Elämä on elokuvaa, jos hetkiin osaa tarttua

Utin jääkärirykmentin kentällä aurinko oli vasta nousemassa, kun kello löi 5.30. Väsymys painoi ja maa oli kostea yöllisten pilvien tuoman sateen takia. Yhtäkkiä alkoi kuulua pienlentokoneen ääntä kaukaisuudessa.

Nostin kameran, pilvipeite ylläni rakoili, aloin kuvata. Violetin värisestä taivaasta alkoi sadella varusmiehiä pilvien reunojen edessä. Laskuvarjot aukesivat ja kuukausi sitten palveluksensa aloittaneet laskuvarjojääkärit leijuivat rauhallisesti maata kohti.

Se juuri siinä. Se oli ikimuistoinen hetki, jos jokin. Se oli kuin unta. Kun siinä seisoin, tajusin, että tämä on muisto, jota vaalin läpi elämäni.

Meidät opetetaan elämään elämää, jotta saisimme kokea ja nauttia. Se unohtuu helposti, kun taipaleeseen osuu huono kohta, sillä kenellä nyt ei joskus kasaantuisi kaikki murheet päälle.

Ainakin minulla on. Haavat paranevat ja me paranemme. Me kehitymme, kasvamme. Usein kuulen myös kysyttävän: miksi tehdä jotain, kun se muuttuu vain muistoksi?

Ymmärrän tavallaan ajatuksen, mutta ilman muistoja ja kokemuksia meillä ei ole mitään. Me elämme, koska voimme. Niin inttikin on oma kokemuksensa muiden rinnalla. Se on ainutlaatuinen ja jokaiselle hyvin henkilökohtainen.

Ja niin sen pitäisi mennä! Me elämme itsellemme, ja kun saamme vielä ne ihmiset rinnallemme jakamaan sen retken, voiko kukaan meitä enää pysäyttää?

Emme ajattele vanhana pedillä sitä, kuinka paljon jäi näkemättä, vaan sitä, kuinka paljon saimme tehdä ja kenen kanssa. Usein me ihmiset vähättelemme kokemuksien, sanojen ja arkisten hetkien merkitystä, vaikka jokaisella sanallakin voi olla voimakas vaikutus.

Vielä tänäkin päivänä ajattelen hetkiä, jotka merkitsevät minulle paljon, sekä hetkiä, jolloin olisin halunnut tehdä toisin. Niin sanotusti muuttaa mennyttä.
Kun pääsin lukioon, soitin mummille, joka miltei kyyneleet silmissä sanoi, että on ylpeä minusta. Kun valmistuin, soitin isälle, jonka ääni vähän rikkoutui, ja kyynelehdin, koska tiesin isäni olevan ylpeä minusta.

Voiko olla parempaa, kuin saada jakaa näitä hetkiä rakkaiden ihmisten, hyvien ystävien ja lähimmäisten kanssa. Paras ystävä, joka on seisonut rinnalla pitkään, vaari, joka haluaa tietää miten menee, vaikka juuri vaihdoimme kuulumisia tai äiti, joka innolla kuuntelee projekteistani.

Olen palvelukseni aikana päässyt tekemään paljon. Olen kuvannut tasavallan presidentin liikuntaohjelmaan videoita – keikka, jossa paineet olivat kovat.

Olen käynyt varuskunnissa ja nähnyt muiden inttiä käyvien tahdon ja arvostuksen omaan aselajiinsa. Olen saanut omassa tehtävässäni Puolustusvoimien mediatuotantotiimissä jakaa tätä tunnelmaa maailmalle.

Kemiat ovat kohdanneet kaikkien kanssa, ystävien kanssa.

Oli kokemus tai muisto sitten paha tai hyvä, se kasvattaa sekä opettaa meitä. Vaali niitä ja opi. Intti on myös oma kokemuksena, vaikka kuinka tekisi mieli heittää pakki puuta päin, tai kun tupalainen heittää hyvää herjaa ja meinaa tulla ilon kyynel silmäkulmasta. Tai tekee mieli vain luovuttaa siihen paikalleen, alkaa huutaa ja ajatella, että "helvetti kun täältä pääsisi pois!"

Muista ne hetket, sillä ne ovat ainutlaatuisia, omalaatuisia ja muistamisen arvoisia.

Elämään sekä inttiin kuuluu hyvät ja huonot päivät, vaalikaamme niitä kaikkia, sillä ne ovat niitä hetkiä, joiden vuoksi elämme.

Elämä on tehty elämistä varten.