Hyppää sisältöön
Osiot
Valikko

Ruotuväki

Juho Lehtonen

Kuvassa kybervarusmies tietokoneen äärellä.

Kybervarusmieskoulutuksen jälkeen on myös mahdollista työllistyä alan tehtäviin Puolustusvoimissa.

Haku kybervarusmieskoulutukseen uudistuu – jatkossa jo ennen palveluksen aloittamista

Alexander Roininen

Uudella järjestelyllä saadaan tehostettua koulutusta ja varmistetaan, että Puolustusvoimilla on saapumiserittäin riittävä määrä osaavia kybervarusmiehiä.

Puolustusvoimien kybervarusmieskoulutukseen haetaan jatkossa ennen palveluksen alkua erikoishaussa. Uudistus alkaa vuoden 2022 toisesta saapumiserästä lähtien.

– Erikoishaku mahdollistaa ennakoivan suunnittelun, jotta kybervarusmieskoulutukseen saadaan valittua määrällisesti riittävästi asevelvollisia, ja jotka samalla täyttävät asetetut osaamisvaatimukset kyberkoulutuksen antamiselle, Puolustusvoimien johtamisjärjestelmäkeskuksen esikuntapäällikkö, everstiluutnantti Tero Palokangas kertoo.

Kybervarusmiehiksi koulutetaan kaksi saapumiserää vuodessa ja jokaiseen saapumiserään valitaan pääsykokeen perusteella 15–20 sopivinta hakijaa. Valintakoe koostuu haastattelusta sekä kirjallisesta ja teknisestä testistä, joiden perusteella arvioidaan hakijan soveltuvuutta kyseisiin tehtäviin.

Koulutuksen keskeisiä osa-alueita ovat muun muassa erilaiset verkkotekniikat, käyttö- ja salausjärjestelmät sekä suojaamisen perusteet kyberturvallisuuden näkökulmasta. Tehtävään valitut henkilöt aloittavat varusmiespalveluksensa Panssariprikaatissa, josta he siirtyvät kuuden viikon pituisen alokaskauden jälkeen 12 viikon erikoiskoulutusjaksoon. Erikoiskoulutus järjestetään uudessa vuonna 2022 toimintansa aloittavassa Johtamisjärjestelmäkoulussa Riihimäellä. 

Erikoiskoulutuksen saatuaan varusmiehet jatkavat palvelustaan eri tyyppisissä kybertehtävissä ympäri Suomea. Palveluspaikkoja löytyy Palokankaan mukaan monipuolisesti Maa-, Meri- ja Ilmavoimista sekä Pääesikunnan alaisista laitoksista, kuten Puolustusvoimien johtamisjärjestelmäkeskuksen kyberosastolta. Tehtävät ovat 255 vuorokauden pituisia miehistöllä sekä varusmiesjohtajilla 347 vuorokautta.

Moderni tapa suorittaa intti

Kybertoimintaympäristön merkitys kasvaa jatkuvasti, ja Puolustusvoimat jatkaa systemaattisesti kyberpuolustuskykyjensä kehittämistä osana muuta yhteiskuntaa. Kyberkoulutuksen saaneilla varusmiehillä on merkittävä rooli osana Puolustusvoimien kybertoimintaympäristön suorituskykyä.

Tehtävissä palvelemisen edellytyksenä on tietotekniikkaan liittyvä osaaminen. Hakijalla tulee olla osaamista esimerkiksi ohjelmoinnista, käyttöjärjestelmistä tai palvelinten ja päätelaitteiden ylläpidosta. Kaikkien osa-alueiden asiantuntija ei tarvitse kuitenkaan olla ja kyberpuolustukseen syvennytään koulutuksen aikana. 

Palokangas kannustaa kaikkia vähänkin kiinnostuneita hakemaan kybertehtäviin. Hakeminen saapumiseriin 2/22 ja 1/23 tapahtuu 31.1.2022 mennessä.

– Rohkaisen kaikkia sopivalla tietoteknisellä perusosaamisella varustettuja, sekä ennen kaikkea motivoituneita ja uusien asioiden oppimisesta kiinnostuneita kutsuntaikäisiä, hakeutumaan kybervarusmieheksi. Tervetuloa osaksi kyberpuolustuksen tulevaisuuden osaamisverkostoa: me odotamme juuri sinua, Palokangas innostaa.