Hyppää sisältöön
Osiot
Valikko

Ruotuväki

Kuva: puolustusvoimat

Suomi on osallistunut EUTM-operaatioon Malissa vuodesta 2013 lähtien.

EU:n tukikohtaan hyökättiin Malissa

Alec Neihum

Malissa palvelevat suomalaiset ovat turvassa. Rauhanturvaajiin kohdistuviin turvallisuusuhkiin suhtaudutaan vakavasti.

EU:n Malin-kriisinhallintaoperaation esikunta joutui maanantaina 21. maaliskuuta hyökkäyksen kohteeksi. Noin neljän hengen aseistettu osasto hyökkäsi EUTM-operaation (European Union Training Mission in Mali) päämajaan maan pääkaupungissa Bamakossa.

Hyökkäyksessä ei loukkaantunut kriisinhallintajoukkojen sotilaita tai siviilejä. Malin operaation kansallisen vanhimman, majuri Pekka Huovisen mukaan hyökkääjistä yksi kuoli ja yksi haavottui.

– Ensin pääportista yritettiin päästä kranaatilla sisälle, mitä seurasi pieni käsiasetaistelu. Kaikki alueella olleet toimivat erittäin ammattimaisesti, joten iskun vaikutus jäi minimaaliseksi, Huovinen kertoo.

Hyökkäyksen aikana esikunnassa ei ollut paikalla suomalaisia. Tapahtumahetkellä lähistöllä toimi kuitenkin myös suomalaisjoukkoja, jotka kuulivat räjähdykset ja laukaukset. Huovisen mukaan toiminta on silti jatkumassa käytännössä normaalisti.

– Toimintaa suojaavan osaston vahvuutta kohotetaan hieman, ja liikkumisessa käytetään hieman korostetummin suojaavia osastoja. Turvallisuustaso säilyy silti ennallaan.

Turvallisuus otetaan vakavasti

Suomalaiset ovat osallistuneet rauhanturvaoperaatioihin ympäri maailmaa jo 60 vuoden ajan. Rauhanturvaajat palvelevat konfliktien keskellä yhteiskunnissa, joissa arkielämä ei ole aina pohjoismaisen turvallista ja seesteistä. Huovisen mukaan asianmukaiset toimintatavat kuitenkin takaavat rauhanturvaajien turvallisuuden ympäri maailmaa.

– Ammattimainen toiminta takaa turvallisuuden paikassa kuin paikassa. Pikatilanteita tulee kaikkialla, riskejä on, mutta ne pystytään hallitsemaan hyvän koulutuksen avulla.

Huovinen painottaa toiminnan suunnittelun ja harjoittelun merkitystä.

– Ammattijoukoilla ja -sotilailla kaikki toiminta on harjoiteltua ja valmisteltua. Suomessa auto-onnettomuuksissa tulee reilusti enemmän kuolonuhreja kuin rauhanturvaajatehtävissä, Huovinen muistuttaa.

Rauhanturvaajiin kohdistuvat turvallisuusuhat otetaan vakavasti. Huovisen mukaan menetelmät, joilla rauhanturvaajien turvallisuutta suojataan Malissa, saattavat olla tuttuja myös varusmiehille Suomessa.

– Koko leirissämme on hyvä suojaus. On turvatarkastuksia, partiointia, peruspuolustusasemia – leirit ovat hyvin vartioituja. Liikkuessa käytössä on suojaavat osastot. Perustaistelumenetelmät, joita harjotellaan Suomessa varusmiesten kanssa, ovat täällä toiminnassa mukana.