"Ensimmäinen annos G-vitamiinia" – Lentoreserviupseerikurssin varusmiehet pääsivät ensimmäisille lennoilleen

Lentoreserviupseerikurssin varusmiesten kärsivällisyys oli koetuksella, kun heidän ensilentonsa viivästyivät toistuvasti pilvisen sään takia.

Lentolaivue on järjestäytynyt "aamukirkkoa" varten sekunnilleen kello 7:30. Lentoreserviupseerikurssin varusmiesten ensilennot ovat merkitty kalenteriin tälle päivälle. Ensilentojen toteutuminen on kuitenkin sään armoilla.

Keskustelun täyteinen huone hiljenee, kun eversti astuu sisään ja upseerioppilas tekee hänelle ilmoituksen. Aamukirkko alkaa soitolla llmatieteen laitoksen meteorologille, joka esittää laivueelle tarkan katsauksen Tikkakosken säästä.

Varusmiehet kuulevat huonot uutiset: aamun sää on heikko – ja erikoinen. Harvoin noin 12 asteen pakkasella on näin kosteaa. Pilvet ovat vain noin 500 jalan korkeudella maanpinnasta, eli aivan liian matalalla.

Toivoa on vielä. Jos pilvikatto rikkoutuu, osa varusmiehistä pääsee iltapäivällä ohjaamaan alkeiskoulutuskone Grobia kohti taivasta.

Upseerioppilas Joel Rajalaa, 19, jännittää edessä häämöttävä ensilento, vaikka hän tietää osaavansa kaiken vaaditun. Hän on ollut lentokoneen kyydissä viimeksi neljävuotiaana perheen Kreikan reissulla. Rajala on varma, että tulee muistamaan seuraavan lentonsa loppuelämänsä.

– Kyllähän noi kaikki vanhemmatkin lentäjät muistaa päivämäärän ja varmaan kellonajankin ulkoa.

Ensilennosta on puhuttu läpi palveluksen. Ovathan kaikki tulleet tähän palvelustehtävään lentämisen takia, eikä matka lentoreserviupseerikurssille ollut helppo. 

Lentojen lähestyessä supina vain lisääntyy. Säätä on spekuloitu edeltävinä päivinä eikä  aamupalapöydässä paljon muusta puhutakaan. Oppilaat kyselivät toisiltaan, kokevatko he olevansa valmiita oikeaa lentoa varten.

Ensimmäisten koneen ohjaamoon pääsijöiden joukossa on Rajalan lisäksi upseerioppilas Jalmari Starck, 20. Edellisenä iltana — niin kuin lähes joka päivä — hän on käyttänyt vapaa-ajastaan hyvän tovin itsenäiseen opiskeluun. 

Starck käy huolellisesti läpi kaikki lennon vaiheet. Harjoittelu on Starckille kertausta. Vaiheet on opeteltu ulkoa, ja viime päivät niitä on vain käyty ääneen läpi tavalla, josta ulkopuolinen  ymmärtää ehkä yhden sanan parin lauseen välein. Viikon negatiiviset säätiedotukset eivät harjoittelun määrää vähennä.

– Vaikka todennäköisyydet olisivat tänään vähän huonot lentämiselle, me silti varaudumme täysin henkisesti ja teemme ne konkreettiset jutut, mitä siihen kuuluu, Starck kertoo.

Lämmintä varustusta päälle

Lounaan jälkeen Rajala ja Starck käyvät tehtävänannoissa, joissa käydään läpi ensilennon kulku ja tavoitteet.

Lennonopettaja on entinen hävittäjälentäjä. Hän kertoo, että ensilennolla harjoitellaan vain perusasioita, niitä samoja kuin ensimmäisellä simulaattorilennolla. Hän myös painottaa navigoinnin tärkeyttä ja omalla harjoitusalueella pysymistä suoritteiden aikana.

Läpi käydään myös sääedellytykset, jotka oppilaat osaavat jo ulkoa. Näkyvyyden pitää olla vähintään kahdeksan kilometriä, pilvikaton alarajan vähintään 1 200 jalkaa, tuulen nopeus korkeintaan noin 15 solmua ja pakkasta ei saa olla enempää kuin 25 astetta.

 
Ennen ensilentoja upseerioppilailla pitää olla vähintään neljä tuntia simulaattorikokemusta. Kuva: Remu Shemeikka

Lennonopettaja myös muistuttaa lämpimän vaatetuksen tärkeydestä.

– On ikävä maata hangessa jalka poikki, jos on samalla vielä kylmä. Jos kävisi onnettomuus, lämmin varustus antaa pari tuntia lisäaikaa, lennonopettaja muistuttaa.

Tehtävänannon jälkeen kärsimätön odottelu jatkuu, kunnes päätös viimein tulee: tänään ei nousta ilmaan.

Vaikka edellisten päivien ja vielä saman aamunkin säätiedotteet ennustivat toista, pysyi pilvikatto hieman liian matalalla.

– Yritetään huomenna uudestaan. Tämänhetkisten tietojen mukaan huomisen sää näyttää lupaavalta, majuri Mika Joensuu tiedottaa lentäjille.

Loppupäivä jatkuu vapaa-ajan merkeissä. Rajala ja Starck käyttävät muiden tavoin hyvän siivun illasta ylimääräiseen harjoitteluun.

Lentojen siirtäminen aiheutti päänvaivaa myös aikataulujen suhteen. Uusi ajankohta lennoille on perjantai, jolloin varusmiesten olisi myös tarkoitus lähteä viikonloppuvapaille. Rajala toimii viikon vanhimpana, joten hänen pitää myös pohtia, mihin aikaan lentäjät pääsevät riisumaan haalarinsa ja suuntaamaan lomille eri puolille Suomea.

Shakkia jännityksen purkuun 

Perjantaiaamuna sama jännitys kutittaa lentäjien päänahkaa. Toiveet alkavat sulaa, kun matkalla lentolaivueeseen lentorukkilaisten päähineisiin alkaa kasaantua taivaalta tippuvia lumihiutaleita.

– Vähän huonolta näyttää, kun tuolla sataa lunta, Starck vastaa kurssikaverilleen, joka kyselee päivän ohjelmasta.

Koko kurssi järjestäytyy aamukirkkoa varten jälleen kello 7:30. Starck tekee everstille ilmoituksen, jonka jälkeen lähtee soitto Ilmatieteenlaitokselle.

Lentäjien kasvoilla ei paista hymy. Tilanne on aivan sama kuin 24 tuntia aiemmin. Majuri kertoo, että olosuhteita tarkkaillaan ainakin tunnin verran. Rajalan ja Starckin lisäksi muutama muukin odottaa taivaalle pääsyä. Heidän olonsa tuntuu valmiilta, mutta sää ei ole valmis heitä varten.

Odotteluun sisältyy vielä ylimääräistä harjoittelua, mutta ajatuksia lennoista siirretään myös taukohuoneessa shakkilaudan avulla.

Upseerioppilas Joel Rajala haastoi odotellessa Jalmari Starckin shakkiotteluun, jonka hän lopulta voitti. Kuva: Remu Shemeikka

Tunnin jälkeen Rajala ja Starck kuulevat sen, mitä he eivät halunneet kuulla. Pilvikatto on vieläkin liian matalalla, ja lennot siirtyvät. Seuraava yritys lennoille on tiistaina. 

– Ei sitä enää oikeastaan edes jännitä, kun on joutunut odottamaan näin pitkään. Se on enemmän sellaista turhautumista. Sitä vaan odottaa, että pääsisi lentämään, Starck pohtii.

Tiedon puute ja odottaminen käyvät kurssilaisten hermoille.

– Se on pahinta, kun joka päivä ajattelee, että pääsee lentämään, mutta sitten aina tulee peruutus, Rajala manailee.

Hyvää säätä, paitsi Tikkakoskella

Lomien jälkeen maanantain aamukirkossa sääennuste vaikuttaa samalta kuin edellisellä viikolla. Iltapäivällä pilvikatto kuitenkin raottuu hetkeksi niin, että muutama oppilas pääsee suorittamaan ensilentonsa. Rajala tai Starck eivät kuitenkaan mahtuneet tähän joukkoon. 

Tiistain aamukirkossa toistuu tuttu kaava. Sään tilannetta tarkkaillaan alkuiltapäivään asti. Lounaan jälkeen oppilaat kuulevat jo huvittavan kivuliaaksi käyvän ilmoituksen: "Ei lentotoimintaa tänään".

Pilvet eivät vieläkään suostu ottamaan riittävästi etäisyyttä Ilmasotakoulun kiitorataan. Tänään ne eivät anna lentäjille edes pientä mahdollisuuden rakoa. Pikaisesti katsottuna sää olisi lennoille sovelias lähes koko maassa – paitsi Tikkakoskella.

Keskiviikkona toiveet ammutaan alas heti aamulla. Aamukirkossa lentokoulutuksen johtaja tuomitsee päivän lennot lähes mahdottomiksi. Oppilaat alkavat saman tien keskittyä jo tulevien päivien säähän.

 
Liivi ja laskuvarjoreppu pitää kiristää huolellisesti niin, etteivät ne roiku ohjaamossa löysänä tai kiristä lentäjää. Kuva: Remu Shemeikka

Torstaina tulee täyteen viikko siitä, kun Rajalan ja Starckin ensilennot oli ensimmäisen kerran merkitty päivän ohjelmaan. Turhautuneisuus alkaa vallata oppilaiden mieliä. Aiemmin kevyeltä tuntuneet tarinat siitä, kuinka joku vuosi sitten ensilentoja oli jouduttu odottamaan yli kuukausi, eivät enää tunnu niin hauskoilta.

Aamukirkon luokkahuoneessa oppilaita odottaa tuttu merkintä. Taululle on merkitty kuudelle oppilaalle lennot aamuyhdeksästä alkaen. Ei ole tosiaankaan ensimmäinen kerta, kun näin on.

Ulkona on kylmempi kuin aiempina päivinä. Aamulla on pakkasta noin 15 astetta. Tuuli on heikkoa. Kauniin pinkin taivaan edessä on vain muutama heikko pilvi, jotka eivät onnistu peittämään nousevan auringon valoa, eikä lentäjien mahdollisuuksia päästä kohti sitä.

– Kello 9:00 ensimmäinen kierros lentoja. 8:30 siirtyminen radalle, majuri ilmoittaa oppilaille.

Innostuneisuus valtaa kohta ilmaan pääsevät varusmiehet. Nyt ainakin kuuden oppilaan ensilennot oikeasti tapahtuvat.
Intoa täynnä olevat upseerioppilaat yrittävät pitää itsensä keskittyneenä pukiessaan varusteita päälle. Vielä vuoroaan odottavat oppilaat tsemppaavat.

Haalarin alle tungetaan lämpimiä kerroksia. Päälle menee ensin liivi, johon kuuluu hätätilanteessa kaulaan räjähtävä pelastusliivi. Sen jälkeen selkään laitetaan laskuvarjoreppu. Kaikki varusteet kiristetään niin, etteivät ne heilu tai hierrä. Kypärän mikki ja kuulokkeet testataan sille tarkoitetulla laitteella.

– Kaikki kamat ovat valmiina ja testasin varusteet, Rajala sanoo lennonopettajalleen.

 
Ennen ohjaamoon hyppäämistä lentäjät tarkastavat, että koneessa on kaikki kunnossa. Kuva: Remu Shemeikka

Rajala ja Starck lähtevät kohti plattaa, missä heitä odottavat valmiiksi riviin hinatut Grob G 115 -koneet. Harjoittelukäyttöön suunnitelluissa kaksipaikkaisessa potkurikoneessa on  tilaa oppilaalle ja lennonopettajalle, joka tarkkailee tilannetta ja ottaa tarvittaessa ohjat.

Parin kuukauden päästä oppilaita odottaa seuraava jännittävä neitsytkokemus, kun heidät päästetään ensi kerran ilmaan omillaan.

Lämä tiskiin ja taivaalle

Ennen lentoon lähtöä oppilaat tarkastavat ulkoisesti koneen sekä esimerkiksi polttoaineen määrän ja ohjainpintojen toimivuuden, ennen kuin on aika hypätä ohjaamoon ja sulkea kuomu.

Rivissä on kuusi samanlaista konetta. Yksi kerrallaan koneet käynnistävät moottorinsa. Oppilaat lämmittävät moottoria ensin noin 10 minuuttia, ennen kuin ensimmäinen nytkähtää liikkeelle kohti kiitorataa. Kolme konetta lähtee ennen kuin on Starckin vuoro. 

Rajalan kone liikkuu kuusikosta viimeisenä. Kiitoradan pitkälle suoralle päästyään hän painaa "lämän tiskiin" eli kaasun pohjaan. Kun kone saavuttaa 60 solmun nopeuden, Rajala vetää ohjauskeppiä itseensä päin ja nostaa koneen nokan 10 asteen nousukulmaan.

Vakaan nousun jälkeen, kun 70 solmun nopeus on saavutettu, Rajala ottaa laipat sisään. Vasta 1 000 jalan korkeudessa alkaa vaakalento, jolloin polttoainepumppu pitää muistaa laittaa pois päältä.

Upseerioppilaiden odotus palkitaan, kun he vihdoin pääsevät lentämään kohti kirkasta auringonnousua. Kuva: Remu Shemeikka

Kun korkeutta on jo 1 200 jalkaa ja Rajala saavuttaa harjoitusalueen pääsee hän suorittamaan lennolle määrättyjä "temppuja". Ensilennolla ei tarvi kuitenkaan tehdä vielä mitään silmukoita.

Kuitenkin muutamien kaartojen tekemisessä pitää Rajalan olla tarkkana. Tehoasetukset, kaartokulma ja nopeus pitää olla just eikä melkein oikeat. 

Ensimmäinen oma lento potkurikoneella sujuu suurilta osin mutkattomasti.

– Kun pääsin ilmaan, kaikki alkoi tuntua tosi hyvältä ja jotenkin luonnolliselta, Rajala kertoo.

Lennonopettajat olivat antaneet ennen ensilentoja yleisen varoituksen ilmiöstä, jossa "älykkyysosamäärä tippuu 50:llä, kun lentokypärä on päässä". Rajala onnistui kuitenkin väistämään muistikatkot.

– Homma oli ihan hanskassa. Kaikki toiminnot oli tallella pääkopassa. Kun sain vähän tunnusteltua, miltä tuntuu oikeasti lentää sillä koneella verrattuna simulaattoriin, niin kyllä se meni oikeesti hyvin.

Pienellä koneella lentäminen aiheuttaa monille ensimmäisillä kerroilla pahoinvointia ja harmikseen myös Rajala pääsi ensilentonsa loppuvaiheessa kokemaan tämän.

– En ollut tottunut negatiivisiin G-voimiin ja kaikkeen siihen sensaatioon, mitä siinä kokee, joten tuli yllättäen aika huono olo. Ei siinä ihmeempiä. Kun kysyin lennonopettajalta mitä tehdään, hän otti ohjat. Jäljellä olisi ollut enää peruskaarrot ja laskeutuminen.

Ensimmäisestä lennosta ei keskeytymisen takia merkitty suoritusta Rajalalle, joten hänen pitää uusia lento ennen kuin hän pääsee seuraavan pariin. Tämä ei kuitenkaan Rajalaa liikaa haittaa, sillä ylimääräistä lentokertaa voisivat jotkut pitää jopa palkintona.

"Ihan törkeen siistiä!"

Myös Starck koki lennon aikana hieman oksennuksen makua suussa, mutta hän pystyi kuitenkin jatkamaan lentoa ansaiten siitä suorituksen.

– Oli ihan törkeen siistiä! Se oli niin euforinen tunne, Starck kertoo leveä hymy kasvoillaan melkein tunnin kestäneen ensilentonsa jälkeen. 

Vaikka simulaattori on harjoitteluun hyvä laite, oli ensilento Starckin mukaan aivan eri kokemus kuin sisällä näyttöjen edessä istuminen.

– Nousussa ja alussa sitä ei vielä tajunnut. Jossain kohtaa sitten tajusi, että ei jummi, nyt ollaan ilmassa. Tuntui myös siltä, että lennettiin hiton lähellä maata, Starck kuvailee.

Onnistunut ensilento oli upseerioppilas Jalmari Starckille unohtumaton kokemus. Kuva: Remu Shemeikka

Osa lennon toiminnoista oli Starckin mukaan helpompia suorittaa oikeassa koneessa kuin simulaattorissa.

– Esimerkiksi korkeuden pitäminen oli paljon helpompaa. Ilmassa tavallaan tuntee sen korkeuden.
Oppilas käy hyväksytyn suorituksen jälkeen lennon läpi ohjaamossa mukana olleen lennonopettajan kanssa. Vaikka ensilennolle oli pitkä liuta tavoitteita, myöntää lennonopettaja jälkikäteen, että tärkeintä oli, että päästiin taivaalle tunnustelemaan, miltä oikean koneen lentäminen tuntuu.

– Vaikka ne asiat osaisi, kun ympärillä on kaikki se elävä maailma ja ääni, unohtaa pakosti jotain. Se lähtee luonnistumaan, kun saadaan toistoja alle. Ei ole oikotietä onneen, lennonopettaja kertoo Starckille.

Starckin leveä hymy on kuitenkin ansaittu. 

– Hyvä, että saatiin ensimmäinen annos G-vitamiinia. Tämmöisen keikan jälkeen pitää vaan jäädä mehustelemaan. Selkeästi on hyvä fiilis, pidä siitä kiinni, lennonopettaja toteaa.

Starckin päivä ei vielä pääty, vaan iltapäivällä häntä odottaa seuraava simulaattorilento.

– Lounaan jälkeen palauttelet jalkoja maahan. Seuraava lento on sitten enemmän suorittamista, lennonopettaja neuvoo.