Epävarmuuksien maailma
Kirjoittaja ei enää huolehdi turhia huomisesta.
Koronan aiheuttaman maailmanmullistuksen aikana, muutama vuosi takaperin kehittyi suomennettuna sanonta "olen kyllästynyt elämään suurten historiallisten tapahtumien läpi". Sanonta on jokseenkin oivaltava, sillä tuo esiin ihmisten epävarmuuden nopeisiin muutoksiin, joita viime vuodet ovat tuoneet elämäämme.
Kahden vuoden aikana olemme köhineet läpi koronan, katsoneet kuinka muuttuva ilmasto aiheuttaa kasvavissa määrin luonnonmullistuksia ja nähneet kuin Ukrainan sota muuttaa talouden ja ulkopolitiikan linjaukset täydellisesti. Nämä kaikki ovat vaatineet veronsa tavan tallaajilta ympäri maailmaa, mutta myös varusmiesten näkökulmasta myllerrys on ollut melkoinen.
Korona ehti olla varusmiesten riesana pitkään, kun varuskuntien tiiviissä ympäristössä suorastaan riehaantui. Puolustusvoimien huolellisesta koronatyöstä huolimatta tartunnat olivat viimeisen kahden vuoden aikana varuskuntien riesana ja pitkätkin eristykset tulivat varusmiehille tutuiksi – laskin viettäneeni noin 25 pitkää päivää palveluksestani koronassa tai eristyksissä. Jännitystä riitti koronatestitulosten ja lomapäivien odottamisessa, kun kummastakaan ei aina ollut varmuutta. Onneksi kesästä alkaen on päässyt kokemaan hyviksi havaittuja perinteitä, kuten iltavapaita ja viikonloppulomia.
Virus oli kuitenkin pientä verrattuna siihen, millaisia vaikutuksia Ukrainan sodalla oli. Hetkessä ruutumme valtasi sodan kuvasto kaikkine raakuuksineen, kun yleensä sotaa oli nähnyt vain historian kirjoissa tai kaukaisten maiden uutisreportaaseissa. Aikaisemmin sota tuntui kaukaiselta asialta ja iski rehellisesti päin näköä märkänä rättinä juuri, kun olin itsekin suorittamassa asepalvelusta. Yhtäkkiä sitä käytiinkin vain muutaman tuhannen kilometrin päästä koto-Suomesta.
Astuessani palvelukseen Sodankylän pimeyteen 3. tammikuuta en tiennyt, miten poikkeukselliseen aikaan palvelukseni tulisi ajoittumaan ja millaisia tunteita se tulisi herättämään. Vaikka sotilaallista uhkaa ei Suomeen kohdistukaan, moni varusmies on laillani varmasti pohtinut, millaista tositilanteessa olisi ja miten itse pärjäisi taistelukentällä.
Ajatus sodasta tuntui ensimmäistä kertaa ilkeän realistiselta, eihän kukaan nyt sotaa toivoisi. Koulutukseen suhtautuu paljon vakavammin, jos pelkää joskus joutuvansa käyttämään opittuja taitoja. Paras keino torjua pelkoa on kuitenkin ollut juurikin laadukas koulutus, jonka myötä jopa kaltaiseni maallikko oppii keskeisimmät asiat sotimisesta. Kun Puolustusvoimien toimintaa on päässyt toimituksessa seuraamaan monella tasolla, voi luottavaisin mielin todeta, ettei maanpuolustus ole lapsen kengissä.
Vähintään sota todisti asevelvollisuuden tärkeyden skeptikoillekin. Myönnän suhtautuneeni varusmiesaikaan tietynlaisena pakollisena pahana, joka on vain käytävä. Nähtyäni kuinka suuri merkitys puolustustahdolla on ollut Ukrainan taisteluissa ja päästyäni tarkastelemaan maanpuolustusta aitiopaikalta toimituksessa, on asenteeni sitä kohti muuttunut kiistämättä valoisammaksi, enkä varmasti ole ainoa lajiani.
Lopulta kasarmielämä on ollut mielekäs tapa viettää vuotta 2022. Inflaation, nousevien elinkustannusten ja kullanarvoisen sähkön maailmassa on ollut mukava keskittyä aivan muihin asioihin. Puolustusvoimat on tarjonnut vaatetta, ruokaa, lomamatkat ja ennen kaikkea hauskaa tekemistä, joka on opettanut tositilanteessa ensiarvoisen tärkeitä taitoja. Voi olla, että reserviin siirtyessä tulee ikävä huoletonta varusmiehen elämää.
