Tutkija: "Ei ole sattumaa, että Mainilan laukaukset on kielletty tai ne tulkitaan Venäjälle myönteisellä tavalla"

Neuvostoliiton tasan 85 vuotta sitten järjestämä valehyökkäys kertoo laajemminkin itänaapurimme strategisesta voimankäytöstä.

Suomen valtionjohto vastaanotti Neuvostoliitolta nootin 85 vuotta sitten, 26.11.1939. Siinä suomalaisia syytettiin Karjalan kannaksella Neuvostoliiton puolelle rajaa ammutusta tykkitulesta.

Nämä Mainilan laukaukset Neuvostoliitto lavasti saadakseen oikeutuksen hyökätä Suomeen ja aloittaa talvisota 30. marraskuuta 1939. 

Kyse on sellaisesta valehyökkäyksestä, joka ei ole jäänyt itäisen naapurimme historiassa yksittäistapaukseksi. 

Esimerkiksi ennen kuin Venäjä hyökkäsi Ukrainaan helmikuussa 2022, se harjoitti laajamittaista informaatiosodankäyntiä lavastetuilla videoilla, joilla se pyrki oikeuttamaan hyökkäyksensä.

Harvardin yliopiston Scancor-tutkija ja Tampereen yliopiston apulaisprofessori Rinna Kullaa piirtää suoran viivan Mainilan laukausten ja Venäjän nykyisten toimien välille.

Hän selittää, että Venäjän ulkopoliittiseen strategiaan on aina kuulunut tapahtumien ja tekojen kieltäminen. Tarkoitus on paitsi oikeuttaa tekoja myös harhauttaa. Se on osa Venäjän strategista voimankäyttöä.

– Neuvostoliiton aikana tuli usein esiin, että pokkana vain kiellettiin, että jotain on tapahtunut. Näin kävi esimerkiksi Tšernobylin onnettomuuden yhteydessä ja Afganistanin sodassa. 

Lavastukset nykyään helpompaa paljastaa

Nykyään informaatioympäristö on erilainen kuin Mainilan laukausten aikaan. Meillä on käytössämme sosiaalinen media sekä enemmän itsenäisesti tiedustelutietoa tuottavia uutistoimijoita, Kullaa selittää. 

Tällä tavalla lavastetut hyökkäykset on helpompaa paljastaa. Kuitenkin Kullaa näkee Mainilan laukauksissa ja Ukrainan sodassa paljon samaa.

– Neuvostoliitto harjoitti kieltämisen politiikan kautta samanlaista disinformaatiota ja kamppaili julkisen yleisön puolueellisuudesta kuin Venäjä nyt, Kullaa analysoi. 

Mitä enemmän asiat siis muuttuvat, sitä enemmän ne pysyvät samanlaisina, hän jatkaa. 

Viime aikoina Venäjä on harjoittanut kieltämisen politiikkaa erilaisten ilmatilarikkomusten yhteydessä. Viimeksi Romaniassa.

Toisinaan tällaisista Venäjän toimista puhutaan länsimaisessa julkisessa keskustelussa kiusantekona, mutta se ei Kullaan mielestä ole järkevää. 

– Tällaisten kansainvälisen oikeuden vastaisten tekojen kuittaaminen ilkivaltana vähättelee tekojen merkitystä ja jättää huomiotta sen, että taustalla on suunnitelmallisuus Venäjän puolelta. 

Neuvostoliiton historiaa tutkinut Rinna Kullaa näkee Mainilan laukaukset osana Venäjän pitkäaikaista kieltämisen politiikkaa ja strategista voimankäyttöä. Kuva: Harvardin yliopisto

Tulkinnat Venäjällä vaihdelleet

Strateginen suunnitelmallisuus näkyy myös siinä, miten Mainilan laukausten tulkintaa on muutettu Venäjällä. Venäjä tunnusti Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen lavastaneensa tapahtuneen. 

– Historiasta keskusteleminen ja sen tulkitseminen oli vapaampaa 1990-luvun puolivälissä, Kullaa avaa.

Hän kertoo, että tuolloin niin länsimaisten kuin venäläisten historiantutkijoiden oli mahdollista hyödyntää venäläisiä arkistoja esteettä, mikä ei nykyään tulisi kysymykseenkään. 

Kaikkein avointa historian tutkimus oli 1990-luvun lopulla, jolloin esimerkiksi Stalinin vainoja tarkasteltiin laajasti. 

Kuitenkin menneisyyden tulkintaa rajoitettiin uudelleen 2000-luvun alussa, Vladimir Putinin ensimmäisellä kahdella presidenttikaudella. Tuolloin näkemys Euroopasta muuttui Venäjällä. 

Ukrainan sodan myötä linja on kiristynyt entisestään. 

– Venäjällä on ollut viime aikoina sellaisia puheenvuoroja, että Mainilan laukauksia ei ole ollut ollenkaan tai että ne eivät ole olleet venäläisten syytä.

Kullaa vertaa tätä venäläisen historiankirjoituksen vapauden ja kontrollin vaihtelua aaltoliikkeeseen. Hän painottaa, että kyse on tahallisesta ja suunnitellusta toiminnasta, jolla Venäjän hallinto muokkaa historiaa ja sen myötä yhteiskuntaa sopimaan omiin tarkoitusperiinsä. 

– Monet Putinin lähipiiristä ovat pietarilaisia ja osalla on sukujuuret Karjalassa, Kullaa huomauttaa. Heillä siis on siteitä Suomen lähialueisiin ja näin ollen ei ole sattumaa, että Mainilan laukaukset on kielletty tai ne tulkitaan Venäjälle myönteisellä tavalla.

Tulevasta historian tulkinnasta on Kullaan mukaan vaikeaa sanoa mitään varmaa. Aaltoliikkeen vuoksi ei voi tietää, muutetaanko tulkintaa jossakin vaiheessa takaisin vai ei. Todennäköiseltä se ei kuitenkaan tällä hetkellä vaikuta.

Suomen historia esimerkki Ukrainalle 

Yhtenä esimerkkinä Mainilan laukausten tyyppisestä toiminnasta Kullaa mainitsee Krimin valtauksen vuonna 2014. 

Venäjä lähetti tunnuksettomia sotilaita Ukrainaan tarkoituksenaan aiheuttaa sekaannusta ja peittää asioiden todellinen laita. 

Pieniä vihreitä miehiä vilisevä ympäristö aiheutti kaaosta ja pelkoa niin ukrainalaisissa kuin kansainvälisissä toimijoissa, mikä johti siihen, että Ukrainaan jäi tuolloin vähemmän toimittajia raportoimaan tapahtumista. 

Venäjä siis sekä kielsi tekonsa, että onnistui strategisesti vähentämään kansainvälisen median läsnäoloa. 

Toisaalta yhtymäkohta on myös se, että molemmissa tapahtumissa oli kyse Euroopan ja Venäjän välisen rajan uudelleenmäärittelystä. 

– Sekä Mainilan laukaukset että Krimin valtaus ovat aloittaneet sellaiset tapahtumasarjat, jotka ovat olleet merkityksellisiä paitsi Suomen ja Ukrainan itsenäisyydelle myös Venäjän ja Euroopan välisille suhteille. 

Eron tekee Kullaan mukaan kuitenkin se, että Suomi oli talvisodan kynnyksellä pitkälti ilman liittolaisia, kun taas Ukrainalla on vahva länsimaiden tuki.  

Mainilan laukauksista ja talvi- ja jatkosodasta löytyvät ainoat yhtymäkohdat, joihin Ukraina voi nykyään peilata omaa tilannettaan. Kuten Suomella 1930- ja 1940-luvun sodissa, Ukrainalla on vieressään merkittävästi suurempi vihamielinen naapurivaltio. 

Suomi valtasi jatkosodassa Mainilan ja toteutti omat laukauksensa, joissa ammuttiin terveisin varusteltuja kranaatteja kylään. Kuva: SA-kuva

Suomi on kuitenkin esimerkki siitä, että itsenäisyys on mahdollista säilyttää.

– Jopa sellaisen historiallisen tapahtumasarjan jälkeen, joka Mainilan laukauksia seurasi, pystyttiin luomaan tilanne, joka ei ollut jäätynyt konflikti, vaan raja-alue, joka toimi erittäin hyvin tähän vuoteen saakka. 

Mainilan laukaukset siis lähettivät Suomen omanlaiselleen polulle verrattuna muihin Itä-Euroopan maihin toisessa maailmansodassa. 

– Ei ole sellaista itäblokin valtiota, joka ei mieluummin olisi ollut kuin Suomi kylmässä sodassa, Kullaa muistuttaa. 

Toisaalta Mainilan laukaukset auttavat myös suomalaisia pohtimaan suhdettaan Ukrainaan ja ymmärtämään omaa historiaansa. 

– Suuri osa suomalaisista kokee suurta sympatiaa Ukrainaa kohtaan ja syy siihen löytyy historiastamme Venäjän imperiumin jälkeisenä itsenäisenä rajamaana, Kullaa selittää. 

Vaikka Mainilan laukauksia ja niitä seuranneita tapahtumia voi verrata nykypäivään, kehottaa Kullaa varovaisuuteen tulkinnoissa, sillä historioitsijat eivät ole ennustajia. Historian tuntemisesta on kuitenkin apua.

– Kun ymmärtää, mitä menneisyydessä on tapahtunut, voi haarukoida mahdollisia tulevaisuuden tapahtumia.