Elina Knihtilä on saanut johtamisoppia yllättävästä paikasta – "Meidän koulutukset muistuttavat aika paljon toisiaan"
Näyttelijätaiteen professori Elina Knihtilä sanoo, että Teatteri- ja Maanpuolustuskorkeakouluilla on yllättävän paljon yhteistä.
Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun näyttelijäntaiteen professori Elina Knihtilä on löytänyt kulttuurialaa tukevan yhteistyökumppanin maanpuolustuspiireistä.
Knihtilä tutustui vuonna 2017 silloiseen Maanpuolustuskorkeakoulun johtamisen ja sotilaspedagogiikan laitoksen johtajaan, eversti Aki-Mauri Huhtiseen. Kaksikko löysi yllättäen alojensa jakavan paljon samoja piirteitä.
– Huomasimme, että meidän koulutukset muistuttavat itse asiassa aika paljon toisiaan. Hän oli kyllä enemmän perillä meidän asioista. Hän viittasi keskusteluissa esimerkiksi sujuvasti koreografian professorin Kirsi Monnin väitöskirjaan, Knihtilä naurahtaa.
Toistensa opettamisen seuraaminen ja muu tiivis yhteistyö on ollut hyvin antoisaa.
– Silloin, kun tutustuimme, MeToo -ilmiö alkoi levitä meidän alallamme. Johtamiskulttuurin ongelmat alalla nousivat esiin, Knihtilä sanoo.
Ilmiön kautta tuli ilmi, että teatteriohjaajien koulutukseen ei sisältynyt olleenkaan johtamisen opintoja.
– Meidän ala oli ollut sellainen villi länsi. Ajateltiin, että ihmiset ovat synnynnäisiä johtajia, mutta sehän on ihan kohtuutonta vaatia johtamiskykyä etenkin nuorilta ihmisiltä, jotka eivät ole saaneet mitään koulutusta siihen liittyen, Knihtilä pohtii.
Kun Knihtilä alkoi laatia uutta Teatterikorkeakoulun opetussuunnitelmaa, oli Huhtinen konsultoimassa johtamisopintojen rakentamista. Knihtilän mukaan Huhtisen ja yleisesti Maanpuolustuskorkeakoulun tarjoama apu koulutuksen suunnittelussa on ollut erittäin arvokasta.
Viime vuosina Maanpuolustuskorkeakoulun opiskelijoita on lisäksi vieraillut Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun kursseilla ja vastikään Teatterikorkeakoulun professoreja on ollut mukana Vuosangassa ja Syndalenissa ampumaleireillä.
Knihtilä on myös syventänyt tietämystään maanpuolustuksesta osallistumalla esimerkiksi MPK:n Intti tutuksi naisille -kurssille.
Katoava kulttuuri
Maanpuolustuskorkeakoulu on jatkanut teatterialan tukemista, kun alaa on koeteltu viime aikoina.
– Kun kulttuurialaan kohdistui kovat leikkaukset reilu vuosi sitten syksyllä, Maanpuolustuskorkeakoulu soitti minulle Teatterikorkeakouluun ja kysyi, tarvitsemmeko apua. Se oli meille merkittävää, kun he osoittivat arvostavan työtämme, Knihtilä kertoo.
Yhteistyön seurauksena Taideyliopisto järjesti helmikuussa 2025 Kansallisteatterissa vaikuttamistilaisuuden. Knihtilän mukaan se, että myös Maanpuolustuskorkeakoulun rehtori oli mukana kutsujen lähettämisessä auttoi merkittävästi siihen, että tilaisuuteen osallistui keskeisessä päätösvallassa olevia ihmisiä, kuten valtiovarainministeri Riikka Purra (ps).
Knihtilä pitää kulttuurin tukemista tärkeänä taloudellisesti vaikeinakin aikoina. Hän siteeraa Britannian entisen pääministerin Winston Churchillin toisen maailmansodan aikaista tunnettua lausahdusta: ”Jos emme puolusta kulttuuria, mitä sitten puolustamme?”
Leikkausten aiheuttama ahdinko on Knihtilän mukaan erityisen haitallista kulttuurialalle, koska se ei pysty valmistautumaan kriisiaikoihin toimimalla etunojassa.
– Minä en esimerkiksi voi näytellä mihinkään pöytälaatikoihin asioita valmiiksi, Knihtilä kärjistää.
Leikkaukset aiheuttavat Knihtilän mukaan haittoja etenkin pienten paikkakuntien taide-elämysten saatavuuteen.
Knihtilä on huolissaan kulttuurialalla tapahtuvista leikkauksista. Kuva: Nuutti Levo
Hänen mielestään osuva vertaus ilmiöön löytyy Ruotsin puolustusvoimista.
– Ruotsissa purettiin kokonaan puolustusrakenteita, kun ajateltiin, että niitä ei tarvita. Nyt heidän pitää rakentaa niitä kokonaan uudestaan, mikä on erittäin hankalaa. Sama koskee kulttuurin ja taiteen rakenteita. Jos lähdemme kaatamaan kaupunginteattereita ja -orkestereita, niin ei niitä saada sinne enää takaisin, Knihtilä ilmaisee.
Saatavuuden lisäksi Knihtilä huolehtii suomalaisen taiteen moninaisuudesta.
– Kaikkia eivät puhuttele Väinö Linnan teokset, Aleksis Kiven Seitsemän veljestä, Simo Häyhän tarina tai Lapin sota, Knihtilä toteaa.
Knihtilä ei ole mainittuja teoksia vastaan, mutta hän toivoo, että leikkaukset eivät vie taiteilijoiden vapautta pois, jotta sotasankaritarinoiden lisäksi Suomessa voidaan tuottaa erilaisiakin teoksia.
– Toisen maailmansodan ajaltakin löytyy niin paljon tärkeää ja kiinnostavaa asiaa, jota ei ole kerrottu, Knihtilä sanoo.
Knihtilä toivoo, että Maanpuolustuskorkeakoulun kaltaisia epätodennäköisiä kumppaneita löytyisi enemmän.
Sotaharjoitus vai ensi-ilta?
Knihtilä esitteli yhteistyötään Huhtisen kanssa paneelikeskustelussa politiikkaan ja kulttuuriin keskittyvillä Käänne-festivaaleilla alkuvuonna.
Etäyhteyksin tilaisuuteen osallistunut Huhtinen kertoo, että hän on arvostanut etenkin mahdollisuutta tehdä epätavallista yhteistyötä.
– Koulutusalueella olemme yleensä tekemisissä vain aika samanhenkisten ja samanlaisten ihmisten kanssa, Huhtinen toteaa.
Huhtisen mukaan erilaisista ympäristöistä tulevien ihmisten kanssa tehty yhteistyö on välttämätöntä kehittymisen kannalta.
– Aidossa ja molemminpuolisessa yhteistoiminnassa ei ole kysymys militarisoinnista, vaan toiminnan, tekniikoiden, opetuksen ja koulutuksen taitojen jakamisesta ja toiselta oppimisesta, samalla tavalla kuin eri urheilulajit oppivat toisiltaan, hän jatkaa.
Yhteistyö on myös oleellinen osa ihmisluonnetta. Sen merkitys tulee esiin etenkin kriisiaikoina.
– Ukrainassa kaupungeissa kansalaiset ovat joutuneet siirtymään metrotunneleihin ja väestönsuojiin ja viettämään siellä aikaa tuntemattomien ihmisten kanssa. Siinä ei paljon kysellä toisen mielipiteitä tai arvomaailmoja, vaan pidetään huolta, että kaikki pärjäävät.
Teatterikorkeakoulun kanssa tehdyn yhteistyön kautta Huhtinen on huomannut että puolustus- ja teatterialalla on yllättävän paljon yhtenäisyyksiä.
– Siinä, missä näyttelijöillä ja muilla teatterin tekijöillä on käsikirjoitus, meillä on ampumakäsky. Siinä, missä he rakentavat puitteita ja lavasteita, me teemme mallilaitteita ja harjoitusalueita. Heillä on ensi-iltansa ja meillä on omat harjoitteluhetkemme ja sitten kummallakin on omat H-hetkensä, Huhtinen pohtii.
