Hyppää sisältöön
Osiot
Valikko

Ruotuväki

Peetu Oksanen

Arvo Kuikka -palkinto myönnettiin musiikkieverstiluutnantti Jyrki Koskiselle (kuvassa keskellä) erityisen merkittävistä ansioista suomalaisen sotilasmusiikin eteen tehdystä sisällön kehittämistyöstä.

Ensimmäinen Arvo Kuikka -palkinto myönnettiin ylikapellimestari Koskiselle

Antti Kivi

Sotilasmusiikkialan perinnepäivän konsertissa Musiikkitalossa palkittiin ansioituneita sotilasmuusikoita. Historian ensimmäisen sotilasmusiikin Arvo Kuikka -palkinnon sai ylikapellimestari Jyrki Koskinen. Vuoden sotilasmuusikoksi taas valittiin filosofian tohtori Kari Laitinen.

Sotilasmusiikkialan perinnepäivän konsertissa tiistaina 24. marraskuuta palkittiin sotilasmusiikkialan ansioituneita nimiä. Tilaisuudessa jaettiin historian ensimmäinen sotilasmusiikkialan Arvo Kuikka -palkinto, joka myönnettiin Puolustusvoimien ylikapellimestarille, musiikkieverstiluutnantti Jyrki Koskiselle. Palkinnon luovutti Puolustusvoimien henkilöstöpäällikkö, kenraaliluutnantti Ilkka Korkiamäki konsertin yhteydessä Helsingissä Musiikkitalon konserttisalissa.

– Eihän tästä voi olla mitään muuta kuin ylpeä, Koskinen myhäilee. – Tietysti on hienoa, että olen ollut kaiken kaikkiaan yli 40 vuotta Puolustusvoimissa ja se noteerataan.

Koskinen on toiminut Kaartin soittokunnan, Rakuunasoittokunnan ja Savon sotilassoittokunnan päällikkökapellimestarina, mutta uransa merkittävimmät edesottamuksensa hänellä on sotilasmusiikkikoulutuksen parissa. Koskisen neuvottelujen tuloksena vuodesta 2005 alkaen sotilaskapellimestarit ovat Puolustusvoimien ja Sibelius-akatemian yhteistyön ansiosta saaneet musiikin maisterin tutkinnon.

Puolustusvoimissa ylikapellimestarina Koskinen on kehittänyt vahvasti poikkeusolojen kokoonpanoja ja toimintaa operatiivisen ohjeiden laadinnassa. Koskisen kansainvälisten suhteiden ansiosta myös Puolustusvoimat ja sotilasmusiikkiala ovat saaneet lisää kansainvälistä näkyvyyttä.

Koskinen kertoo, että hänen trumpettiopettajansa Riihimäen musiikkiopistosta antoi ensimmäisen sysäyksen sotilasmusiikkiuralle. Hän aloitti oppinsa sotilasmusiikkiosastolla Sibelius-akatemiassa vuonna 1980, minkä jälkeen hän on monen vaiheen kautta yltänyt aina Puolustusvoimien ylikapellimestariksi asti.

– Kai tässä on jotain mennyt oikein, kun niin sanotusti alan korkeimmasta tehtävästä eläköityy, tunnustuksella palkittu Koskinen naurahtaa.

Vuoden sotilasmuusikoksi historiaa tutkimalla

Konsertissa palkittiin myös vuoden sotilasmuusikko, joksi valittiin tänä vuonna filosofian tohtori Kari Laitinen. Laitinen on suomalaisen sotilas- ja puhallinmusiikin tutkija, ja hän työskentelee Music Finland ry:n tietopalvelupäällikkönä. Laitisen väitöskirja valmistui tänä syksynä, ja ”Piipareita, klarinetinpuhaltajia ja musikantteja – sotilassoittajat Suomessa Ruotsin ajan lopulla” -kirjan väitöstilaisuus järjestettiin tänä syksynä 9. syyskuuta. Tutkimus selvitti Suomen sotilasmusiikkitoimintaa vuosina 1770–1809 ja sen vaikutusta suomalaiseen musiikkielämään. Laitinen nimeääkin väitöksensä uransa huippuhetkeksi.

Laitisen työ sotilasmusiikin historian tutkimuksen parissa on arvokasta koko Puolustusvoimien sotilasmusiikkihenkilöstölle. Hän on myös opettanut entisessä Sotilasmusiikkikoulussa. Lisäksi Laitinen on palvellut toimiupseerina vuosina 1985–1988 Dragsvikin varuskuntasoittokunnassa klarinetin soittajana.

– Olen seurannut Vuoden sotilasmuusikon jakotilaisuuksia melkein alusta asti ja nähnyt kuinka hienoja ihmisiä, muusikoita ja kapellimestareita, on palkittu, Laitinen kehuu ja jatkaa, – ja olen todella otettu, että tämä tunnustus lankesi minun kohdalleni.