"En olisi edes voinut harkita yritystoimintaa, mutta näin siinä kävi"
Kybervarusmiehille suunnattu pilottihanke on johtanut jo ainakin yhden yrityksen syntyyn.
Puolustusvoimien kybervarusmiehillä pilotoitu hanke on tuottanut tulosta: parivaljakko vuoden 2023 saapumiserästä on perustanut kyberalan yrityksen, jonka idea sai alkunsa palveluksen aikana tunnistetusta ongelmasta.
– Pari vuotta piti ensin sulatella ideaa, mutta nyt ratkomme samanlaisia ongelmia kuin varusmiesaikana, kertoo toinen yrittäjistä.
Hankkeessa kybervarusmiehet ovat innovoineet ratkaisuja Puolustusvoimien teknologia-alan haasteisiin. He ovat oppineet, miten Puolustusvoimien ongelmiin vastataan sekä tutustuneet kaksoiskäyttöteknologian vaatimuksiin. Kaksoiskäyttöisyydellä viitataan siihen, että samaa teknologiaa voidaan hyödyntää niin siviili- kuin sotilaskäytössä.
Ohessa varusmiehet ovat päässeet tutustumaan startup-kulttuuriin kehittämällä ratkaisuistaan yritysaihioita. Parhaimmillaan aihioista kehittyy oikeita yrityksiä sekä elinvoimaa ja kasvua Suomeen.
– Keskeinen viesti on, että innovointi ei tapahdu Puolustusvoimien sisällä, vaan sieltä tulee toimeksiantoja ja palautetta, täsmentää kokeilun koordinaattori, kenraaliluutnantti (evp) Ilkka Korkiamäki.
Reservissä oleva yrittäjä haluaa pysyä nimettömänä sekä operaatioturvallisuuden että yrityksensä alkuvaiheilla olon takia. Pilottihanketta hän kehuu, sillä se kannusti häntä perustamaan yrityksen.
– Kybervarusmiespalvelus muutti vahvasti urasuuntaani, hän kiittelee.
Innovaatiotoiminnan pohja muodostetaan rauhan aikana
Vuonna 2023 alkanut Kasvua turvallisuudesta -pilottihanke sai päätöksen 12. syyskuuta, kun hankkeen viimeinen saapumiserä pitchasi eli esitteli ideoitaan panelisteille. Ryhmät olivat kehittäneet ratkaisuja muun muassa rajalla tapahtuvan liikkeen havainnointiin sekä pienyritysten tietoturvahaasteisiin.
Paneeliin kuulunut majuri (res) Tiina Laisi-Puheloinen Fibanista julkisti voittajan. Hän on erityisen tyytyväinen pitchaajien hyvään kuvaukseen ratkaistuista ongelmista. Kuva: Remu Shemeikka
Hankkeen tausta on vahvasti tämän päivän tarpeissa: innovaatioiden sykli on nopea ja teknologia kehittyy suurin harppauksin. Puolustusteknologiassa on käynnissä jatkuva osaamiskilpailu, johon Suomen liittolaisineen täytyy vastata.
– Rakenteet ja toiminnot on syytä luoda hyvissä ajoin normaaliolojen aikana, jotta innovaatiotoiminta olisi mahdollista ja ketterää myös poikkeusoloissa, painottaa Puolustusvoimien johtamisjärjestelmäkoulun johtaja, everstiluutnantti Juha Tuominen.
Yksin ei tarvitse innovoida
Aluksi kybervarusmiehet saavat 12 viikkoa kyberpuolustuksen peruskoulusta. Sen jälkeen kybervarusmiehet pääsevät niin kutsutulle työharjoittelujaksolle, jonka aikana heille on annettu aikaa innovoida omia yritysideoitaan.
– Selkeä parannus ensimmäiseen saapumiserään nähden on, että innovointi- ja kehitystoiminta on hajautettu lähes koko palveluksen ajalle, jolloin haasteita ja ratkaisuja on saatu kypsyteltyä mielessä pidempään, Korkiamäki kuvaa.
Yritysprojektit ovat edellyttäneet myös varusmiehiltä omatoimisuutta. Heidän on ollut mahdollista saada täsmäapua hankkeen eri tahoja edustavilta valmentajilta. Esimerkiksi perjantaina nähtyihin pitchauksiin on saatu tukea ammattilaisilta.
– Ydinviesti on ollut, että yksin ei tarvitse tätä tehdä, Tuominen muistuttaa.
Pilottihankkeesta vakiokäytännöksi
Lupaavia tuloksia tuottanut toiminta vakiinnutetaan osaksi kyber- ja ICT-varusmiesten koulutusta. Tulevaisuudessa vastaava innovaatiotoiminta laajenee, sillä se sisällytetään myös osaksi vuonna 2027 alkavaa informaatiopuolustuksen varusmieskoulutusta.
– Tämä voisi olla kiinnostava myös muille varusmiehille, esimerkiksi lääkintäreserviupseerikurssia suorittaville, nostaa Korkiamäki.
Kasvua turvallisuudesta -hankkeessa ovat olleet mukana Puolustusvoimien pääesikunta ja tutkimuslaitos, Sitra, Fiban, Hämeen ammattikorkeakoulu, Crazytown sekä Millog.
Vuolaita kehuja kybervarusmieskoulutukselle
Tuore yrittäjä on ollut palveluksensa jälkeen tiiviisti yhteyksissä Puolustusvoimiin, mikä on osaltaan mahdollistanut yrityksen synnyn. Hän pitää yhtenä palveluksen tärkeimmistä hyödyistä muodostuneita verkostoja niin Puolustusvoimien, kyberturvallisuusalan kuin palvelustovereidensa kanssa:
– Palveluksen aikana muodostunut ryhmä on aivan uskomaton: yhdeksän kuukautta asuttiin yhdessä ja tehtiin käytännössä kaikki yhdessä.
Kybervarusmieskoulutukseen valitaan vuosittain 30-40 asevelvollista pääsykokeiden perusteella. Kuva: Remu Shemeikka
Kybervaruspalvelusta hän pitää ennen kaikkea opettavaisena ja hyödyllisenä sekä Puolustusvoimien tarjoamaa oppimisympäristöä ainutlaatuisena.
– Kybervarusmiespalvelus on täydellinen ponnahduslauta, jos asiat kiinnostavat ja haluaa edistää kybermaanpuolustusta, reserviläinen kiteyttää.
Kybervarusmiesten palvelusaika on 255 tai 347 päivää. Haku tehtävään saapumiserille 2/2026 ja 1/2027 on auki 30. marraskuuta saakka.