Hyppää sisältöön
Osiot
Valikko

Ruotuväki

Sami Hätönen

Harri Gustafsberg poliisikoiran kanssa.

Harri Gustafsberg työskenteli poliisin valmiusyksikkö Karhussa yli 20 vuotta, joista viimeiset kymmenen vuotta kouluttajana ja operatiivisena johtajana.

Erikoisjoukosta oppia mielenhallintaan ääritilanteista arkeen

Olli Luukkola

Pitkän uran Karhu-ryhmässä tehnyt Harri Gustafsberg kohdistaa nykyään huomionsa ihmismielen tutkimiseen. Hengenvaarallisissa tilanteissa operoinut filosofian tohtori toivoo, että ihmiset oppisivat taiteilemaan pimeän puolensa kanssa.

Poliisin valmiusyksikkö Karhussa yli 20 vuotta operoinut Harri Gustafsberg ei ole koskaan kaihtanut itsensä haastamista. Hänestä yksi keskeinen ongelma tämän päivän ihmisyydessä on se, että emme suostu haastamaan itseämme oikealla tavalla.

– Minäkin olen sellaista sukupolvea, että en ole kokenut sotaa, nälänhätää tai oikeastaan mitään isoja kriisejä. Silloin ihminen adaptoituu tällaiseen helppoon elämään ja alalauteilla kylpemiseen.

Tämä johtaa helposti siihen, että elämää kolhivat pienet asiat saavat meidät tuntemaan, että elämä on ankeampaa kuin se onkaan. Gustafsbergin mielestä varusmiespalvelus on tärkeä osa kasvamisen polkua, koska siellä nuoret päätyvät edes hieman haastamaan itseään.

Uransa valmiusyksikössä päättämisen jälkeen Gustafsberg on omistanut elämänsä ihmismielen tutkimiselle ja muiden valmentamiselle kyseisen asian saralla. Hän on monien vuosien ajan harrastanut avannossa käymistä ja vapaasukellusta. Muutama viikko sitten hän yhdisti nämä kaksi harrastusta ja sukelsi jään alla ensimmäistä kertaa ilman kuivapukua ja sukelluslaitteita kokeillakseen pysyykö keho–mieli-järjestelmä rauhallisena äärimmäisessä olosuhteessa.

Jään alle putoaminen on syystäkin monille yksi stressaavimmista asioista, jonka voi kuvitella. Gustafsbergin mukaan jään alle sukeltaessa, vuosien harjoittelusta ja huolellisesta valmistautumisesta riippumatta, mieli alkaa heti aiheuttamaan paniikkia: "Äkkiä pois täältä!". Tällaisissa tilanteissa mielen hallinta on kaiken a ja o.

– Meidän ei kannata ahnehtia suurempia haasteita kuin meillä on kykyä käsitellä. En suosittele ketään kokeilemaan jään alla sukeltamista – ainakaan ilman vuosien harjoittelua ja tilanteeseen valmistautumista. Yleisesti ottaen uskon kuitenkin siihen, että jos ei ole valmis altistumaan stressaaville tilanteille, niin myöskään kyky käsitellä stressiä ei parane.

Harri Gustafsberg vastaamassa kysymyksiin.

Karhu-ryhmässä saatujen kokemusten myötä Gustafsberg kiinnostui ihmismielen toiminnasta ja alkoi perehtymään aiheeseen päätyönään.
Kuva: Konsta Törne

Lapin erämaasta toiminnan keskiöön

Gustafsberg vietti hyvin perinteisen lapsuuden Kittilässä metsästämisen, kalastamisen ja porojen hoidon parissa. Vielä silloin hänellä ei ollut selkeää visiota siitä, mikä hänestä tulisi isona. Hänen isänsä oli entinen huippu-urheilija, jonka ystäväporukkaan kuului poliiseja. Heillä oli tapana käydä Lapissa metsästämässä, ja eräkämpillä ollessaan he kertoilivat poliisitarinoita nuorelle Harrille.

– Ehkä se jätti jonkinnäköisen siemenen, että tuohan voisi olla mukava ammatti. 

Kittilästä Gustafsberg lähti 19-vuotiaana suorittamaan varusmiespalvelusta Lapin rajavartiostoon tarkka-ampujaksi.

– Se oli näin jälkeenpäin ajateltuna äärimmäisen mukavaa aikaa. Rajavartioston sissithän elävät metsässä, ja siellä mekin olimme jatkuvasti erilaisilla leireillä ja harjoituksissa.

Viimeisen kesän intissä Gustafsberg eli likimain ammattiurheilijan elämää erilaisia kilpailuja kiertäen. Aamun sarastaessa hän lähti heti herättyään ryhmänsä kanssa lenkille. Sen jälkeen vuorossa oli ammuntaa, minkä jälkeen suunnattiin salille.

– Suosittelen suorittamaan sen oman palvelusajan niin hyvin kuin ikinä pystyy. Jos tekee parhaansa, sillä on niin pitkälle kantava voima, että sitä ei varusmiesaikana ymmärrä.

Kun 11 kuukautta oli kulunut ja velvollisuus oli suoritettu, Gustafsberg lähti opiskelemaan. Aluksi tie vei Rovaniemelle, mistä hän jo vuoden kuluttua hakeutui Poliisikouluun. Sitä päätöstä hän ei ole katunut hetkeäkään.

Vuoden päivät vastavalmistunut poliisi ehti tehdä alansa perustöitä, kunnes ollessaan yhtenä viikonloppuna Tampereella kamppailuleirillä hänet värvättiin valmiusyksikköön. Mukana leirillä oli joitain Karhu-ryhmän jäseniä, ja he kyselivät henkilöistä, joilla oli vähän pidempi tausta kamppailulajeista. Gustafsberg sopi kuvaukseen; olihan hän jo nuoresta pitäen harjoitellut niitä yhtenä harrastuksenaan.

– He kertoivat vähän, mikä tällainen yksikkö on, ja kyselivät olisinko kiinnostunut. Eihän tällaisesta yksiköstä kukaan silloin tiennyt ja elettiin aikaa, jolloin siitä ei tavallaan saanut puhua. Leirin jälkeen kävin haastatteluissa ja pääsin koeajalle, joka kesti useita kuukausia. 

Seuraava missio

Vuosittain valmiusyksikkö Karhu operoi yli sadassa vaativassa tehtävässä. Karhu-ryhmä lähtee avuksi poikkeaviin tilanteisiin ja olosuhteisiin silloin, kun paikallispoliisin omat resurssit, kalusto tai koulutus eivät syystä tai toisesta riitä tehtävän suorittamiseen.

– Se oli hyvä ammatti. Tiettynä aikana en olisi varmaan mistään hinnasta vaihtanut pois sitä työtä.

Yli 20 vuoden ajan Gustafsberg ehti näkemään ja kokemaan toinen toistaan kammottavampia asioita. Hän lopetti työt valmiusyksikössä vuonna 2014. Osittain lopettamisen syynä oli ikä.

– Jos vaikka kymmenen tunnin vuoron istuu panssariautossa kamat päällä, ei se ole viisikymppisen miehen hommaa – eikä edes nelivitosen, vaikka olisi kuinka hyvässä kunnossa. Lisäksi, kun teet jotain asiaa tarpeeksi pitkään, pää alkaa olemaan koluttu. Vaikka se on ollut aikanaan kuinka hieno työpaikka tahansa, on luonnollinen evoluution kulku se, että sieltä tulee lähteä pois tehtyään hommia tarpeeksi pitkään.

Gustafsberg myöntää, että kiinnostus ihmismielen tutkimiseen sai alkunsa erilaisista kokemuksista, joita uran aikana tuli vastaan.

– Mitä reaktioita sinussa tapahtuu, kun koet olevasi hengenvaarassa? Mitä tapahtuu sen tilanteen jälkeen? Miksi joku tilanne aiheuttaa sellaisen flow-kokemuksen, että aika hidastuu ja olet täysin läsnä siinä hetkessä? Siinä on niin monta kiehtovaa ulottuvuutta.

Operatiivisen työn ohella hän ei kuitenkaan harkinnutkaan alkavansa selvittää asiaa enempää.

– Operatiivisena aikana ei kiinnosta mikään muu kuin se, miten olet äärimmäisen kovassa kunnossa ja miten operaatiossa toimitaan. Kaikki muu on toissijaista. Silloin esimerkiksi perhe-elämä on järjestetty niin, että ellei puoliso ole kotona keikan tullessa, on puhelinsoiton päässä joku, joka voi tulla hoitamaan lapsia, jotta voit lähteä keikalle.

Gustafsberg jatkoi kouluttautumista operatiivisen työn jätettyään. Vuonna 2010 hän haki poliisin päällystötutkintoon, ja siitä kolmen vuoden kuluttua hän alkoi perehtyä tutkimustyöhön, jota hän vielä tänä päivänäkin tekee. Aluksi hän siirtyi Poliisiammattikorkeakoululle johtamaan erästä tutkimusprojektia, minkä jälkeen hän jäi ensin virkavapaalle, ja sen jälkeen kokonaan pois operatiivisesta työstä. Tämän jälkeen hän haki turvallisuushallinnon maisteritutkintoon, ja kolme vuotta sitten hän väitteli itsensä filosofian tohtoriksi.

– Ihmismielessä on niin paljon ymmärrettävää, mitä emme silloin ymmärtäneet. Tajusin, että tähän pitää oikeasti perehtyä. Tätä ei voi tehdä sivutyökseen. Tämä on minun seuraava missioni. Tavallaan se poistuma siitä operatiivisesta työstä oli aika luonteva.

Harri Gustafsberg työpöydän ääressä.

Tänä päivänä Gustafsberg käyttää oppejaan hyödyksi valmentamalla muita aiheesta kiinnostuneita. Koronapandemian myötä valmennukset toteutetaan usein verkon välityksellä.
Kuva: Konsta Törne

Tutustu pimeään puoleesi

Nykyihmiset elävät lapsesta asti jatkuvassa hälinässä, ja se näkyy myös ihmisten toiminnassa. Gustafsbergin mukaan jatkuva ärsykevirta saa keskushermoston ylivirittyneeseen tilaan, jolloin aktivoidumme primitiivisesti herkemmin. Käytännössä tämä näyttäytyy esimerkiksi niin, että kaikki negatiivinen viestintä menee ihon alle herkemmin ja nostattaa meissä voimakkaita tunteita.

Gustafsberg on monesti nähnyt ilmiön konkretisoituvan seuratessaan, millaista keskustelua ihmiset käyvät sosiaalisessa mediassa sekä miten he siellä purkavat omia tunnetilojaan ja yleistävät asioita.

– Kun olemme voimakkaan tunnereaktion alla, näemme maailmaa sen tunnereaktion kautta. Jos olet vihainen, näet ympäristöstä paljon seikkoja, jotka tukevat sitä sinun vihaasi. 

Hän suosittelee, että ihmiset oikeasti pysähtyisivät ajattelemaan ja pyrkisivät ymmärtämään ihmisyyden lainalaisuuksia. Samat lainalaisuudet pätevät ihmisestä riippumatta, ja niiden ymmärtäminen on yksi keskeisimmistä työelämätaidoista tulevaisuudessa.

– Jos käyttäydyt joskus irrationaalisesti ja kummallisesti, se ei välttämättä tarkoita, että olet läpeensä paha.

Gustafsberg on varma siitä, että kaikilla ihmisillä on pimeä puoli, koska se on osa ihmisyyttä. Siihen voi olla monta tekijää, miksi pimeä puoli voi joskus ottaa yliotteen. Näihin lukeutuu myös tilanteita, joissa sen olemassaolosta on hyötyä.

– Jos rappukäytävässä joku yrittää puukottaa sinua tai kumppaniasi, ja käytät aggressiotasi estääksesi puukotuksen, se on myös kosketusta pimeään puoleesi. Siinä skenaariossa hyödynnät tätä mekanismia selvitäksesi.

Vaarallisinta on Gustafsbergin mukaan se, jos yrittää kieltää pimeän puolen olemassaolon. Usein ihmisillä, jotka yrittävät elää ulkokullattua elämää, se tulee esiin jossakin tilanteessa.

– Monesti on niin, että jos ihminen yrittää täysin peittää jonkun osan itsestään, vaikkapa pimeän puolen, se sitten aktivoituu jossain toisessa yhteydessä, eikä ihminen tajua sitä omaa persoonanvaihdosta.

Kiinnostus ohjaa ihmisen toimintaa

Gustafsberg pitää varusmiespalvelusta erittäin tärkeänä kasvukokemuksena, joka on myös merkittävä tekijä suomalaisen yhteiskunnan rakentamisessa. Hän suosittelee, että myös sotilaskoulutuksessa keskityttäisiin entistä enemmän keho–mieli-järjestelmään. Esimerkiksi stressinhallinta on tärkeä taito, josta olisi hyötyä niin sodan kuin rauhan aikana.

– Jos haluaa kehittää neuvottelutaitojaan, pitäisi hakeutua tilanteisiin, missä voi neuvotella aina vaan isompia ja isompia sopimuksia. Sen sijaan, että yrittäisi välttää sellaisia tilanteita. Jos haluaa oppia sukeltamaan jään alla, pitää ensin päästä jään alle ja olla siellä vähän aikaa. Sitten sukeltaa metri, sen jälkeen kaksi metriä ja sen jälkeen viisi metriä. Toinen strategia on se, että yrittää välttää elämässään kaikki stressaavat tilanteet.

Itsekin asioita pitkään tutkineen filosofian tohtorin mukaan tietoa löytyy tänä päivänä vaikka kuinka paljon, mikäli on kiinnostunut sen etsimisestä ja aiheen ymmärtämisestä. Usein siinä mennään vikaan, ettei olla tarpeeksi kärsivällisiä.

– Yleisin kompastuskivi on se, ettei ihmisillä ole kärsivällisyyttä olla keskittyneitä tarpeeksi pitkään jonkin aiheen opiskeluun. Jos haluat olla mestari, se on valtavan pitkä projekti. Ei kukaan sukella jään alle ilman vuosien harjoittelua ja valmistautumista. Kuitenkin loppujen lopuksi elämässä on aika vähän rajoja siinä, mitä pystyy saavuttamaan tai minkälaisen elämän pystyy itselleen rakentamaan.