Ekologinen käymälä tiivistää ravinteet hyötykäyttöön
Säkylässä on testikäytössä uusi käymälä, jonka avulla saadaan virtsasta talteen eri ravinteita ympäristön hyödyksi.
Porin prikaatissa Säkylässä on käynnistynyt uusi pilottihanke. Sen tarkoituksena on saada eristettyä virtsasta tarvittavat ravinteet lannoitteeksi. Hanke on osa Suomen itsenäisyyden juhlarahaston (Sitran) rahoittamaa Mortti-hanketta eli Mobiili ravinteiden käyttöönotto kenttäolosuhteissa. Projektia vetää Suomen ympäristökeskus ja mukana ovat myös Käymäläseura Huussi ry, Tampereen ammattikorkeakoulu, ja Puolustusvoimien rakennuslaitos.
Tavoitteena on saada helposti kuljetettava kompakti käymäläjätteen käsittelylaitteisto. Tarkoituksena on kehittää ravinteiden talteenottoa ja hyödyntämistä. Käymälä halutaan myös pitää helposti siirrettävissä, jotta sen käyttö olisi mahdollista muun muassa erilaisissa ulkotapahtumissa tai kenttäolosuhteissa.
Kiertotalouden periaatteiden mukaisesti tulevaisuuden käymälä ei ole vain jätteiden keräyspiste, vaan tarkoituksena on saada käsiteltyä ravinteita ja mahdollistaa jatkojalostus.
–Kiertotalous suunnitellaan niin että jätettä ei ylipäänsä syntyisi tai syntyisi mahdollisimman vähän, joka hyödynnettäisiin, avaa Sitran edustaja Hanna Mattila.
Käymälän avulla saadaan tiivistettyä hyödyllisiä ravinteita kuten typpeä ja fosforia. Huussi haihduttaa virtsasta turhan veden, jota on noin 95%, jolloin se saadaan tiiviiseen, helposti kuljetettavaan ja jatkojalostettavaan muotoon. Tiivistettyjä ravinteita saadaan noin kymmenen kiloa 300 litraa vastaan. Ravinteita voidaan käyttää esimerkiksi peltojen lannoitteena, jolloin tiivistetyt ravinteet muutetaan esimerkiksi rakeiksi. Silloin ne on helppo ottaa käyttöön.
– Ravinteiden kestävä käyttö on olennainen osa globaalin kestävyyskriisin ratkaisuja, Mattila painottaa.
Jätevesilaitoksilla ravinteista saadaan talteen vain n. 10%. Typpilannoitteiden valmistus kuluttaa paljon energiaa, mutta uuden käymälän avulla typpi saadaan helposti käytettävään muotoon. Uudella kierrätysmenetelmällä saadaan hillittyä myös vesistöjen rehevöityminen, mikä on muodostunut ongelmaksi jätevesilaitoksilla.