen liittyen. Jantunen itse pitää kirjaa enemmänkin populaaritietokirjana, joka vastaa hänen luennoillaan usein kysyttyihin kysymyksiin.
Jantunen toteaa, että naisena Puolustusvoimissa työskenteleminen on tuonut mukanaan myös kritiikkiä, mutta ei organisaation sisältä, vaan sen ulkopuolelta. Kritiikkiä hän on saanut myös valinnastaan suorittaa vapaaehtoinen asepalvelus. Ulkopuolisuuden tunteeseen hän ei ole henkilökohtaisesti törmännyt koskaan.
– Kuulen jatkuvasti Puolustusvoimien ulkopuolisilta henkilöiltä voivottelua siitä, kuinka me olemme vähemmistöä ja voi voi, kuinka teitä syrjitään. Oletus on ikään kuin se, että sitä tapahtuu.
Nykyinen asevelvollisuusjärjestelmä on Jantusen mielestä toimiva, vaikka hän arveleekin katsovansa asiaa vahvasti organisaation näkökulmasta. Toisaalta hän näkee moraalisesti ja eettisesti tiettyjä samoja ongelmia, joista on keskusteltu myös julkisuudessa.
– Olen feministi, mutta henkilökohtainen feminismini ei ole sitä että naiset nähtäisiin ikään kuin systeemin uhreina vaan niin, että on myös naisten eduksi osallistua ympäristöissä, jotka eivät ole heille luontevia tai mihin he eivät ole aiemmin sisältyneet, kuten asepalvelus.
Naisten täytyisi Jantusen mielestä osallistua omasta tahdostaan maanpuolustuskysymyksiin yhä vahvemmin, sillä hän ei pidä siitä, miten monissa keskusteluissa naiset toteavat heidän olevan kykenemättömiä puhumaan asiasta sen vuoksi, ettei heillä ole kokemusta siitä.
– Ikään kuin heillä ei olisi mandaattia siksi, että he eivät ole osallisia maanpuolustustyössä. Naisten tulisi aktiivisemmin hakeutua palvelukseen ja kokea, että he ovat osa suomalaista maanpuolustustyötä.
Jantunen kannattaa ajatusta asevelvollisuuden ulottamisesta koskemaan kokonaista ikäluokkaa, mutta sitä ennen suomalaisten tulisi tottua naisten suurempaan maanpuolustukselliseen rooliin.
Viime vuoden lopussa Jantunen siirtyi työrotaation kautta Valtioneuvoston kanslian viestintäosastolle informaatiovaikuttamiselta suojautumista ja ymmärrystä kehittävään koulutus- ja konseptointityöhön. Kaikki muuttui, kun korona alkoi ottamaan tilaa yhteiskunnasta ja poikkeusolot määrättiin alkavaksi. Jantusen työnkuva vaihtui suunnittelusta reaaliaikaisen tilannekuvan luomiseen kriisiviestinnän keskellä.
– Puolustusvoimat ei ole koskaan normaaleissa rauhan ajan olosuhteissa informaatiovaikuttamiseen liittyvissä kysymyksissä erityisen toimivaltainen viranomainen, mutta Valtioneuvoston kanslia sen sijaan on, joka pätee myös poikkeusoloihin, jotka eivät ole sotilaallisia.
Oli valtava yhteensattuma, että Jantunen sattui juuri sillä hetkellä olemaan vaihdossa toimivaltaisessa viranomaisessa, kun poikkeusolot tulivat voimaan.
– Pääsin seuraamaan näköalapaikalta, millaisia prosesseja valtion hallinnossa tapahtuu, kun poikkeusolot tulevat voimaan.
Vuonna 2019 Saara Jantunen sai kutsun Linnan juhliin. Kutsu itsenäisyyspäivän vastaanotolle oli toinen suurista konkreettisista kunnianosoituksista, joita hän on työstään saanut. Toinen niistä oli vuonna 2017 hänelle myönnetty 4. luokan Vapaudenristi.
– Se oli silloin tosi iso juttu, sillä olin silloin väsynyt yksinäiseen puurtamiseen alan tutkijana. Koin turhautumista yksinäisyyden kokemusta kohtaan ja kunnianosoitus oli viesti siitä, että voin jatkaa samaan suuntaan mihin olin kulkemassa.
Jantunen ei ollut uskoa Linnan juhliin saatua kutsua todeksi.
– Nauroin puoli tuntia huutonaurua ja mietin, onko tämä oikea kutsu.
Hänen mukaansa tavallisesta poikkeava itsenäisyyspäivä Presidentinlinnassa oli kaikkea sitä, mitä juhlista sanotaan. Paljon ihmisiä, ja yllättävän paljon tuttuja. Jantunen on iloinen, että pääsi kokemaan Linnan juhlat ensi kertaa, mutta ei koe olevansa sitä ydinjoukkoa, joka siellä rupeaisi ramppaamaan.
Saamaansa julkisuuteen Jantunen suhtautuu lähtökohtaisesti positiivisesti. Julkisuus on auttanut verkostoitumisessa kuin myös ajanut tutustumaan relevantteihin henkilöihin, joita hän ei olisi muutoin saanut tietää, mikäli häntä ei olisi tunnistettu alan tutkijaksi.
– Ymmärrän myös heitä, jotka välttävät kaikkea julkisuutta. Kuitenkin, jos tutkii julkisuuden ilmiötä ja välttää julkista keskustelua, työ muuttuu nopeasti todella vaikeaksi.
Hän toivoo, että informaatiovaikuttamiseen liittyviä olennaisia asioita, kuten vaikuttamiselta suojautumista, voitaisiin kouluttaa tulevaisuudessa laadukkaammin myös varusmiehille.
