Tiedotusosasto, Ruotuväki ja reserviläiskirje – kaikkien aikojen ensimmäinen tutkimus Puolustusvoimien viestinnän historiasta julki

Puolustusvoimien tiedottaminen oli edistyksellistä jo 1930-luvulla. Suunta on ollut jatkuvasti kohti avoimuutta.

Maanpuolustuskorkeakoulu (MPKK) julkaisi tänään kulttuurihistoriantutkija Helena Pilkkeen vertaisarvioidun tutkimuksen Meidän poikamme mediassa. Teos on ensimmäinen, joka kuvaa sotilastiedotuksen kehitystä koko itsenäisyyden ajalta.

Tutkimus on harvinainen myös siitä syystä, että se julkaistaan Maanpuolustuskorkeakoulun tutkimussarjassa, vaikka sen on tehnyt koulun ulkopuolinen tutkija. Pilke on filosofian tohtori, joka on väitellyt kulttuurihistoriasta Turun yliopistosta. Nykyään hän on vapaa tietokirjailija.

– Tarjosin käsikirjoitusta heidän kirjastoonsa. Juttelin Maanpuolustuskorkeakoulun sotahistorian apulaisprofessori Mikko Karjalaisen kanssa ja siinä syttyi idea, että teos täytyy julkaista, Pilke selittää.

Karjalainen toteaa tiedotteessa, että Pilkkeen tutkimuksen julkaisu on hieno esimerkki siitä, että tällainen yhteistyö on mahdollista.

Helena Pilkkeen tutkimusprojekti kesti vertaisarviointeineen kolme vuotta. Kuva: Jorma Pilke

Vaikenemisenkausien kautta edistykselliseen viestintään

Pilke kertoo, että vaikenemisen kulttuuri oli voimakkaimmillaan tiedotuksessa 1920-luvulla.

– Silloinen puolustusvoimain komentaja kielsi kaikilta kaiken tiedottamisen ja pidätti oikeuden itselleen, Pilke avaa.

Toinen vähäisen tiedottamisen kausi oli toisen maailmasodan päätyttyä. Puolustusvoimia arvostettiin sodan traumojen jälkeen hyvin vähän, mikä teki viestinnästä vaikeaa.

– Tiedettiin, että voi tulla kuraa niskaan, joten tiedottaminen oli vähäistä, Pilke kuvaa tilannetta.

Vielä 1950-luvun alussa, kun viestintä alkoi avautua, lokaa satoi ainakin osalta mediaa. Ensimmäinen sotilasparaati järjestettiin vuonna 1952. Pilke kertoo hätkähtäneensä, kun Kansalliskirjastosta osui käteen lehtiä, jotka väittivät paraatin järjestetyn sen kunniaksi, kun Hitlerin Suomen-vierailusta oli kulunut 10 vuotta.

– Tämä osoittaa sen, että trolli- ja valemediat eivät ole aivan uusia keksintöjä.

Molemmat vaikenemisen kaudet päättyivät harppauksiin kohti avoimempaa viestintää. Vuonna 1934 Puolustusvoimat perusti ensimmäisenä julkisena organisaationa Suomessa tiedotusosaston. Jopa Yleisradioon se tuli vuotta myöhemmin.

– Pyrkimyksenä oli levittää maanpuolustustietoa ja -propagandaa sekä lähentää Puolustusvoimia ja yhteiskuntaa, Pilke tiivistää.

Tälle jatkona Puolustusvoimat koulutti siviilitoimittajista tiedottajia 1930-luvun lopulla ennen talvisotaa. Esimerkiksi 1938 järjestetylle tiedostushenkilöstön kertausharjoituskurssille osallistui Pekka Tiilikainen, josta tuli myöhemmin Yleisradion pitkäaikainen urheiluselostaja.

– Talvisodan aikana kävi niin, että kurssitetut tiedottajat osallistuivat sotaan valistusupseereina tai jalkaväkisotilaina. Tiedotusta ei ehtinyt olla talvisodan aikana juurikaan.

Jatkosodassa tilanne kääntyi päälaelleen, kun perustettiin tiedotuskomppanioita. Niissä palveli yhteensä 200 henkilöä – joukossa muun muassa Pekka Tiilikainen. 

– He olivat ammattitoimittajia, -valokuvaajia ja -elokuvantekijöitä. Jatkosodan aikana levitettiin päämajan kautta yhteensä 8 000 lehtijuttua. Samoin SA-kuva-arkisto on peräisin sieltä.

Jatkosodan jälkeen vallinneen tiedotustaantuman käänsi uudeksi nousukaudeksi Ruotuväki-lehden perustaminen vuonna 1962. Lehti liittää nykyäänkin siviilitoimittajia Puolustusvoimiin.

– Jos katsoo entisiä Ruotuväen toimittajia, heistä hirveän moni on sijoittunut hyville paikoille mediaan.

Kriisit vaikeimpia, reserviläiskirje viestinnällinen täysosuma

Helena Pilke kertoo, että kriiseistä ja tapaturmista viestiminen on hankalinta. Kritiikkiä tulee usein hitaudesta ja huhujen päästämisestä leviämään.

Pilke kuitenkin puolustaa Puolustusvoimia. Tietoa ei voi levittää julkisesti ennen kuin omaiset ovat saaneet uutisen. Hän ottaa esimerkiksi Raaseporin tasoristeysonnettomuuden.

– Ongelmana oli, että tiedot onnettomuudesta ehtivät levitä jo sosiaalisessa mediassa ennen omaisille tiedottamista. En kuitenkaan näe, että tiedotus olisi voinut toimia nopeammin. Heti kun tiedotuspäällikkö sai tiedon, paikalle lähti verkkoviestintäryhmä. Muutamassa tunnissa medialle järjestettiin tiedotustilaisuus.

Taipalsaaressa vuonna 1991 panssaroitu miehistönkuljetusajoneuvo upposi Saimaaseen ja seitsemän varusmiestä kuoli. Pilke pitää viestinnällisesti onnistuneena ratkaisua, jossa kyseisellä leirillä olleita varusmiehiä käskettiin välittömästi soittaa koteihinsa, jotta väärä tieto ei ehdi levitä.

Vuonna 2015 Puolustusvoimat lähetti reserviläisille kirjeen, jossa ilmoitettiin heidän sodanajan sijoituksensa. Kirjeitä lähetettiin jopa 900 000 kappaletta. Asia sai suurta positiivista huomiota suomalaisessa sekä kansainvälisessä mediassa.

Pilkkeen mukaan monet reserviläiset kokivat itsensä tarpeellisiksi ja innostuivat kertomaan Puolustusvoimille siviiliosaamisestaan, jota voisi hyödyntää myös sodassa.

– Reserviläisiä onnistuttiin integroimaan Puolustusvoimiin, Pilke kiteyttää. 

Entä millainen julkisuuskuva Puolustusvoimilla on nykyään?

Yritysten, organisaatioiden ja instituutioiden tunnettuutta ja arvostusta on selvitetty kyselytutkimuksilla. 2010-luvulla vastaajat ovat liittäneet Puolustusvoimiin useimmiten sanat asiantuntevuus ja luotettavuus.

Asteikolla 1–5 Puolustusvoimat sai arvon 3,9, kun kaikkien mukana olleiden keskiarvo oli 3,78.