Ei kai sua vaan jännitä?
Kirjoittaja pohtii, voiko taistelijan mieltä vahvistamalla edistää haastavissa tilanteissa selviämistä.
Alokasjakson alussa pidimme tuvassamme esittelykierroksen, jossa jokainen kertoi oman nimensä lisäksi, millaisilla fiiliksillä on aloittanut palveluksen.
Osa tupalaisistani kertoi odottavansa innolla tulevaa palvelusta ja sen tarjoamia haasteita, kun taas moni sanoi jäävänsä kaipaamaan siviilielämän vapautta. Kun puheenvuoro osui kohdalleni, keräsin rohkeutta, ja myönsin, että inttiin tuleminen jännitti paljon. Yllätyin, kun moni muu palvelustoveri yhtyi ajatuksiini.
Palveluksen aikana tulee eteen monia jännittäviä tilanteita, joihin ei pysty varautumaan etukäteen. Uudelle varusveijarille ensimmäinen yö voi olla koettelemus jos uni ei tulekaan silmään, kun viereisissä punkissa makaa kymmenkunta vierasta kaveria. Ajatuksetkin pyörivät jo seuraavassa aamussa – mitäköhän silloin tapahtuu?
Monia meistä jännitti se, miten selviämme armeijaelämän fyysisestä rasituksesta. Oudon ympäristön ja uusien ihmisten lisäksi pitää tottua pitkiin marsseihin sekä siihen, että vähän väliä juostaan tai punnerretaan hiki hatussa.
Pelkkä ajatus juoksuradasta ja Cooperin testin aloittamisesta saa vatsani kuralle, vaikka oikeaa syytä huoleen ei edes ole. Juoksutestissä paineita voi luoda se, jos tavoitteena on päästä palvelustehtävään, joka vaatii kovaa kuntoa. Kuitenkin liian suuri latautuminen kuntotesteihin pilaa koko suorituksen.
Palveluksen edetessä varusmiehet kohtaavat jatkuvasti yhä vaativampia harjoituksia ja tehtäviä. Esimerkiksi erikoisjoukkoihin hakeutuneet joutuvat koettelemaan omia fyysisen ja henkisen kestävyytensä rajoja. Veikkaanpa, että laskuvarjojääkärinä lentokoneesta hyppääminen ensimmäisen kerran saa jalat veteläksi ja sydämen hakkaamaan vimmatusti.
Vaikka taistelijan mieltä käsiteltiin alokasaikana oppitunneilla, siviilielämän puolella jännittävistä tilanteista keskustellaan enemmän kuin intissä. Jouduin nuorempana kohtaamaan esiintymisen kauhun, kun soitin musiikkiopistossa viulua.
Yleisön edessä musisointi ja erilaiset tasosuoritukset aiheuttivat painajaisia jo kauan ennen h-hetkeä. Muistan, miten kädet tärisivät ja sormet eivät suostuneet yhteistyöhön, kun soitin kouluikäisenä orkesterissa.
Orkesterinjohtaja loi meihin nuoriin soittajiin rohkeutta, kun hän totesi, että jokainen meistä jännittää, mikä on täysin luonnollista. Esiintymistilanteessa onnistuminen oli todennäköisempää, kun oli varautunut siihen, että syke nousee ja kainalot kastuvat lavalla.
Armeijamaailmassa rohkaisevana orkesterinjohtajana voisi toimia esimerkiksi joukkueenjohtaja, joka voisi tarpeen tullen nostaa aiheen esille. Suorituspaineista keskusteleminen ei tee sotilaasta heikompaa, vaan päinvastoin se auttaa pärjäämään raskailla marsseilla tai haastavissa ammunnoissa paremmin.
Monet tilanteet tulevat armeija-arjessa niin nopeaa, että niitä ei ehdi edes stressaamaan etukäteen. Uusilla asioilla on kuitenkin tapana usein hermostuttaa, minkä käsittelyä avoin keskustelu ja puhuminen auttavat kummasti.
Uskon, että armeija voisi nimenomaan olla oivallinen paikka harjoitella mielenhallinnan taitoja, mistä on hyötyä myös tulevaisuudessa. Esimerkiksi erilaiset mielikuvaharjoitukset voivat auttaa selviytymään tiukasta paikasta.
Taistelijan mielen kouluttaminen ei tarvitse olla pelkästään kuivia diasulkeisia mielen hyvinvoinnista. Riittää, kun joku vain aloittaa keskustelun. Keskustelun avaaja voi myös sinä, seuraavaa leiriä murehtiva varusmies.
