Gustav Hägglund toi naiset armeijaan 30 vuotta sitten – "En keksinyt yhtään rationaalista syytä, miksei se olisi mahdollista"

Tänä vuonna 30 vuotta täyttäneen naisten vapaaehtoisen asepalveluksen peruskivet muurattiin Gustav Hägglundin komentajakaudella 1990-luvun puolivälissä. 

– Minä nimenomaan ajoin sitä, hän muistelee.

Inspiraationa naisten vapaaehtoiselle asepalvelukselle toimi Hägglundin oma tytär, joka oli 16-vuotias, kun perheen poika lähti armeijaan. Tytär sitten tiedusteli, miksei hänkin saisi mennä. 

– Jäin sitä sitten funtsimaan, enkä keksinyt yhtään rationaalista syytä, miksei se olisi mahdollista. Kyllä jokaisella pitää olla oikeus puolustaa läheisiään ja maataan sukupuolesta riippumatta.

Muualla maailmassa naissotilaat olivat tuossa vaiheessa jo arkipäivää. Hägglundkin kohtasi Siinailla rauhanturvajoukkojen komentajana toimiessaan naispuolisen majurin jo 1970-luvulla. 

– Suomi tuli tässä jälkijunassa. 

Vaikka entistä puolustusministeriä Elisabeth Rehniä (r) pidetään yleisesti ottaen naisten vapaaehtoisen asepalveluksen äitinä, oli hän Hägglundin mukaan alunperin ajatusta vastaan.

– Hän sanoi, että hänellä on kahdeksan lastenlasta ja on siten oman osuutensa maamme eteen tehnyt.

Myös muunlaisia ennakkoluuloja esiintyi.

Osa tasa-arvon kannattajista oli sitä mieltä, että naisten vapaaehtoinen asepalvelus ei edistä tasa-arvoa.

– Kun ihmettelin, miten niin, sieltä vastattiin, että tasa-arvo toteutuu niin, että armeijaan eivät mene naiset, eivätkä miehetkään aina mene.

Lopulta ääni Rehnin kellossa muuttui, kun asiasta selvitystyötä tehnyt komiteakin suositteli naisia armeijaan, Hägglund muistelee. Vapaaehtoista asepalvelusta käsittelevä lakiesitys hyväksyttiin eduskunnassa enemmistöäänin, ja näin varuskuntien portit avautuivat vuonna 1995 vihdoin myös naisille.

– Alussa palvelukseen oli hirveä ryntäys. Lähemmäs 2 000 naista halusi armeijaan, ja meillä oli jopa vähän vaikeuksia saada kaikki sijoitettua palveluspaikkoihin.

Palveluksen aloittaneet naiset herättivät aluksi ihmetystä, mutta kolmessakymmenessä vuodessa he ovat vakiinnuttaneet paikkansa Puolustusvoimissa. 

Hägglund ei kuitenkaan kannata molemmille sukupuolille pakollista asevelvollisuutta, vaan liputtaa vapaaehtoisuuden puolesta.

– Naiset synnyttävät ja hoitavat lapsia. Siihen kuluu helposti varusmiespalvelusta vastaava aika. Sitten kun miehetkin alkavat synnyttää, voidaan siirtyä molemmille sukupuolille pakolliseen asevelvollisuuteen. Kyllä tämä vapaaehtoisuus on nimenomaan tasa-arvoa lisäävä tekijä.

Hägglund on myös reserviläisistä koostuvan armeijan kannalla, koska reserviläisten osaaminen on niin monipuolista. Hän huomasi rauhanturvaajana toimiessaan, että ammattiarmeijat sen sijaan eivät osaa tehdä kuin sotatoimenpiteitä.

– Ne seisoo siellä tumput suorina ja odottaa, että joku tulee rakentamaan niille korsut valmiiksi, kun suomalaiset pystyivät heti toimimaan. Silloinkin siinä mun pataljoonassa oli 42 saunaa ja rakensivat vielä savusaunankin, hän muistelee YK-komennustaan. 

Isä ei suositellut sotilasuraa

Hägglund suoritti asepalveluksensa rajavartiolaitoksella Onttolassa vuosina 1957–1958. Palveluspaikkaa suositteli hänen isänsä, jonka mielestä pojan oli aika katkaista napanuoransa ja nähdä muutakin Suomea Helsingin lisäksi.

Tuohon aikaan asepalvelus monesti suoritettiin niin, että alokaskauden jälkeen siirryttiin johonkin komennustehtävään esimerkiksi sähkömieheksi tai keittiölle.

Hägglund kuitenkin kiittelee, että Onttolassa oltiin edelläkävijöitä, eikä komennustehtäviä ollut. Hänen tiensä veikin aina reserviupseerikurssille asti.

– Kun tulin sieltä takaisin, opin johdettavalta joukkueeltani paljon. He olivat harjoitelleet ahkerasti ja osasivat kaiken. Esimerkiksi kun hiihdimme, ei ollut niin lyhyttä taukoa, etteivätkö he olisi saaneet kahveja keitettyä. He katselivat jo hyvissä ajoin valmiiksi puun, josta saa nuotion. Ja sitten kun pysähdyttiin, se oli vain oksat alas ja pakki siihen. 

– Ja voitin minä aliupseerikurssilla Lohjalla suunnistusmestaruudenkin, Hägglund muistelee varusmiespalvelustaan. 

"Johtaja ei tee mitään ilman taitavia alamaisiaan." Puolustusvoimain komentaja Hägglund tutustumassa Leijona-harjoitukseen vuonna 1994. Kuva: Juhani Kandell/Puolustusvoimat

Varusmiespalvelus toimi jonkinlaisena sytykkeenä myöhemmälle sotilasuralle, vaikka hänen isänsä – Saksastakin sotilaskoulutusta hakenut ja sekä sisällis- että talvi- ja jatkosodissa palvellut jääkärikenraaliluutnantti – Woldemar Hägglund ei sitä pojalleen suositellutkaan. 

Hän suorastaan varoitti Hägglundia pyrkimästä ammattisotilaaksi, koska ei uskonut tämän pärjäävän. Sen sijaan hän katsoi, että pojan ominaisuudet olisivat paremmin sopineet liike-elämään.

Suurissa saappaissa

Varusmiespalveluksen jälkeen Hägglund olisi halunnut jäädä töihin Rajavartiolaitokselle, mutta siellä ei ollut tarjolla avoimia upseerin vakansseja. 

Töitä löytyi kuitenkin Dragsvikistä, jossa Hägglund joutui vain 19-vuotiaana olemaan komppaniansa päällikkönä ainakin kuuden viikon ajan ja vastaamaan 80 uudesta alokkaasta sekä 40:stä vanhan miehistön jäsenestä. Varsinainen päällikkö oli lomilla ja komennuksella. 

– Siellä sain herätteen upseerin uralle. Totesin, että tämä ihmisten johtaminenhan sopii minulle. 

Ja johdettavaa onkin riittänyt. Ennen seitsenvuotista komentajakauttaan vuosina 1994–2001 Hägglund ehti toimia muun muassa Uudenmaan prikaatin komentajana 1984–1985, Kaakkois-Suomen sotilasläänin komentajana vuosina 1988–1990, Suomen rauhanturvajoukkojen komentajana Siinailla vuosina 1978–1979 ja YK:n rauhanturvajoukkojen komentajana Golanilla 1985–1986 sekä Libanonissa 1986–1988. 

Hägglund kertoo, että hänen selkärankanaan on vastuuntunto, mikä on varmasti vaikuttanut siihen, että hän on yltänyt aina Puolustusvoimain komentajaksi asti. 

– En ole ikinä kyseenalaistanut tehtäviäni. Lisäksi olen aina ajatellut, että tehtävissäni en edusta Gustav Hägglundia, vaan Suomen puolustusvoimia ja ulkomailla koko Suomea, hän kertoo.

Erityisen merkityksellisiä komentajan työssä ovat olleet erilaiset saavutukset. Merkittävimpänä saavutuksenaan Hägglund pitää ajamaansa asevelvollisuusjärjestelmän uudistusta vuonna 1997, jolloin asevelvollisten palvelusaikoja muutettiin. 

Kahdeksan ja 11 kuukauden palvelusajat muutettiin 6 ja 12 kuukauden mittaisiksi. Tämä mahdollisti sen, että valmiita sodan ajan joukkoja pystytään tuottamaan jo varusmiespalveluksen aikana. 

– Siinä oppii tuntemaan toisensa, mikä mahdollistaa ihan eri tavalla yhteenkuuluvuuden tunteen syntymisen. 

Johtaja ei kuitenkaan tee mitään ilman taitavia alaisiaan, joita kannattaa myös kuunnella. 

– Alaiset pitää innostaa kritiikkiin. Ei jeesmies auta johtajaa, vaan sellainen, joka yrittää katsoa perään, ettei johtaja tee tiedon puutteessa väärin. 
Hägglund ei esimerkiksi ollut itse tullut uudistusta suunnitellessaan miettineeksi, kuka varuskunnissa ajaa autoa tai hoitaa vartioimisen. Onneksi joku alaisista keksi ehdottaa näille yhdeksän kuukauden palvelusaikaa, joka otettiin käyttöön vuoden ja puolen vuoden palvelusaikojen rinnalle. 

Hägglundin ponnistukset on pantu myös merkille. Siitä kertoo palkintokaappi, jossa on noin 50 erilaista kunniamerkkiä, muun muassa kahdeksan suurristiä, kuten vapaudenristin suurristi ja Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan suurristi sekä seitsemän komentajaluokan kunniamerkkiä. 

– Olen Suomessa kansainvälisesti ansioitunein upseeri sotien jälkeen.

Nato luo turvaa

Hägglundin komentajakaudella Puolustusvoimat teki tiivistä yhteistyötä Naton kanssa. 

– Olin aluksi Natoon liittymisen kannalla, mutta sitten pelkäsin, että siinä käy, kuten kaikissa uusissa Nato-maissa, että laitetaan oma puolustus alas ja odotetaan, että kun autamme Yhdysvaltoja, niin ne auttavat meitä.

Sen vuoksi linjaksi muodostui tiivis yhteistyö ja mahdollisimman hyvä yhteensopivuus puolustusliiton kanssa. 

Puolustusvoimat esimerkiksi muutti arvomerkkinsä Nato-yhteensopiviksi. Se oli joissain asioissa liiton kanssa jopa yhteensopivampi kuin siihen liittymässä olleet maat. Nato esimerkiksi sertifioi Suomen ilmavoimat kahdesti, vaikkei Suomi vielä ollut sen jäsen. Yksikään uusi Nato-maa ei ollut yltänyt tähän vuoteen 2018 mennessä. 

Suomen poliittinen johto ei pitänyt Natoon liittymistä tarpeellisena, eikä kansalaisenemmistökään ollut aktiivisesti liittymisen kannalta. 

Hägglund oli kuitenkin varma, että kansalaismielipide kääntyy liittymisen kannalle heti, kun Suomen vastuullinen sotilaallinen ja poliittinen johto sanoo tilanteen olevan sellainen, että Suomen on liittouduttava. 

Tilanne muuttui sellaiseksi alkuvuonna 2022, kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan.

– Sen jälkeen oli ihan selvää, että siihen liitytään, Hägglund toteaa. 

Nato-optio toimi aina Suomen turvallisuuspoliittisena valttikorttina. 

– Venäjä tiesi, että jos se rupeaa ryppyilemään, niin se ajaa meidät Natoon.

Se joutui siis kaikessa Suomeen kohdistuvassa ulkopolitiikassaan ottamaan option huomioon. 

87-vuotias Hägglund on koulutukseltaan valtiotieteiden maisteri. Hän on opiskellut myös Yhdysvaltojen Komentajakorkeakoulussa. Kuva: Remu Shemeikka

Venäjän uhka on nyt niin ilmeinen, että se on vaikuttanut suomalaisten puolustustahtoon sekä nostanut Puolustusvoimien arvoa kansalaisten silmissä. 

– Niille pitäisi melkein antaa Puolustusvoimien ansiomitali, kun ne saivat meidät Natoon sekä maanpuolustustahtomme nousemaan, Hägglund vitsailee. 

Hän näkee Suomen turvallisuustilanteen hyvänä kasvaneesta uhasta huolimatta ja luottaa puolustusliittoon sekä Suomen turvallisuuteen. 

– Suomen turvallisuustilanne ei koskaan ole ollut näin hyvä. Tai no, se on ehkä vähän yläkanttiin sanottu, mutta meidän puolustus on kunnossa. Olemme siinä suhteessa mallimaa! 

Hän viittaa siihen, että täällä käy delegaatioita ympäri maailmaa katsomassa, miten maanpuolustus pitäisi järjestää. Lisäksi hän luottaa Naton viidennen artiklan sitovuuteen. 

– Eikä Venäjä tänne hyökkää. Ne tietää, että jos ne hyökkää, niin ne saavat turpiinsa. Niin ne ovat saaneet ennenkin. 

Hägglundin arvostus sotaveteraaneja kohtaan onkin valtavaa. 

– He ovat sellaisia sankareita, ettei vastaavia ole missään muussa modernin Euroopan maassa, hän kiittelee. 

Jatkossa Suomen pitäisi Hägglundin mukaan panostaa erityisesti uuteen teknologiaan. Ei siis pelkästään täydentää ammusvarastoja, vaan panostaa esimerkiksi drooneihin.

– Suomesta pitäisi tulla aseteknologiassa Euroopan Israel, hän sanoo.

Hägglund ei näe tarpeellisena sijoittaa Suomeen ydinaseita. 

– Pidän niiden käyttöä muutenkin todella epätodennäköisenä. Ne ovat olemassa sitä varten, että niillä voidaan tehdä vastaisku. Niitä käytetään vasta sitten, jos joku muu käyttää niitä ensin, hän sanoo. 

Myös Ottawan jalkaväkimiinoja koskevasta sopimuksesta irtautuminen on hänen mielestään hyvä asia. 

– Oli ihan mölliä liittyä koko sopimukseen. Kyllä se niin on, ettei suomalaiseen miinaan voi astua kuin maahantunkeutuja ja sellaisen siihen joutaakin astua. 

Maailma murroksessa

Hägglundin mukaan maailma on nyt kokonaisvaltaisessa murroksessa ja vallalla ollut länsimainen dominanssi on hiipumassa.

– Lännen ja Yhdysvaltojen johto on säädellyt tätä maailman menoa. Nyt itä haastaa tämän järjestelmän, jonka voimatasapaino on siirtymässä Kiinaan, Intiaan ja muualle. Venäjä on pikkuhiljaa menettämässä suurvalta-asemansa ja siitä tulee eräänlainen Kiinan satelliittivaltio, hän arvioi.

Lisäksi länsimaissa vallalla olleita demokraattisia ja liberaaleja arvoja on alettu halveksua ja kyseenalaistaa, mikä tekee hänen mukaansa esimerkiksi Donald Trumpin johtamasta Yhdysvalloista arvaamattoman. 

– En kuitenkaan usko, että voimatasapainon siirtymisestä itään on Euroopalle sinällään vaaraa. Kiina ei ole sillä tavalla imperialistinen kuin mitä eurooppalaiset olivat. Se käyttää sotilasvoimaa lähinnä lähialueillaan. 

Eläkeläisen päivät ovat luottamustehtävien lisäksi kuluneet metsällä, kalassa sekä mökillä. Kuva: Remu Shemeikka

Hänen mukaansa EU:n turvallisuuspolitiikan suurin heikkous on se, että se vaatii äänestyksissä yksimielisyyttä, vaikka enemmistön kannatus Hägglundin mukaan riittäisi. 

Hägglundin mukaan kysymyksessä on kuitenkin todella merkittävä käännekohta. 

– Puhutaan paljon isomman mittaluokan asioista, kuin joku Neuvostoliiton hajoaminen. Tämä muutos tietyllä tapaa vastaa Ranskan vallankumousta, josta meidän nykyiset arvomme pitkälti lähtivät liikkeelle, hän vertaa. 

Eläkeläisen elämää

Hägglund jäi eläkkeelle vuonna 2004, mutta ei ole jäänyt lepäämään laakereilleen. Hän on ehtinyt kirjoittaa useamman kirjan ja pitää lukuisia luentoja erityisesti johtamisesta. 

Lisäksi hän on toiminut jääkärisäätiön hallituksessa yhteensä 28 vuoden ajan ja Vapaudenristin ritarikunnan kanslerina vuosina 2007–2018.
Metsästäminen on kuulunut hänen rakkaisiin harrastuksiinsa. Siitä kielii muun muassa talon alakerrasta löytyvä täytetty karhu. Itse metsästetty, tottakai.

Myös kalastus kesämökillä Hirvensalmella on ollut iso osa hänen elämäänsä.

Nykyään liikkuminen on käynyt sen verran huonoksi, että metsästäminen ja kalastaminen ovat jääneet vähemmälle. 

– Ehkä syksyllä lähden vielä hirvijahtiin, hän tuumaa. 

80 vuotta täytettyään Hägglund päätti muutenkin hieman rauhoittua ja irtaantua vapaaehtoistoimista. 

– Nyt meinaa kyllä olla vähän tylsää. Pitäisi kehitellä jotakin. 

Jutussa on käytetty lähteenä Hägglundin urasta kertovaa teosta Kenraalin iltahuuto (Otava 2018).