Entiset johtajat alokkaille: "Intissä parasta on ihmiset"

Uusi saapumiserä on aloittanut palveluksessa eilen maanantaina. Tapasimme viime viikonloppuna Ruisrockissa kaksi tuoretta alokasta sekä joukon vasta kotiutuneita varusmiehiä.

Tiistaina aamuherätys koittaa monille Ruisrockissa viimeisiä vapauden hetkiään viettäneelle alokkaalle melko paljon normaalia aikaisemmin – ja kovin erilaisena. Tunnelmat ovat kuitenkin positiiviset.

– Odotan innolla palvelusta ja erityisesti sitä, mihin komppaniaan pääsen. Haimme kummatkin Säkylässä 2. jääkärikomppaniaan, alokas Alina Nikula valottaa.

Haaveet kaksikolla ovat Haminassa, sillä reserviupseerikurssista on kuulunut positiivisia kokemuksia.

–Se on kova tavoite, mutta täysillä yritämme, alokas Sofia Kalliaisenaho linjaa.

Syy naisten vapaaehtoiseen asepalvelukseen hakeutumiselle on kummallekin selkeä.

– Arvostan sitä, mitä kotimaamme on. Täällä voi tytöt olla rohkeita ja pojat hiljaisia, kukin sitä mitä haluaa ja oikeasti on. Haluan kantaa korteni kekoon sen eteen, että asia jatkossakin on näin, Nikula perustelee.

– Itse tavoittelen pääsyä rauhanturvaajaksi ja poliisiksi, ja uskon, että tästä on hyötyä, Kalliaiseneho pohtii.

Myös suurin osa kaksikon lähipiiristä on lähdössä palvelukseen positiivisen mielin. Valintatilaisuudessa palvelukseen hakeutuvat päättivät perustaa yhteisen WhatsApp-ryhmän, josta on saanut hyvää vertaistukea valmistautumiseen.

–Toisaalta jos muut stressaavat, se voi tällaisessa ryhmässä tarttua helposti, he nauravat.

Koulutushaaramarsseista alokkaat ovat kuulleet legendoja. Nikula kertoo olleensa pitkään partiossa, joten metsäaamutkin ovat tuttuja. Hän odottaakin palvelusajalta kaikkea sitä, mitä siviilissä ei pääse tekemään.

–Eihän se maastossa yöpyminen tietenkään aina siistiä tule olemaan, mutta kyllä siitä selviää. Lisäksi olen harrastanut kilpa-ammuntaa, joten pohjaa on siihenkin. Rynnäkkökiväärillä en ole koskaan ampunut, hän pohtii.

Vapaus toki rajoittuu varuskuntaan muuttaessa, mutta siitä ei kumpikaan ole kovin huolissaan.

–Lukio vei jo valmiiksi puolet elämästä, tämä voi viedä jopa vähemmän, Nikula nauraa.

Leirintäalue ei Ruisrockissa houkutellut vasta kotiutuneita varusmiehiä, vaan majoitus löytyy kaverin lattialta.

– Telttapatjoilla ja makuupusseilla tosin nukutaan, kämppä oli pienessä remontissa, reservin vänrikki Valtteri Vuola hymähtää.

Muistoihin jäi positiivisia fiiliksiä, mutta reservin aurinko maistui. Johtajat antoivat mielellään vinkkejä paitsi tuleville alokkaille, myös heitä kouluttaville tuoreille varusmiesjohtajille.

– Lähdin inttiin sillä periaatteella, että puoli vuotta ollaan ja kaikki on ikävää. Kävi ilmi, että siellä olikin oikeasti hauskaa. Hyvien tyyppien takia päätin olla vuoden, enkä kadu, reservin kersantti Lauri Kuiko hehkuttaa.

–　Intissä tutustuu sellaisiinkiin ihmisiin, joiden kanssa ei ikinä siviilissä tulisi puhuttua. Se opettaa tosi paljon, reservin vänrikki Joonas Lapatto toteaa tyytyväisenä.

Kotiutuneet olivat hyvällä tuulella tavatessaan tulevia alokkaita festarien tuoksinnassa. Kuvassa vänrikit Valtteri Vuola (vas.) ja Joonas Lapatto, kersantti Lauri Kuiko sekä korpraali Elias Villa.

–Itse olin lopulta vuoden intissä, ja hain niihin kovimpiin miehistötehtäviin. Valmiusyksikön palveluksen pohjalta aion hakea rauhanturvaajan tehtäviin, vaikka aluksi tuntui ihan mahdolliselta hankkia C-paperit, reservin korpraali Elias Villa muistelee.

Johtajina palvelleiden mielestä auktoriteettia ei kannata hankkia huutamalla vaan esimerkillä. He kehottavat tuoreita varusmiesjohtajia luottamaan ja tutustumaan alaisiinsa.

– Johtajaksi päästyään ei tarvitse enää pullistella asemalla, vaan tehdä asiat niin hyvin kuin pystyy. Omat sanat ja teot merkitsevät, Lapatto huomauttaa.