Elämä portin takana

Tuleva varusmies astelee varuskunnan porteille. Alokkaita vastaanottava majuri tarkastaa palvelukseenastumismääräykset ja henkilöllisyystodistukset. Nuori ei tiedä, mitä on tulossa saatika minne on menossa. Mutta jännitys tulevaisuudesta kihelmöi jo vatsanpohjassa. Tuo alokas monien muiden joukossa olin minä. 

Varusmiespalveluksen aikana nuori ryhdistäytyy, ikään kuin muodostaa ympärilleen suojakuoren mahduttaakseen itsensä palveluksen vaatimaan muottiin. Varuskunnassa vallitseva kova kuri muotoilee kulmikkaammastakin alokkaasta sotilaan. Päivät ovat pitkiä ja raskaita, mutta arjen rutiineihin totuttua aika liitää kuin siivillä. 

Varusmiespalveluksessa majoitutaan monta viikkoa yhtäjaksoisesti samoissa tiloissa monen muun palvelusta suorittavan kanssa, mikä voi ajoittain tuntua raskaalta tai luoda sosiaalisia paineita. Mielen suojapanssari, joka ajan edetessä muodostuu, suojelee mieltä ympäröivältä maailmalta – jatkuvalta paineelta ja haastavilta mankeleilta, sekä samalla kasvattaa ihmistä selviämään. 

Kun reservin aurinko viimein alkaa varuskunnan puiden takaa pilkottaa, on aika alkaa vähitellen pohtia, millainen reserviläinen tahtoo olla. Tietysti ensimmäisenä mieleen ponnahtaa ajatus, haluaako olla aktiivinen kertaaja vai jättääkö petraamisen vain pakollisiin satunnaisiin kertoihin. 

Reserviin siirtymiseen liittyy kuitenkin myös henkinen puoli. Miten päästää irti rutiineista ja jatkaa siviilielämää, josta päästi irti varuskunnan porteilla? On päästettävä irti miehistön kurinalaisuudesta tai johtajan vastuusta. Siviilielämässä arvomerkit ja hierarkia eivät ole samalla tavalla läsnä jokapäiväisessä elämässä, eikä kotoa löydy ilmoitustaulua, jonne ilmestyisi tarkoin harkittu ja järjestetty viikko-ohjelma. Arjen hallinta on omissa käsissä. 

Palveluksessa nuori saa päivittäin reisitaskujen täydeltä uutta, hyvin poikkeuksellista kokemusta, jota ei siviiliarjesta löydä. Pitkät sotaharjoitukset ja koulutukset ovat tärkeässä osassa kestävyyden ja paineensietokyvyn kartuttamisessa, mikä auttaa selviämään myös siviilielämässä. Kokemuksen avulla varusmies osaa käsitellä eteen tulevia asioita niiden vaatimalla vakavuudella ja hallita omia tunteitaan. 

Vaikka palveluksen aikana sitä ei välttämättä tuoda esiin, on varusmiehen hyvä suunnitella palveluksen jälkeistä elämää jo hyvissä ajoin ennen reserviin siirtymistä. Haluanko mennä töihin? Mitä se minulta vaatii? Milloin yhteishaku jatko-opintoihin alkaa? Onko sitä varten suoritettava koe vai tehtävä ennakkotehtäviä? Suunnittelemalla varusmies ei ole kotiuduttuaan vaarassa jäädä tyhjän päälle. 

Haikeus tutun ympäristön ja tietynlaisen inttikulttuurin jättämisestä taakse on kotiutuessa myös vahvasti läsnä. Tupakaverit saattavat siviilielämässä asua kaukana, eikä ole tietoa milloin heidät tapaisi uudestaan vai tapaako koskaan. 

Sotilasympäristö sekä varusmiespalveluksen arki imee nuoren nopeasti mukaansa, ja ainakin allekirjoittaneelta jäi aika monien ystävyyssuhteiden ja kontaktien parissa vähemmälle. Ehkäpä oman itsensä löytääkin taas vasta jossain porttien ulkopuolella.