Kolme päivää. Sen verran Neuvostoliitto antoi Suomelle aikaa evakuoida Hangon alueen talvisodan jälkeen, kun Suomi oli joutunut rauhanehtona vuokraamaan alueen Neuvostoliitolle tukikohdaksi. Alue luovutettiin Neuvostoliitolle maaliskuussa 1940.
– Kun rauhansopimus allekirjoitettiin, Suomessa oli kansallinen suruliputus. Tätä rauhaa kutsutaan Moskovan pakkorauhaksi. Vaikka on hyvä asia, että saatiin rauha, tilanne oli hyvin surullinen, sillä rauhanehdot olivat niin rankkoja Suomelle, Hangon rintamamuseon johtaja Jörgen Engroos kuvailee.
Kolmen päivän evakuointiaika oli täysin mahdoton, joten Neuvostoliitto suostui pidentämään ajan kymmeneen päivään. Valtava evakuointioperaatio toteutettiin nopeasti. Siviilejä evakuoitiin Hangosta rautateitse, Ruotsin lähettämillä linja-autoilla ja jopa jäätietä pitkin. Russarön saarella sijainneita tykkejä laivattiin jäänmurtajalla pois, sillä Neuvostoliitolle ei haluttu jättää sotasaalista.
– Talvisota oli hankolaisille ensimmäinen shokki, sillä Hanko oli talvisodan pommitetuin kaupunki. Toinen shokki oli, että oma koti jäi osaksi Neuvostoliittoa, Engroos avaa paikallisten kokemuksia.
Evakuointi onnistui, eikä Hangon alueelle jäänyt yhtäkään siviiliä.
Hangon rintamamuseon johtaja Jörgen Engroos esittelee rintamamuseolle rakennettua korsua, jossa voi tutustua sotilaiden elämään rintamalla. Kuva: Eero Tammivuori
Engroos kertoo, että Neuvostoliiton pelättiin käyttävän Hankoniemen alueen tukikohtaa Suomeen ja Helsinkiin kohdistuvan maahyökkäyksen lähtöasemana. Hankoniemi oli laivastotukikohta, johon Neuvostoliitto oli kuitenkin sijoittanut panssarivaunuja ja jalkaväkeä.
– Sitä pidettiin strategisena uhkana, sillä yhtäkkiä meillä oli virallinen ulkomaan raja ainoastaan reilun sadan kilometrin päässä Helsingistä ja vielä pääkaupungin länsipuolella, Engroos sanoo.
Jotta mahdollinen hyökkäys Hangosta käsin olisi vaikeaa ellei jopa mahdotonta, Hankoon rakennettiin Harparskogin puolustuslinja vain 13 kuukaudessa. Puolustuslinja rakennettiin ja linnoitettiin Engroosin mukaan samaan aikaan ja samalla käskyllä kuin Salpalinja Suomen itärajalla. Rakennustöihin palkattiin ja määrättiin niin paikallisia siviilejä kuin sotilaitakin sekä esimerkiksi rakennusyrityksiä. Materiaalit saatiin muun muassa lähialueiden ruukeilta ja sahoilta. Engroos arvioi, että rakennustöihin osallistui noin 20 000 ihmistä.
– Bunkkereita - eli teräsbetonikorsuja - rakennettiin yhteensä 45 kappaletta, tykkiasemia tuli yli 70 ja konekivääripesäkkeitä yli 100. Kymmeniä kilometrejä piikkilankaesteitä, miinoitteita ja juoksuhautoja niin mantereelle kuin saaristoon. Se on ollut 13 kuukaudessa aivan käsittämätön ponnistus näin pienelle maalle, Engroos päivittelee.
Tänä päivänä yksi bunkkereista on kunnostettu vastaamaan alkuperäistä. Bunkkerimuseolla voi tutustua elämään bunkkerissa numero 302, tuttavallisemmin Irma-bunkkeriin ja sen asejärjestelmiin. Bunkkeria esitellessään Engroos kertoo, että kaikki puolustuslinjan bunkkerit oli miehitetty, mutta ei määrävahvuuteen.
Irma-bunkkerin tähystystäjä käski ampumasuuntia bunkkerin sisällä aseita operoineille sotilaille. Kuva: Eero Tammivuori
Engroos muistuttaa, että sota aiheuttaa valtavan määrän inhimillistä kärsimystä, joka ulottuu sodan nähneiden lisäksi sodan jälkeisiin sukupolviin. Rintamalla kaatuneiden, haavoittuneiden ja vangiksi jääneiden sotilaiden lisäksi myös siviilejä kuoli ja haavoittui pommituksissa. Lapsia lähetettiin myös sotalapsina Ruotsiin ja Tanskaan.
Hän kertoo tarinan tarinan nuoresta vänrikistä, joka jäi sotavangiksi. Vänrikin uskottiin kaatuneen sodassa, mutta hänen äitinsä väitti tuntevansa, että hänen poikansa on elossa. Vuosia myöhemmin äidin postiluukkuun kolahti kirje, jossa oli ainoastaan osoite, ei lähettäjätietoja. Kuoresta paljastui kuva hänen pojastaan vankileirillä. Poika oli siis selvinnyt sodasta ja elänyt vankileirillä, mutta ei kuitenkaan koskaan palannut kotiin.
Engroosin mukaan Suomi eli suruaikaa vielä 50 vuotta sodan jälkeen, eikä sotaa haluttu muistaa pitkään aikaan. Maassa keskityttiin jälleenrakennukseen. Hanko saatiin takaisin Suomelle 4. joulukuuta 1941, mutta meni pitkä aika, ennen kuin alueelle voitiin palata asumaan.
– Talvisodan pommitusten jälkeen suuri osa Hangon taloista oli osittain tai täysin tuhoutuneita. Tämän lisäksi venäläiset olivat miinoittaneet alueen, eikä sinne voinut muuttaa pitkään aikaan, Engroos sanoo.
Hän kertoo, että raivausoperaatiossa käytettiin sotavankeja. Hangossa oli kaksi vankileiriä ja yksi vankien tehtävistä oli siivota ja raivata sodan jälkiä. Operaatio oli vaarallinen. Engroos kertoo, että edes asuintalojen tuhkaluukkuja ei voinut avata noin vain, sillä alue oli ansoitettu.
Siviiliasuntojen miinoitus tuo mieleen uutisia Ukrainasta. Engroos näkee paljon samaa Ukrainan nykyisessä tilanteessa ja Suomen tilanteessa reilu 80 vuotta sitten.
– Voisi sanoa, että paljoakaan ei ole muuttunut. Venäjän toimintatapa on sama, asejärjestelmät ovat vain kehittyneempiä.
Hän pohtii myös sitä, miten Suomi joutui luovuttamaan Hankoniemen alueen talvisodan jälkeen ja Porkkalanniemen jatkosodan jälkeen. Nyt Ukrainassa on myös niemimaa, josta käydään taistelua: Krim.
Elämä bunkkerissa saattoi toisinaan käydä sotilaille tylsäksi. Jörgen Engroos esittelee sodan aikaisia esineitä, joita on löydetty bunkkereista Harparskog-linjalta. Kuva: Eero Tammivuori
Nykypäivänä Hangon sotahistorian voi kokea Hangon Rintamamuseossa. Museo sijaitsee nimensä mukaisesti rintamalla, ja alueella olevat juoksuhaudat, korsut ja bunkkerit ovat sodan aikaisia, mutta kunnostettuja. Engroos toteaa, että kiinnostus museota kohtaan on noussut etenkin viime vuosien aikana, kun Euroopassa soditaan jälleen.
Käynti Rintamamuseossa kuuluu Raaseporin kunnan ja Hangon kunnan kahdeksasluokkalaisten opetussuunnitelmiin, mitä Engroos pitää arvokkaana.
– Nyt Suomen sodista on kulunut riittävän pitkä aika ja on tärkeää kertoa nuoremmille sukupolville, mitä vanhemmat sukupolvet ovat tehneet, jotta me elämme itsenäisessä maassa.
– On ollut todella tärkeää, että nämä nuoret näkevät, miten fiksusti Suomi puolusti maataan yli 80 vuotta sitten. He ymmärtävät, että kyllä Suomi on turvallisissa käsissä tänäänkin, Engroos kiteyttää.
