EU:n sotilasyhteistyöllä eväät nousta uudelle tasolle

Kun kenraaliluutnantti Esa Pulkkinen sai ensimmäisen työtehtävänsä Brysselissä vuonna 2000, ei Euroopan unionin sotilasyhteistyötä ollut olemassakaan. Kehitys on ollut hurjaa ja nyt potentiaali on jo todella suuri, Pulkkinen sanoo.

Nuori upseeri Esa Pulkkinen oli kiinnostunut rauhanturvatehtävistä jo neljäkymmentä vuotta sitten, kun hän pyrki YK-operaatioon Panssariprikaatin joukkueenjohtajana. Pataljoonan komentaja kuitenkin torppasi lähdön, sillä Pulkkinen oli joukolle liian arvokas lähetettäväksi. Kansainväliset tehtävät jäivätkin viideksitoista vuodeksi unholaan, kunnes maailman muutos muutti myös Pulkkisen ajattelua.

 – Sotakorkeakoulun jälkeen 1990-luvulla maailma muuttui kokonaan. Silloin pohdittiin, tapahtuuko tässä jotakin, joka työllistää myös meitä jatkossa enemmän. Minä olin sitä mieltä, ja päädyinkin opiskelemaan turvallisuuspolitiikkaa Geneven yliopistoon. Se aukaisi maailmani siitä, mitä sotilaat voivat kylmän sodan jälkeisessä maailmassa saada aikaan, Pulkkinen muistelee.
    
Ensimmäiselle EU-komennukselle Brysseliin Pulkkinen lähetettiin vuonna 2000. Euroopan unionilla ei tuolloin ollut omaa sotilasesikuntaa, operaatioita Afrikassa tai juuri mitään muutakaan. Ensimmäiset vuodet kuljettiinkin kovaa vauhtia, kun EU:lle luotiin sotilaalliset toimintaedellytykset ja rakenteet. Euroopan unionin sotilaskomitea ja -esikunta aloittivat toimintansa virallisesti 2001 ja ensimmäinen sotilaallinen operaatio käynnistyi 2003.

Pulkkinen toimi välissä muun muassa Jääkäriprikaatin komentajana, prikaatikenraalina EU:n operaatiopäällikkönä sekä Puolustusministeriössä puolustuspoliittisen osaston päällikkönä ennen kuin siirtyi sotilasesikunnan päälliköksi virkavapaalla toukokuussa 2016. Vajaat kaksi kuukautta myöhemmin järjestettiin Yhdistyneen kuningaskunnan EU-kansanäänestys, ja yhtäkkiä syliin putosivatkin valtavat muutokset.

– Maailmanmuutoksen ja EU:n uuden globaalistrategian myötä turvallisuuspoliittiseen yhteistyöhön tuli aivan uudet dynamiikat noin vuonna 2016. Niiden ansiosta EU onkin laaja-alaisin ja nopeimmin reagoiva monikansallinen järjestö kaikessa siinä, mitä siviilitehtäviin keskittyneenä organisaationa se vain voi hoitaa.

Tuntemattomat sotilaat

EU:lla on tällä hetkellä sotilas- ja siviilioperaatioissa yhteensä noin 5 000 ihmistä 17 operaatiossa Euroopassa, Afrikassa ja Lähi-idässä. EU:n sotilastoimielimet eivät kuitenkaan ole läheskään yhtä profiloituneita kuin Naton tai YK:n vastaavat.

– Kymmenen vuotta sitten yksi tuttu komissiosta soitti ja kysyi, onko meillä sotilaita EU:ssa. Vastasin, että veli hyvä, on meillä ollut jo kohta kymmenen vuotta. Toisessa päässä oli pitkään hiljaista. Aina kun oli ollut tarve sotilaille, he olivat soittaneet YK:n rauhanturvaosastolle, Pulkkinen harmittelee.

Siinä missä YK tekee sotilasoperaatioissa vakauttavaa työtä ja niin kutsuttua kovaa rauhanturvaamista, EU tekee kouluttavampaa, pidempiaikaista työtä. Toisinaan on kuitenkin epäselvää, miksi EU toimii Afrikassa tai miksi suomalaisia tulisi lähettää 9 000 kilometrin päähän Somaliaan.

– Vastaukseni on, että se on investointi. Investoinnista odotetaan aina jotakin tuottoa. Afrikassa investoinnit vain ovat hyvin pitkäaikaisia. Työtä tehdään lapsillemme tai lapsenlapsillemme.

EU:n operaatioissa suurin huomio on koulutuksessa ja kehityksessä. Tavoitteena on, että kouluttamalla sotilaita ja kansalaisia valtiot voivat ajan kuluessa ottaa vastuun omasta turvallisuudestaan. EU:n koulutusoperaatiot eivät ole aseistettuja omasuojia lukuun ottamatta.

– Meidän intresseissämme on tukea alueiden omasijaista kehitystä. Operaatiot pyrkivät kouluttamaan ja neuvomaan sekä samalla muun muassa kitkemään väkivaltaisuuden ja rikollisuuden kasvua, ja siten epäsuorasti vaikuttamaan muun muassa hallitsemattomaan maahanmuuttoon. Siinä on investoinnin tuotto. Samalla voi tulla toki muutakin tuottoa, kuten kaupallisia mahdollisuuksia. Afrikka on valtava mahdollisuus ja maapallon dynaamisin maanosa, kaikesta siitä huolimatta, mitä siellä tapahtuu, Pulkkinen sanoo.

– Kaikki kunnia YK:n rauhanturvaamiselle, jossa Suomikin on ollut 1950-luvulta asti mukana. Sen rooli on kuitenkin erilainen. YK:n rauhanturvaajat pyrkivät pitämään alueensa rauhallisena ja suojelemaan siviilejä, eivätkä niinkään rakentamaan kapasiteetteja tai suorituskykyjä, hän vertaa.

Esa Pulkkinen EU:n koulutusoperaatiossa Malissa. (Kuvaaja Mikko Kuokka)
 

Valoisa tulevaisuus

Turvallisuutta edistävälle työlle on EU-kansalaisilta hyvin vahva mandaatti, ja yhteistyön tulevaisuus on avoin.

– On totta, että 2020-luku tulee pitkälti näyttämään, miten EU:n sotilasyhteistyö muotoutuu. Meillä on tuore operaatioesikunta MPCC, joka mahdollistaa kehittymisen uudelle tasolle. Myös koordinoitujen yhteishankintojen potentiaali on aivan valtava, ja ne hyödyttävät myös muita alueen toimijoita, kuten Natoa, Pulkkinen sanoo.

Pulkkisen viimeinen työpäivä EU:ssa oli 30. kesäkuuta. Puolustusyhteistyötä hän ei kuitenkaan tyystin jätä, sillä hän palaa virkavapaaltaan elokuussa Puolustusministeriön puolustuspoliittisen osaston päälliköksi. 

– Maailmaa kannattaa katsoa hyvin avoimin mielin ja kansainvälisen puolustusyhteistyön tuomat mahdollisuudet kannattaa hyödyntää. Me nostamme sillä oman puolustuksemme tasoa ja uskottavuutta merkittävästi.